Lappeenranta

Klubikortti

klubikorttiII.jpg

Lappeenrannan Nuorisotoimen nuorisotilojen toiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 13-17 -vuotiaille. Nuorisotiloilla kävijän tulee hankkia maksuton klubikortti omalta nuorisotilaltaan. Toimintakaudella 2011-2012 klubikortti voidaan myöntää nuorelle joka on syntynyt 1.1.1993 - 31.12.1998.

Klubikorttia varten tulee huoltajan täyttää oheisena liittenä oleva lomake, joka palautetaan huoltajan allekirjoituksella varustettuna nuorisotilalle.

Klubikortti on todettu hyväksi keinoksi helpottamaan yhteydenpitoa nuorisotilojen henkilökunnan ja nuorten sekä nuorten huoltajien välillä. Klubikortin lunastettuaan nuori on vakuutettu kaupungin toimesta osallistuessaan nuorisotoimen järjestämään toimintaan.

Klubikortin käyttäjille on tarjolla erilaisia etuaja. Klubikortilla saa alennusta eräiden nuorisotoimen tapahtumien pääsylipuista ja sillä pääsee käymään joissakin oman suosikkijoukkueensa ottelussa ilmaiseksi!

Klubikorttiottelut ja -tapahtumat (päivitetty 5.3.2012)

7.3.2012 klo 18.30 LrNMKY-Vilpas (Koriksen SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

Kesällä 2012 klubikortilla pääsee kaikkiin Pesä Ysien Naisten Superpesiksen otteluihin.

Näille sivuille päivitetään kunkin ottelun yhteyteen toimintaohjeet miten käytännössä klubikortilla sisäänpääsy otteluun tapahtuu.

Seurat, järjestöt ja tapahtumajärjestäjät: Mikäli haluatte tuoda oman tapahtumanne Lappeenrannan nuorisotoimen Klubikortti-tapahtumien piiriin ottakaa yhteyttä nuorisosihteeri Kimmo Hölkkiin, puh. 0400-154 596, e-mail. etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi.


Menneet klubikorttitapahtumat:

3.3.2012 klo 16.00 Catz-HoNsU (Koriksen Naisten SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

2.3.2012 klo 18.30 NST-Nokian KRP (Miesten Salibandyliiga), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

25.2.2012 klo 15.00 NST - M-Team (Naisten Salibandyliiga), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

25.1.2012 klo 18.30 LrNMKY - Korihait (Koriksen SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

8.1.2012 klo 14.00 Catz-KET (Koriksen Naisten SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

3.1.2012 klo 18.30 SaiPa-Pelicans (Jääkiekon SM-liiga), Kisapuisto. Hae lippusi klubikorttia näyttämällä Lappeenrannan nuorisotoimen nuorisotilalta.

16.12.2011 klo 18.30 NST - Erä III (Naisten Salibandyliiga) Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

3.12.2011 klo 15.00 Catz-FoA (Koriksen Naisten SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

13.11.2011 klo 16.00 Catz-Espoo Team (Koriksen Naisten SM-sarja), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

21.10.2011 NST-Erä (Miesten Salibandyliiga), Lpr:n urheilutalo. Esitä klubikorttisi ovella lipunmyyjille ja pääset matsiin.

25.10.2011 SaiPa-HPK (Jääkiekon SM-liiga), Kisapuisto. Hae lippusi klubikorttia näyttämällä Lappeenrannan nuorisotoimen nuorisotilalta.


Kausi 2010-2011

19.10.2010 SaiPa - KalPa (Jääkiekon SM-liiga)
Nouda oma pääsylippusi otteluun 15.10. alkaen klubikorttia näyttämällä joltakin seuraavista nuorisotiloista: Joutsenon nuorisotila, Monari, Lauritsalan nuorisotila ja Sammontorin nuorisotila. Huom! 1 lippu / klubikorttilainen.

17.11.2010 LrNMKY - Kouvot (Korisliiga)
Esitä klubikorttisi lipunmyyntipisteessä ja pääset ilmaiseksi matsiin.

20.11.2010 Veiterä - WP-35 (Jääpallon Bandyliiga)
Esitä klubikorttisi lipunmyyntipisteessä ja pääset ilmaiseksi matsiin.

21.11.2010 NST - SB Vantaa (Salibandyn I divisioona)
Esitä klubikorttisi lipunmyyntipisteessä ja pääset ilmaiseksi matsiin.

27.11.2010 klo 15:00 NST - Koovee (Salibandyn Naisten liiga)
Esitä klubikorttisi lipunmyyntipisteessä ja pääset ilmaiseksi matsiin.

04.12.2010 klo 16:00 Catz-Keravan Energia Team (Koriksen Naisten SM-sarja)
Nouda lippusi Catzin toimistosta (Valtakatu 54). Toimisto avoinna ma-pe klo 9-16.

09.01.2011 klo 14:00 Catz-FoA (Koriksen Naisten SM-sarja)
Nouda lippusi Catzin toimistosta (Valtakatu 54). Toimisto avoinna ma-pe klo 9-16.

22.01.2011 klo 20.00 Sikahauska Stand Up -klubi Monarilla. Näytä klubikorttisi ovella!

25.01.2011 klo 18.30 SaiPa - Ässät (Jääkiekon SM-liiga)
Nouda oma pääsylippusi otteluun 15.1. alkaen klubikorttia näyttämällä joltakin seuraavista nuorisotiloista: Joutsenon nuorisotila, Monari, Lauritsalan nuorisotila ja Sammontorin nuorisotila. Huom! 1 lippu / klubikorttilainen.

29.01.2011 klo 15:00 Catz-HoNsU (Koriksen Naisten SM-sarja)
Nouda lippusi Catzin toimistosta (Valtakatu 54). Toimisto avoinna ma-pe klo 9-16.

05.02.2011 klo 17:00 Catz-ToPo (Koriksen Naisten SM-sarja)

25.02.2011 klo 18:30 NST - Erä III (Salibandyn Naisten liiga)
Esitä klubikorttisi lipunmyyntipisteessä ja pääset ilmaiseksi matsiin.

Klubikortilla pääsee kesällä 2011 kaikkiin Pesä Ysien Naisten Superpesiksen otteluihin. Ottelut ovat Vanhalla kentällä ja otteluiden alkamisaika on aina klo 18.00. Ottelut:

su 15.5. Ysit-Lapua

su 22.5. Ysit-Pori

to 2.6. Ysit-Viinijärvi - Helatorstai

su 12.6. Ysit-Seinäjoki

ke 15.6. Ysit-Viinijärvi

ti 21.6. Ysit-Siilinjärvi - Antero Mertaranta paikalla

ke 29.6. Ysit-Rauma

ke 13.7. Ysit-Siilinjärvi

ke 20.7. Ysit-Turku

su 31.7. Ysit-Jyväskylä - Hyväntekeväisyysottelu

su 7.8. Ysit-Pori

Play-Off ottelut alkavat ke 10.8.2011.