Ajankohtaista kaavoituksessa
Kaavoituksessa ja rakennusvalvonnassa tapahtuu virkajärjestelymuutoksia joulukuussa 2011. Kaupunginhallitus on päättänyt lakkauttaa kaavoituspäällikön viran Heikki Purasen eläkkeelle jäämisajankohdasta lukien. Samassa yhteydessä on perustettu uusi kaupunginarkkitehdin virka. Viran toimenkuvaan kuuluu mm.
- toimia teknisen toimen kaavoitus-tulosalueen päällikkönä
- olla mukana vastaamassa kaupungin oman rakennuskannan kokonaisvaltaisesta kaupunkikuvasta
- toimia myöhemmin esitettävän kaupunkikuvatyöryhmän puheenjohtajana. Ko. työryhmä vastaa kaupunkikuvan muodostumisesta.
Rakennustarkastaja Mika Sairanen siirtyy vt. kaupunginarkkitehdin virkaan 3.12.2011 alkaen määräajaksi 31.12.2013 saakka. Apulaisrakennustarkastaja Päivi Salminen siirtyy samaksi määräajaksi rakennustarkastajan virkaan.
KAAVOITUSKATSAUS 2012
Eriasteinen kaavoitus on keskeinen väline kaupunkirakenteen ja yhdyskuntien kehittämisessä. Kaavoitusohjelmassa sovitaan, mille alueelle kohdistetaan toimenpiteitä lähitulevaisuudessa. Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan on vähintään kerran vuodessa laadittava katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Teknisen toimen kaavoitusosasto laati ehdotuksen Lappeenrannan kaupungin kaavoitusohjelmaksi vuosille 2012 – 2013.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaavoitusohjelman 24.10.2011.
Kaavoituskatsaus 2012 julkaistaan Lappeenrannan kaupungin asukaslehdessä, joka ilmestyy 7.1.2012. Lehti jaetaan joka talouteen Lappeenrannan kaupungin alueella.