Tilastotietoja Lappeenrannasta
Väestö
Lappeenranta on Suomen 13:nneksi suurin kaupunki. Lappeenrannassa asuu noin 72 000 asukasta. Väkiluvun uskotaan kasvavan 74 500:n vuoteen 2020 mennessä. Lappeenrannan arvioidusta väestömäärän kasvusta Lappeenrannan väestösuunnitteessa (liitteenä).
Keskustaajaman lisäksi muita suurempia keskuksia ovat itäpuolella Lauritsala ja Joutseno ja länsipuolella Sammonlahti. Pienempiä keskuksia ovat Voisalmi pohjoisessa ja Mäntylä-Myllymäki etelässä. Taajamissa asuu noin 90 % kaupungin väestöstä ja 10 % laajalla maaseutumaisella alueella taajama-alueiden ulkopuolella.
Elinkeinorakenne
Lappeenrannan elinkeinoelämän kasvu on peräisin puunjalostus-, kaivos- ja elintarviketeollisuudesta. Suurteollisuuden rinnalle on noussut erittäin monipuolinen palvelujen ja kaupan verkosto. Myös yhteiskunnalliset palvelut, kuten sairaanhoito ja koulutus, on Lappeenrannassa merkittävä työllistäjä.
Suurimmat työnantajat ovat:
- Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
- Lappeenrannan kaupunki
- UPM-Kymmene Oyj
- Lappeenrannan teknillinen yliopisto
- Saimaan ammattikorkeakoulu
- Stora Enso Wood Products Oy Ltd
- Metsä Fibre Oy
- Vaasan Oy
- The Switch Drive Systems Oy
- Kemira Chemicals Oy
- Paroc Oy Ab
- Nordkalk Oy Ab
- Plannja Oy Ab
- VR-yhtiöt
- Fazer Makeiset Oy
- Puolustusvoimat, maasotakoulu
- Outotec Oyj
Yksityiskohtaisia tilastotietoja Lappeenrannasta ja Suomen muista kunnista löydät mm.
Tilastokeskuksen kuntaportaalista, tai
Suomen kuntaliiton sivustolta.