Nutikka
Nutikalta löytyy rauhaa rakastavalle tilaa ja liikkujalle runsaat lenkkipolut ja metsätiet. Kylä on sopivan matkan päästä taajamista. Lappeenrannan keskustaan on 26 km, Vainikkalaan 12 km ja Ylämaan kirkolle 16 km.
Yhteistoiminta on vilkasta ja talkoohenki korkealla. Maisemanhoitosuunnitelmaa toteutetaan, sillä nutikkalaiset haluavat tehdä kylästään vielä viihtyisämmän! Jo nyt viehättävän kyläraitin varrella on useita kunnostettuja maitokoppeja ja särennäisaitaa. Kylässä on myytävänä tontteja ja uusia asuintaloja on noussut kylätien varteen. Säämälässä on myös kunnan vuokra-asuntoja. Päivähoitopaikkoja löytyy kylän pienimmille.
Yhteistyön voimaa
Kylän keskustassa sijaitsevan jääkiekkokaukalon ympäristössä on virkistysalue laavuineen ja lampineen. Kesällä alueella voi pelata lentopalloa. Pukukopista löytyy jopa pieni punttisali ja viihtyisä kokoustila. Perinteikästä Nutikan lavaa on kunnostettu nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Kesäisin lavatanssit kokoavat väkeä parketille laajalta alueelta ja esiintyjät ovat valtakunnan ykköskaartia.
Kylän yhdistykset toimivat tiiviissä yhteistyössä. Kyläyhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluvat Nutikan lisäksi Rumpu ja Säämälä. Martat ovat kunnostautuneet erityisesti pitopalvelutoiminnassa ja metsästäjät rakentavat metsästysmajaa ja kotaa. Uusilla asukkailla on mahdollisuus liittyä metsästysseuraan.
150 asukkaan kylästä käydään töissä lähinnä Ylämaan entisessä kyläkeskuksessa, Vainikkalassa tai muualla Lappeenrannan alueella ja maa- ja metsätaloudesta saadaan toimeentuloa. Kylällä on verhoomo ja kiviveistosten tekijä. Lähimmät palvelut ovat Ylämaan kirkonkylällä.
Nutikan Wpk ja kyläyhdistys ry
Puheenjohtaja Teuvo Hietasara
050 542 9052