LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 §
Toimiala
Lautakunnan tehtävinä on vastata kaupungin kirjastotoimesta, museotoimesta, orkesteritoimesta, teatteritoimesta ja yleisestä kulttuuritoimesta.
Lisäksi lautakunta vastaa Laura Korpikaivo -Tammisen käsityömuseon toiminnasta.
2 §
Kokoonpano
Lautakuntaan kuuluu 13 kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.
Valtuustokaudella 2009-2012 lautakunnassa on kuitenkin kuntaliitoksen johdosta 15 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen, joista 11 varsinaisen jäsenen ja heidän varajäsenensä tulee olla valintahetkellä kuntaliitosta edeltävän Lappeenrannan kaupungin alueelta ja 4 varsinaisen jäsenen ja heidän varajäsenensä kuntaliitoksen myötä lakkaavan Joutsenon kaupungin alueelta.
Valtuusto nimeää yhden jäsenistä lautakunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
Lautakunnan sihteerinä toimii lautakunnan määräämä viranhaltija.
Tulosalueiden johtajilla ja talouspäälliköllä on lautakunnan kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus tulosalueensa asioissa.
Lautakunnan kokouksiin voidaan kutsua kuultavaksi tarvittaessa asiantuntijoita.
3 §
Lautakunnan tehtävät
Lautakunnan tehtävänä on vastata toimialansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä, tavoitteiden asettamisesta ja seurata ja arvioida toiminnan tuloksia sekä valvoa, että kulttuuritoimea johdetaan tehokkaasti, taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Lautakunnan tulee:
1. Valmistella toimialallaan kaupunginhallitukselle menevät asiat ja huolehtia päätösten toimeenpanosta.
2. Antaa lausuntonsa toimialansa asioista ja pitää yhteyttä toimialansa oppilaitoksiin ja muihin yhteistyötahoihin.
4 §
Lautakunnan ratkaisuvalta
Sen lisäksi, mitä 3 §:ssä tai muutoin on määrätty lautakunnan päätettäväksi, lautakunta ratkaisee toimialallaan seuraavat asiat:
1. Hyväksyy lautakunnan ja tulosalueiden tulostavoitteet ja toimintasuunnitelmat.
2. Hyväksyy esitykset tulosalueiden taloussuunnitelmaksi, talousarvioksi ja vahvistaa näiden toimintakertomukset.
3. Hyväksyy periaatteet museotoimen näyttelyohjelman ja kokoelmahankintojen, orkesterin ja kaupunginteatterin ohjelmistojen sekä kirjaston kirjahankintojen osalta ja yleisen kulttuuritoimen avustuksien myöntämisperiaatteet.
4. Päättää tulosyksiköiden maksupolitiikasta.
5. Hyväksyy tulosalueiden toimintasäännöt.
6. Päättää ratkaisuvallan siirtämisestä lautakunnan alaiselle viranhaltijalle.
Virkojen ja toimien täyttämisestä määrätään kulttuuritoimen johtosäännössä.
5 §
Kokoukset
Lautakunta kokoontuu päättäminään aikoina. Tarvittaessa lautakunta kokoontuu muinakin aikoina puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Lautakunta on kutsuttava koolle myös, jos enemmän kuin puolet varsinaisista jäsenistä sitä ilmoittamaansa asiaa varten vaatii.
Lautakunnan kokouksista on ilmoitettava, mikäli mahdollista, kolmea päivää ennen kokousta kirjallisesti sen jäsenille.
Lautakunnan kokousten ja päätösten ilmoittamisesta kaupunginhallituksen puheenjohtajalle, kaupunginjohtajalle, kaupunginhallituksen lautakuntaan valitsemalle edustajalle ja kaupunginhallitukselle määrätään kaupunginhallituksen johtosäännössä.
Kokouskutsuun on liitettävä esityslista, johon sisältyy selostus käsiteltävistä asioista ja päätösehdotukset. Lautakunta voi li-säksi ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu esityslistassa, jos asian kiireellisyys sitä vaatii.
6 §
Esittely
Lautakunnan kokouksissa käsiteltävät asiat esitellään kulttuuritoimen johtosäännössä määrätyllä tavalla.
7 §
Asiakirjojen allekirjoittaminen
Lautakunnan pöytäkirjan allekirjoittamisesta säädetään kuntalaissa.
Lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset ja sitoumukset allekirjoitetaan kulttuuritoimen johtosäännössä määrätyllä tavalla.
Voimaantulo
Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.11.2008.
Voimaantulo 1.1.2009.