Lappeenranta

Kesäkonsertit

netti_boordi.jpg 

Kesäkonserttien esiintyjät

Kesällä 2014 satamatorilla, kauppatorilla ja Joutsenon torilla esiintyvät mm. seuraavat ryhmät:


Carpe Diem 

"Carpe Diem kuoro on eteläkarjalainen sekakuoro, joka esittää monipuolista viihdemusiikkia, mm. Abbaa, elokuvasävelmiä, rakkauslauluja ja lappeenrantalaisen lauluntekijän Pekka Rapin lauluja. Ohjelmistoon kuuluu sekä a cappella -sovituksia että kappaleita, joissa on piano- tai orkesterisäestys.

Toimintansa alussa kuoro oli nimeltään Lappeenrannan viihdekuoro. Kuoroa johtaa Nadja Härkönen."

Kuoro esiintyy satamatorilla la 3.6. klo 18.
                                  kuva Marita Räsänen
Carpe Diem Marita Räsänen.jpg

  

Jonni Takala & Jamifox


etusivu_jonnitakala.jpg

 

Jonni Takala & Jamifox on lappeenrantalainen bändi, jonka ominta alaa ovat kotimainen tanssi-, iskelmä ja rautalankamusiikki. Myös rokkibiisit ja finnhitsit sujuvat bändiltä. Jamifox on perustettu vuonna 1998.

Bändin laulajana toimii Jonni Takala, jolla on vankka kokemus musiikin saralta.
Jamifox-bändin rummuissa soittaa Reijo Kurvinen, kosketinsoittimia ja haitaria soittaa Mika Hiltunen ja kitaraa/bassoa Jari Hakuli.

www.jamifox.net 

 

Jonni Takala & Jamifox esintyy satamatorilla 17.7. klo 18.

 

Jazz Memorial Band 

IMG_0532.JPG Orkesteri keskittyy vanhaan jazziin ja jazz-iskelmään sekä gospelmusiikkiin. Tässäkin orkesterissa on ollut keskeisenä tekijänä “Jazzjäärä” Pauli Niiranen, joka on nyt siirtynyt sivusta seuraamaan orkesterin toimintaa.
Orkesterissa soittavat nykyisin:

Aira Kietäväinen, laulu
Sakari Kiiskinen, pasuuna ja laulu
Jorma Mattila, klarinetti ja sopraanosaksofoni
Ilkka Keronen, tenorisaksofoni
Antti Taipale, koskettimet, käyrätorvi ja laulu
Hannu Toivonen, piano
Arto Oikkonen, kitara
Paavo Moilanen, basso
Matti J Kuronen, rummut

Yhtye esiintyy satamatorilla ti 23.8. klo 18.

 

Karjalan Laulu-Veikot

Karjalan Laulu-Veikot www.jpg "Lappeenrantalainen mieskuoro Karjalan Laulu–Veikot on Etelä Karjalan vanhin toiminnassa oleva kuoro.

Miesvahvuus on nykyisin reilut kolmekymmentä laulajaa ja kuoroa johtaa musiikkipedagogi Nadja Härkönen.

Karjalan Laulu-Veikot on esiintynyt monissa maissa sekä osallistunut myös kuorokilpailuihin sekä Suomessa että ulkomailla. Niistä on tuomisina tullut useita huomionosoituksia."

Kuoro esiintyy satamatorilla avajaistapahtumassa su 1.6. klo 17.20

Kuoromiehet

"Oiva Käkelä perusti Kuoromiehet lähes kolmekymmentä vuotta sitten.

Kuorossa laulaa tällä hetkellä 19 laulajaa, joista kaksi on ollut mukana perustamisesta asti. Täydennystä kuoron riveihin on tulossa myöhemmin tänä vuonna. Kaikilla kuorolaisilla on laulutaustaa muista kuoroista.

Kuoron laulunjohtajana toimii Inka Puhakka, ja yhdistyksen puheenjohtajana Matti Tuomikoski.

