IB Diploma Programme (DP)
on korkeatasoinen kansainvälinen yliopistoon valmistava koulutusohjelma.
IB-opinnot kestävät kolme vuotta. Ensimmäinen vuosi on valmistava vuosi (Pre-DP), jolloin opiskellaan suomalaisen lukion ensimmäisen vuoden kursseja englanniksi. Kaksi seuraavaa vuotta ovat varsinaisia IB-opintoja (DP), jolloin opiskellaan kuutta eri oppiainetta.
Kolmesta aineesta suoritetaan laajat opinnot ja kolmesta perusopinnot. Opiskeluun olennaisena osana kuuluvat myös osallistuminen CAS-toimintaan (taidetta, liikuntaa ja vapaaehtoistyötä), TOK-kurssi (Theory of Knowledge) ja laajahko tutkielma (Extended Essay). Kolmannen vuoden toukokuussa opiskelijat osallistuvat opiskelemiensa aineiden päättökokeisiin.
Hakeminen IB-lukioon
IB-lukioon pyritään yhteishaun kautta. Täytä yhteisvalintalomakkeen lisäksi erillinen IB-lukion hakulomake ja lähetä se Imatran yhteislukioon. IB-lukion oppilaitoskoodi on Imatran yhteislukio 1254 ja linjakoodi 809.
IB-lukion ensisijaiseksi vaihtoehdoksi laittaneet hakijat kutsutaan valintakokeeseen. Valintakokeessa on kirjallisia tehtäviä äidinkielestä, englannista ja matematiikasta. Valinnan tulos ilmoitetaan kesäkuussa.
Lisätietoa IB-lukiosta:
IB koordinaattori Anne Lindell, p. 0 40 – 529 9361,
etunimi.sukunimi@edusaimaa.fi
Kilpailumenestystä
2 IB:n opiskelijat osallistuivat USAn suurlähetystön ja Suomi-Amerikka- seuran järjestämään kilpailuun, jossa aiheena oli USA:n vaaleihin liittyvän vaalijulisteen tekeminen kierrätysmateriaalista. Tähän liittyi myös konsuli Eric S.Meyerin luento Yhdysvaltain vaalijärjestelmästä. Alla kuva Lyseon "osakilpailun" voittajajoukkueesta.
Onnea voittajille! Kilpailussa oli 3 kategoriaa (paras teos, paras video ja ja paras videon tekninen toteutus), joista lyseolaiset voittivat kategorian paras video! Suurlähetystön edustajan mukaan voitto oli selvä - haastajia ei ollut! Suurlähetystön lahjoittama stipendi odottaa keväällä ottajaansa! Voittajavideo on nähtävissä
täällä