VUODEN 2012 NUORISOJÄRJESTÖJEN AVUSTUSTEN JAKOSÄÄNNÖT (NUOLI §11 4.1.2012)
YLEISAVUSTUS
Yleisavustusta myönnetään paikallisen nuorisoyhdistyksen yleisen toiminnan tukemiseen, koulutus- ja kurssitoimintaan, leiritoimintaan, kansainväliseen toimintaan ja työntekijöiden palkkaamiseen.
Paikallisella nuorisoyhdistyksellä tarkoitetaan
- valtakunnallisten nuorisoyhdistysten paikallisia jäsenyhdistyksiä, muita paikallisia rekisteröityjä nuorisoyhdistyksiä sekä aikuisjärjestöjen nuoriso-osastoja/-jaostoja, jotka ovat kirjanpidossa selkeästi erotettavissa pääjärjestöstä.
Avustusta ei myönnetä:
-toimintaan, johon on myönnetty jotain muuta Lappeenrannan kaupungin avustusta
-toimintaan, joka on hyvien tapojen vastaista ja loukkaavaa
-yksityishenkilöille
-piirijärjestöille
-nuorisoyhdistyksille toimitilojen rakentamiseen ja perusparantamiseen
-koulun, oppilaitoksen tai muun laitoksen toimesta järjestettävään
nuorisotoimintaan
-yliopiston aineyhdistyksille tai kerhoille
-oppilaitosten oppilaskunnille
-verotusoikeuden omaavan yhteisön toimintaan
Avustus on harkinnanvarainen ja jakoperusteena huomioidaan
seuraavaa.
Hakijan toiminnanlaajuus
- järjestön jäsenistä tulee vähintään 2/3 olla alle 29 -vuotiaita
- toiminnan määrä ja laajuus
Hakijan taloudellinen asema
- järjestöllä tulee olla vähintään yksi tilikausi
- avustuksen saamisen tarve
- oma varainharkinta
Lisäksi hakijan valtiolta, kunnalta, seurakunnalta ja muualta saatavissa oleva tuki vaikuttaa avustusta alentavasti.
Hakeminen
Yleisavustus haetaan perjantaihin 30.3.2012 klo 15.00 mennessä.
Hakemuslomakkeet tulee palauttaa nuoriso- ja liikuntatoimeen Pormestarinkatu 10 B toinen kerros, PL 11, 53101 LPR.
Hakemuslomakkeita on saatavilla nuoriso- ja liikuntatoimesta, Lappeenrannan kaupungin internetsivulta (verkkoasiointi-lomake pankki), sekä Joutseno-talolta, Kesolantie 1-3.
Määräajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.
Hakemukseen tulee liittää
- hyväksytty toimintakertomus edelliseltä vuodelta
- tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus tai toiminnantarkastuskertomus
- hyväksytty toimintasuunnitelma ja talousarvio
- ote yhdistysrekisteristä (uuden hakijan ollessa kyseessä)
KOHDEAVUSTUS
Kohdeavustus on tarkoitettu lappeenrantalaisille lapsille, nuorille tai lapsiperheille suunnattujen tapahtumien toteuttamiseen Lappeenrannassa. Tapahtumaa tulee markkinoida julkisesti ja osallistumismahdollisuus tulee olla avoin.
Avustusta voivat hakea paikalliset yhdistykset ja paikalliset vapaat toimintaryhmät. Kohdeavustus myönnetään tapauskohtaisesti hakemuksen
pohjalta kertaluontoisena avustuksena. Avustus on harkinnanvarainen.
Avustus päätös tehdään viranhaltijapäätöksellä.
Kohdeavustusta ei myönnetä:
- esiintymismatkoihin, kilpailumatkoihin tai leireihin
- järjestöjen tai ryhmien omiin sisäisiin tilaisuuksiin
- tilavuokriin
Hakeminen
Kohdeavustusta voi hakea ympäri vuoden nuoriso- ja liikuntatoimesta
Pormestarinkatu 10 B toinen kerros, PL 11, 53101 Lappeenranta. Joutseno-talolta Kesolantie 1-3 tai Lappeenrannan internetsivuilta saatavalla lomakkeella (verkkoasiointi-lomakepankki).
Avustushakemus tulee toimittaa nuoriso- ja liikuntatoimelle siten, että se voidaan käsitellä ennen hankkeen toteuttamista. Avustus maksetaan
sen jälkeen, kun tapahtumasta on toimitettu selvitys ja tilitys.
Selvityksestä ja tilityksestä tulee käydä ilmi tapahtuman nimi, lyhyt kertomus tapahtumasta, tulot/menot, selvitys hankkeen toteuttamisesta mahdollisesti saatavan tuoton käytöstä ja sen allekirjoittaa kaksi täysi-ikäistä henkilöä.