Hyvien palvelujen Nuijamaa
Nuijamaa on tärkeä maantieliekenteen rajanylityspaikka. Lappeenrannan keskustaan on matkaa 25 km ja Viipuriin 32 km. Saimaan kanava, Nuijamaanjärvi ja maalaismaisema luovat oman tunnelman n. 600 asukkaan alueella.
Kaikki tärkeimmät palvelut löytyvät läheltä. Räihällä eli entisen Nuijamaan kunnan keskustassa on kauppoja, koulu, kirjasto ja vanhusten palvelutalo. Lasten hoito järjestyy joko perhepäivä-hoidossa tai ryhmiksessä. Nuijamaalta löytyvät myös baari. Linja-autolla ja linjataksilla pääsee Lappeenrannan keskustaan ostoksille ja asioille.
Yritystoimintaakin löytyy: kuljetusliiketoimintaa, konehuoltoa, autokorjaamoja, metsäkoneyrittäjää, maansiirtopalveluita, logistiikkakeskus, hirrenveistoa sekä perinteistä maaseudun liitännäistoimintaa. Nuijamaan tulli on toiminut joitakin vuosia uusissa tiloissa. Myös rajavartiostolla on Nuijamaalla toimipaikka.
Nuijamaalla voi hiihdellä valaistulla ladulla, harrastaa lentopalloa salissa, pelata kiekkoa tai luistella valaistussa kaukalossa. VPK:n toimintaa on myös nuorille. Naisvoimistelijat vetävät omaa jumppaansa. Nuoret voivat pelata salibandyä tai viettää aikaa nuorisotilassa. Uimarannalla voi kesäisin käydä ottamassa aurinkoa tai pulahtaa uimaan.
Nuijamaan Mieslaulajat ja naiskuoro Sunnuntailaulajat toimivat aktiivisesti musiikin saralla. Uutta, vireää laulaja-joukkoa tavitaan jatkuvasti. Olisiko kuorolaulu Sinun juttusi Nuijamaalla?
Nuijamaan asukasyhdistys ry.
Juha Kuokka, puheenjohtaja
040-5881549