Kuoromiehet harjoittelevat joka perjantai seurakuntakeskuksen musiikkiluokassa. Vastapalveluksena kuoro esiintyy kirkon konserteissa, mm. kauneimmissa joululauluissa. Kuoro tekee myös paljon hyväntekeväisyyskonsertteja, mm. Musiikkiopiston Stipendirahaston hyväksi.
 
Kesäkonsertissa Kuoromiesten ohjelmistoon tulee kuulumaan mm. Jukka Kuoppamäen kappaleita, sekä Lappeenranta-aiheisia lauluja."

Kuoro esiintyy satamatorilla ti 28.8. klo 18. sekä Kesäteatterin yhteislaulutilaisuus 15.8. klo 18.

 
Lappeenrannan Harmonikkakerho R.y

"Lappeenrannan Harmonikkakerho on perustettu 1972 tarkoituksena toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää musiikin tuntemusta ja soittotaitoa.

Jäseniä kerhossa on nykyisellään keskimäärin 30. Yhdistystoiminta käsittää säännöllisten harjoitusten lisäksi esiintymisiä eri kokoonpanoissa, joissa on mukana myös kerhon oma rytmiryhmä.

Kerho konsertoi kesäkonserttien sekä tanssisoittojen muodossa ympäri vuoden. Ohjelmisto sisältää pääosin harmonikoille sovitettua vanhempaa sekä uudempaa musiikkia."

www.lappeenrannanharmonikkakerho.fi 

Lpr Harmonikkakerho esiintyy satamatorilla to 19.6. klo 18
orkan kuva 2013.JPG

 
Lappeenrannan Karjalakuoro

"Lappeenrannan Karjalakuoro perustettiin 14.9.1976 kolmen karjalaisseuran yhteistyönä. Perustajia olivat Kaakon Karjalaiset, Lappeenrannan Viipurilaiset ja Lappeenrannan Seudun Pohjoiskarjalaiset.

Lappeenrannan Karjalakuoro esittää karjalaisia lauluja sekä kansanlauluja. Kuoro esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja kuulijat ovat ottaneet kuoron omakseen ja se on jäänyt pysyvästi välittämään karjalaisia tunnelmia Etelä-Karjalassa. Kuoron tarkoituksena on ylläpitää kuorolaulun ja erityisesti karjalaisen musiikin harrastusta. 

Lappeenrannan Karjalakuoroa johtaa Maria Kuusiniemi, joka toimii myös Lappeen seurakunnan kanttorina. Kuorossa laulaa nykyisin 33 jäsentä: 25 naista ja 8 miestä." 

etelakarjalankarjalaisseurat.com/index.php?option=com_content&view=article&id=22&Itemid=79

Kuoro esiintyy

satamatorilla ti 8.7. klo 18. sekä kauppatorilla la 5.7. klo 10.

Karjalakuoro www.jpg

 

Lappeenranta Big Band

"Lappeenranta Big Band on vanhin suomalainen big band, joka on tunnettu useista big band suomen mestaruuksista ja levytyksistä. Orkesterin kapellimestari Ismo Varis johtaa nuorekasta ja muuntaumiskykyistä kokoonpanoa, joka on luonut tyylinsä vaihtelevuuudelle ja nuorekkuudelle.

Orkesteri järjestää omia swing ja modern jazz –konsertteja mutta on yhteistyössä paikallisten kulttuuritoimijoiden, kouluttajien ja eri solistien kanssa. Orkesteri esiintyy myös tilauksesta erilaisilla kokoonpanoilla ja ohjelmistoilla.

Kesäkuun alussa orkesteri esiintyy Lappeenrannan satamassa solistinaan Marika Hölttä. Ohjelma koostuu iskevistä suomalaisista hiteistä vuosikymmenen varrelta höystettynä muutamilla soul-musiikin tunnelmiin johdattelelvilla makupaloilla." 

www.bigband.fi

Yhtye esiintyy satamatorilla kesän avajaistapahtumassa su 1.6. klo 20.20. 
Lpr BB logo www.jpg 

 

Lauritsalan Eläkkeensaajien Sekakuoro

"Lauritsalan Eläkkeensaajien Sekakuoro on aloittanut stemmoissa laulamisen noin vuoden 1990 paikkeilla.

