Lappeenranta

Koululaiset tarvitsevat talkoopaikkoja 6.10.2010

Lappeenrannan vanhusneuvosto ja kasvatus- ja opetustoimi järjestävät vanhustenviikolla, keskiviikkona 6.10.2010 klo 8.30-11.30, koululaisten talkoopäivän. Talkoopäivän avulla ylläpidetään talkooperinnettä ja lisätään eri sukupolvien välistä kanssakäymistä. Talkooapu on ikääntyneelle maksutonta, koululaiset saavat palkaksi auttamisen ilon.

Koululaisten talkoopäivä on järjestetty Lappeenrannassa neljänä peräkkäisenä syksynä. Viime vuonna talkoopäivään osallistui noin 350 koululaista, jotka pääasiassa pareittain tai pienissä ryhmissä avustivat ikääntyneitä noin 125 taloudessa Lappeenrannassa. Koululaiset tekivät esim. pieniä siivoustöitä, haravoivat, tekivät polttopuita, kävivät vanhuksen kanssa kaupassa tai pitivät seuraa.

Tarvitsemme koululaisille runsaasti talkoopaikkoja, tänä vuonna myös Ylämaan alueelta. Toivomme, että kodeissa huomioidaan paikkakunnalla asuvat ikääntyneet omaiset, sukulaiset, naapurit ja tuttavat. Tavoitteena on, että talkoopaikka saadaan jokaiselle sitä haluavalle koululaiselle.

Talkooavun saaminen edellyttää ilmoittautumista!Ikääntyneen tulee ilmoittautua talkooapua saadakseen 20.-23.9.2010 välisenä aikana, puh. 05-616 2040. Ilmoittautumisajan jälkeen tiedot talkoopaikoista menevät kouluille, kannattaa ilmoittaa, mikäli talkooavusta on sovittu jonkun tietyn koululaisen/koululaisten kanssa.

Lisätietoja antaa Päivi Meuronen, puh. 05-616 2040

LAPPEENRANNAN VANHUSNEUVOSTO

LAPPEENRANNAN KASVATUS- JA OPETUSTOIMI