Lappeenranta

Kuntalisät

Lappeenrannan kaupunki maksaa lakisääteisen kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen lisäksi kuntalisää molempiin tukimuotoihin.

Lappeenranta-lisä 1.3.2010 alkaen


Lappeenranta-lisän suuruus maaliskuun alusta 2010 lukien on 143 euroa kuukaudessa.

Lappeenranta-lisän ehdot ovat:
- perheen lapsista ainakin yksi on alle 3-vuotias
- perheen kaikki alle kouluikäiset lapset ovat kotihoidon tuen piirissä
- perhe saa yleisen kotihoidon tuen hoitolisää
- Lappeenranta-lisää maksetaan vain Lappeenrannassa asuville.

Lappeenranta-lisää maksetaan perhekohtaisesti. Adoptiovanhemmat ovat samassa asemassa kuin biologiset vanhemmat.

Vuoden 2009 aikana tai sitä aiemmin myönnettyjen Lappeenranta-lisien ehdot säilyvät muuttumattomina lisän voimassaoloajan muutoin, mutta lisän suuruus on myös heillä 143 euroa.

Poikkeustapauksissa varhaiskasvatuksen palvelualueen esimies voi myöntää tuen myös perheelle, jossa joku perheen muu kuin alle kolmevuotias lapsi tarvitsee päivähoitoa erityisestä syystä. Tällainen erityinen syy on lapsen palvelu- ja hoitosuunnitelmaan, erityishuolto-ohjelmaan tai kotoutumissuunnitelmaan kirjattu erityinen peruste tai moniammatillisen työryhmän suositus perhetilanteesta johtuvasta päivähoidosta.

Lappeenranta-lisä myönnetään ja maksetaan 1.3.2010 alkaen Kelasta, eikä sitä tarvitse hakea erikseen. Perheen hakiessa Kelasta kotihoidon tukea, myönnetään Lappeenranta-lisä automaattisesti niille perheille, jotka täyttävät lisän saamisen ehdot. Kotihoidon tuki kuntalisineen maksetaan kuukauden viimeisenä päivänä.

Myös perheet, jotka jo tällä hetkellä saavat kotihoidon tukea ja tulevat 1.3.2010 alkaen oikeutetuiksi Lappeenranta-lisään, saavat lisän Kelasta maaliskuusta alkaen ilman eri hakemusta.

Yksityisen hoidon tuen kuntalisä

Lappeenrannan kaupunki maksaa yksityisen hoidon tuen kuntalisää alle 3-vuotiaasta lapsesta 117,73 € / kuukausi ja yli 3-vuotiaasta mutta alle oppivelvollisuusikäisestä lapsesta 84,09 € /kuukausi. Kela maksaa tämän kuntalisän ilman eri hakemusta yksityisen hoidon tuen maksamisen yhteydessä.