Kuoro harjoittelee Lauritsalan Työväen talolla. Vuotuisia esiintymisiä pidetään Palvelu- ja Vanhustentaloissa, sekä torikonserteissa. Kuoro esiintyy myös seurakunnan eri tilaisuuksissa. Viime maaliskuussa kuoro tuurasi kirkkokuoroa Eläkeläisten kirkkopyhän jumalanpalveluksessa.

Kuoroa ohjaa Tuomo Uski."

Kuoro esiintyy Joutsenon torilla to 10.7. klo 11
Lauritsalan Eläkkeensaajien Sekakuoro www.jpg

Montolan Puhallinorkesteri

"Montolan puhallinorkesteri juhli 100-vuotista taivaltaan lokakuussa 2011. Se perustettiin osaksi Lappeen pitäjässä toiminutta Montolan nuorisoseuraa jo vuonna 1911. Kokoonpano ja soittimisto ovat laajentuneet torviseitsikosta puhallinorkesteriksi, ja nykyisin siinä soittaa vakituisesti runsaat 20 soittajaa.

Soittajat ovat pääosin harrastajia ja opiskelijoita, mutta mukana on myös musiikin ammattilaisia. Orkesterin ohjelmisto sisältää niin klassista sinfonista puhallinmusiikkia kuin viihde- ja tanssimusiikkiakin. Montolan puhallinorkesteri konsertoi 2-4 kertaa vuodessa. Lisäksi se esiintyy eri yhdistysten, yritysten, Lappeenrannan kaupungin ym. järjestämissä tilaisuuksissa. Konsertteja on ollut myös muualla Suomessa sekä eri Euroopan maissa. Toukokuussa 2010 orkesteri sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä International Wind Orchestra Festival Berlin -kilpailussa.

Kapellimestarina on syksystä 2012 alkaen toiminut Inka Puhakka."

www.montolanpuhallinorkesteri.fi  

Orkesteri esiintyy satamatorilla ti 6.8. klo 19.
 

 

Potero Orkesteri

potero 161113keikalla.png  Orkesterin juuret ovat saksofonisti Pauli Niirasen ympärilleen keräämien “Satunnaisten soittajien” sotaveteraanien virkistystoiminnassa. Siitä toiminnasta juontaa myös orkesterin nykyinen nimi. Tällä hetkellä orkesteri jatkaa hyvää yhteistoimintaa sotaveteraanien parissa, mutta määrällisesti eniten on nykyisin vapaaehtoistyön keikkoja palvelukodeissa ja vastaavissa. Lisäksi orkesteri toimii Etelä-Karjalan Wiipuri – seuran kotiorkesterina.

Orkesterissa soittavat nykyisin:
Timo Forsman, laulu, harmonikka, tenorisaksofoni
Kyösti Mäkinen, klarinetti
Jorma Mattila, pasuuna, tenorisaksofoni ja sopraanosaksofoni
Hannu Toivonen, piano
Paavo Moilanen, basso
Arto Oikkonen, kitara
Rauno Lampinen, rummut 
  
www.etelakarjalankarjalaisseurat.com/index.php?option=com_content&view=article&id=34&Itemid=46

Orkesteri esiintyy satamatorilla la 16.8. klo 18.

 

Saimaan Harpistit

Saimaan Harpistit Kotkassa 6 7 -11 www.jpg "Saimaan Harpistit on Lappeenrannassa toimiva, huuliharpun soittoa harrastava ryhmä.

Yhdistys on perustettu vuonna 2009, ja sen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää huuliharpunsoiton harrastusta, sekä edistää ja tukea huuliharppumusiikin kehitystä yhdistyksen kotipaikkakunnalla ja ympäristössä.  Jäsenmäärä on nyt 23 henkilöä, joista aktiivisesti soittavia 16.

