Lappeenranta

Nuorten Vaikuttamispäivät

Lappeenrannan nuorisotoimi on kehittänyt yhdessä kasvatus ja opetustoimen kanssa mallia lasten- ja nuorten kuulemis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi Lappeenrannassa. Siihen liittyen järjestettiin 22.4.2009 Kesämäenrinteen koulussa Lappeenrannan ensimmäinen V-päivä - Vaikuta, älä valita – tapahtuma. Lappeenrannan V-päivä -mallia alettiin työstämään syksyllä 2008 toteutetun Lappeenrannan Nuorisovaltuuston nuorten kuulemistilaisuuden innoittamana. Kesämäessä kehitettävä malli dokumentoitiin opiskelija Minna Korholan tekemän sosionomitutkinnon lopputyön muodossa.

Tavoitteena oli luoda malli, jota hyväksikäyttäen mikä tahansa koulu voi toteuttaa itselleen sopivan ja tarkoituksenmukaisen nuorten kuulemistapahtuman.

Lauritsalan koulu toteutti oman V-päivä -tapahtumansa huhtikuussa 2010 omin voimin edellisvuoden tapahtuman kokemuksia hyödyntäen. Tapahtuma oli erittäin onnistunut.

Keväällä 2011 toteutettiin jo kolmas vaikuttamispäivä. Huhtikuussa järjestetiin Kimpisen koululla tapahtuma, johon osallistuivat Kimpisen ja Peltolan koulujen oppilaat.

Vaikuttamispäivä meidän koulussa?

Lasten ja nuorten vaikuttamispäivä -tapahtuma voidaan toteuttaa missä tahansa oppilaitoksessa. Lappeenrannan nuorisotoimella on valmius konsultoida tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneita tahoja.
Lisätietoja: nuorisosihteeri Kimmo Hölkki, puh. 0400-154 596, sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi (at) lappeenranta.fi.