Harpistien soittoa voi kuulla ympäri vuoden eri tilaisuuksissa Lappeenrannassa ja lähiympäristössä. Harpistit ovat usein kutsusta vierailleet ilahduttamassa potilaita sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Lasten huuliharpun soittoa yrietään saada viriämään käymällä mm. kouluilla ja lasten tapahtumissa esittelemässä huuliharppuja ja niillä soittamista. Ohjelmisto on monipuolista iskelmä-, viihde- ja elokuvamusiikkia."

Kokoonpanoon kuuluu 12 huuliharpun soittajaa ja neljän henkilön komppiryhmä.
Huuliharpistit: Markku Himanen (lisäksi laulu), Mauno Hongisto, Raija Huttunen, Eero Kirmanen, Juha Kirvesmies, Mirja Kälvälä, Juha Mykkänen, Markku Niemelä (bassohuuliharppu), Raimo Näivä, Sirpa Pakarinen, Jaakko Saarimies ja Osmo Savolainen.
Komppiryhmässä soittavat: Veikko Huoso (kitara), Ilpo Kohonen (bassokitara), Tauno Lakkala (rummut) ja Hannu Malmi (kosketinsoitin).

Saimaan Harpistit esiintyvät kauppatorilla la 8.6. klo 10, satamatorilla to 20.6. klo 19, la 13.7. klo 19 ja la 17.8. klo 19.

 

Sekakuoro Ajattomat

"Lappeenrannan Työväenyhdistyksen sekakuorosta löytyy ensimmäiset merkinnät vuoden 1896 marraskuulta, joten kuoro täyttää tänä vuonna 117 vuotta. Kuoron toiminta on ollut virkeää, mutta viimevuosina kuoron rivit ovat harventuneet väen vanhetessa, tai siirtyessä ajasta ikuisuuteen. Joitakin vuosia sitten sekakuoron nimi vaihdettiin LTY:n sekakuoro Ajattomiksi.

Kuoron kunniakasta perinnettä ylläpitävät varttuneet naiset, jotka sitkeästi käyvät laulamassa, monet useammassakin kuorossa. Harrastelijajoukolla on onnistuttu pitämään esimerkiksi vanhojen iskelmien yhteislaulukonsertteja, viimeisimmän vastaavan konsertin teemanaan olivat kukkalaulut. Tällä hetkellä kuoro pohtii jo ensi kevään lauluteemaa. Pienessä joukossa on se hyvä puoli, että kaikki pääsevät tasapuolisesti vaikuttamaan lauluvalintoihin.

Vaikka kuorolaulu ei ole viimevuosina nuorempia sukupolvia kiinnostanut, Sekakuoro Ajattomat ottaisivat mielellään joukkoonsa nuoriakin laulajia."

Kuoro esiintyy kauppatorilla la 30.8 klo 10

sekakuoro ajattomat www.jpg 

 

 

Suur-Lappeenrannan eläkkeensaajat

"Suur-Lappeenrannan eläkkeensaajien kuorossa on jäsenenä n. 15 eläkeläistä. Kuoro harjoittelee kerran viikossa syyskuusta toukokuulle.
 
Kuoro esittää mm. 1900-luvun alkupuolelta suomalaista ja venäläistä iskelmä ja laulelmamusiikkia. Ohjelmistoon kuuluu myös kansanlauluja sekä suomalaisten säveltäjien pienimuotoisia teoksia. Ohjelmisto vaihtuu nelisen kertaa vuodessa vuodenaikojen mukaan, sekä jouluna tietenkin on oma ohjelmistonsa.
 
Kuoro pyrkii laulamaan kolmeäänisesti ja siihen on nuotistossa hyviä sovituksia. Kuoro esiintyy vanhainkodeissa, omissa tilaisuuksissa sekä muutamissa yleisökonserteissa kesällä."

Kuoro esiintyy kauppatorilla la 14.6 klo 10 sekä satamatorilla lato 3.7 klo 18

 
Tanssiorkesteri Lazzarella

"Tanssiorkesteri Lazzarella soittaa sekä vanhempaa että uudempaa tanssimusiikkia aina valssista polkkaan. Kokoonpanoon kuuluu neljä miestä, sekä naissolisti Elsa Kyllönen.

Yhtye sai alkunsa 2000-luvun alussa haitaristin, rumpalin ja laulajan kokeilulla, johon kitaristi ja basisti liittyivät myöhemmin. Vuonna 2004 yhtye alkoi keikkailla tiiviimmin muun muassa kesäkonserteissa, eläkeläistansseissa ja juhlissa. Lazzarella tekee enimmäkseen tilauskeikkoja Etelä-Karjalan alueella."

Tanssiorkesteri esiintyy satamatorilla to 31.7 ja ti 12.8 klo 18.

 

Tanssiorkesteri Monrepon

Lamposaaren tanssilava_2_netti-001.jpg 

Tanssiorkesteri Monrepon soittaa tanssi-iskelmämusiikkia valssista-poppiin.
Lisäksi ohjelmistoon kuuluu Hengellinen ja joulumusiikki.

www.monrepon.fi
           
Tanssiorkesteri Monrepon esiintyy

satamatorilla ti 1.7, ti 22.7, to 7.8, la 9.8 ja ti 19.8 klo 18.

Joutsenon torilla to 7.8 ja 21.8 klo 11.

 

Tanssiorkesteri Saimaa

"Tanssiorkesteri Saimaa on lappeenrantalainen yhtye, joka soittaa tanssittavaa musiikkia laidasta laitaan rautaisella ammattitaidolla.

Orkesterin on perustanut Harri Iljin, ja se on tällä kokoonpanolla toiminut vuodesta 1999. Nykyinen kokoonpano syntyi, kun orkesterin tuuraajista tulikin pikkuhiljaa pysyviä jäseniä. Pääsääntöisesti orkesteri esiintyy yksityistilaisuuksissa eli häissä, pikkujouluissa jne. Orkesterin toiminta on ollut sen jäsenille kokoajan harrastus, tosin kaikki soittajat ovat soittaneet erilaisissa kokoonpanoissa myös ammatikseen.

Tanssiorkesteri Saimaa on tehnyt promo tallenteen - "Tanssi tulen ja jään" CD:n vuonna 2002. Tuottajana toimi Moni-Musa."

Jäsenet:
Pasi Toivari - Koskettimet, haitari, laulu
Timo Koivunen - Basso, laulu
Jouni Könönen - Rummut
Harri Iljin - Laulu 

Yhtye esiintyy satamatorilla to 4.7. klo 19.
Tanssiorkesteri Saimaa www.jpg

 

Tanssiorkesteri Sarastus

Siirto2014_03_25 027.jpg "Tanssiorkesteri Sarastus soittaa vanhaa ja vähän uudempaakin tanssimusiikkia."

Orkesterissa soittavat: 
Liisa Kaarna harmonikka 
Ilpo Lavonen harmonikka
Olavi Veikkanen basso 
Juha Kurronen laulu 
Jukka Saarelainen rummut 

Orkesteri esiintyy satamatorilla to 26.6 klo 18 sekä Joutsenon torilla to 31.7 klo  11

 

The Old Style Band

"Bändi on perustettu 2010. Bändi soittaa erilaista, kotimaista ja ulkomaista musiikkia 60-, 70- ja 80-luvuilta sekä jotakin uudempaa. Bändin tyypillistä musiikkia ovat esimerkiksi Juice Leskisen, CCR:n ja monen muun tunnetun esittäjän tekemä musiikki." 

Olli Tapionlinna - laulu, koskettimet, lyömäsoittimet
Seppo Toivanen – soolokitara
Timo Eloranta – basso, laulu
Ismo Korhonen – rummut
Jari Korhonen – komppikitara

Yhtye esiintyy satamatorilla la 3.8. klo 19.
OSB www.jpg 

 

The Piraters

"Yhtye sai alkunsa, kun kolme Kaukaan tehtaalta eläkeputkeen jäänyttä miestä, Tapio Virkki, Markku Mäkinen ja Tapio Ryhänen päättivät alkaa soittaa yhdessä. 

Vaikutteita miehet olivat ottaneet oman aikansa idoleilta 60- ja 70-luvuilta. Yhtyeeseen päätettiin hankkia myös basisti, jotta he olisivat ”oikea bändi”, ja niin lopulta yhtyeen riveihin liittyi myös aito rautalanka basisti. Yhtyeen yhdellä perustajajäsenellä, Tapio Virkillä oli ollut pitkään haaveena päästä soittamaan kaupungin kesäkonsertteihin, joten miehet aloittivat ankaran treenaamisen.
 
Nimi The Piraters keksittiin kesäkonserttien ”huutokaupassa” 2010.

Vuosien 2010-2011 aikana yhtyeen kokoonpano muuttui, ja basistiksi tuli Jari Lavonen, sekä komppikitaristiksi Ryhäsen tilalle Jukka Hallikas.
Basisti vaihtui vielä kertaalleen Ismo Niroseen ja bändi löysi itselleen myös sopivan solistin, mikä mahdollisti ohjelmiston laajentamisen 60-luvun popmusiikkiin ja vähän rankempaankin. Tällä kokoonpanolla bändi esiintyi Nastolan Rautalanka festareilla 2012. Tänä keväänä bändi on jo ehtinyt esiintyä Tallukan Twang Beat 60’s- tapahtumassa, ja odottaa innolla kesäkonserttien avajaisia." 

Yhtye esiintyy kesäkonserttien avajaisissa satamatorilla 1.6. 18.40
the Piraters www.jpg

 

Royal Sailing Club

''Monipuolinen kattaus60-90 lukujen hittejä, mm. Bryan Adamsin, Dire Straitin, ZZ topin tuotantoa sekä suomipopin klassikoita aidoilla soundeilla ja meiningillä. Bändin jäsenet ovat ammattimuusikoita, joista basisti, kosketinsoittaja sekä rumpalimme ovat vaikuttaneet maamme eturivin yhtyeissä''

Mikko Piiparinen, laulu, kitara
Silu Seppälä, basso
Ari Korpisalo, koskettimet
Jukka Piiparinen, rummut

Yhtye esiintyy satamatorilla la 28.6. klo 18

Royal Sailing Club Juliste.jpg 

 

Trio H-hetki

Paitakuva.jpg "Trio H-hetki on orkesteri, joka soittaa oikeaa tanssimusiikkia suomalaiseen makuun. Ohjelmistoon kuuluvat niin valssit, tangot, foksit, humpat, jivet, rockit kuin myös polkat ja jenkat; musiikkia kuusikymmenkuvun rautalangasta tämän päivän iskelmään.

Trio H-hetken kokoonpanoon kuuluu Hannu Räihä (kitara ja laulu), Kari Leskinen (rummut) ja Kimmo Viinanen (koskettimet ja haitari). yhtyeen jäsenillä on pitkä kokemus viihteen alalta, ja yhteisiä soittovuosiakin on kertynyt viitisentoista." 

www.starpoint.fi/tanssiorkesteri/trio-h-hetki/199#

Yhtye esiintyy satamatorilla ti 17.6 ja ti 29.7 klo 18.

 

Trio Tumma Yö

"Trio Tumma yö soittaa tanssittavaa iskelmämusiikkia laidasta laitaan aina humpasta jenkkaan ja tangosta tättärättään.

Yhtyeessä soittaa kolme miestä, joilla on kokemusta musiikin saralla jo parin vuosikymmenen ajalta. Kosketinsoittaja Timo Heinonen ja kitaristi/hanuristi Ilpo Lavonen ovat soittaneet monissa bändeissä 80-luvun alusta lähtien. Bändin solisti Joel Raution lauluharrastus taas juontaa juurensa lapsuudesta saakka."

Yhtye esiintyy satamatorilla la 7.6, to 19.6 klo 18, kauppatorilla la 9.8. klo 10 sekä Joutsenon torilla to 17.7. klo 11.
Trio tumma yö www.jpg

 
Muutokset ohjelmistossa mahdollisia