Lappeenranta

Pien-Saimaa

 

turasalon ilta panorama

Läntinen Pien - Saimaa on eteläisen Saimaan matala, rikkonainen, hidasvirtaamainen ja eriytynyt vesialue appeenranann kaupungin ja Taipalsaaren, Savitaipaleen ja Lemin kuntien alueella.

Läntisen Pien-Saimaan valuma-alue on 260 km2 ja vesialueen pinta-ala on 120 km2. Vesistön keskisyvyys on 4,7 m ja veden teorettiinen viipymä n. 4,5 vuotta.

Läntinen Pien-Saimaa on merkittävä vesistö alueen vedenhankinnalle ja virkistyskäytölle.


Veden laatu

Luonnontilaisena Pien-Saimaa on ollut karu ja kirkasvetinen vesistö.Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksessa tehdyn pintavesien ekologisen tilan luokituksen mukaan  Pien - Saimaa ovat tällä hetkellä tyydyttävässä ekologisessa tilassa.


Pien-Saimaan tila on heikentynyt selvästi viimeisen 20 vuoden aikana. Muutosta ilmentävät veden samentuminen ja näkösyvyyden aleneminen, verkkojen limottuminen ja toistuvat sinileväkukinnat.


Pien - Saimaan asukkaiden ja viranomaisten huoli vesistön tilan heikentymisestä on kasvanut vuosi vuodelta. Muutosta ovat ilmentäneet mm. usein toistuvat laajat leväkukinnat ja alusveden happiongelmat. Syksyllä 2008 alkanut voimakas kukinta säilyi poikkeuksellisesti pitkään ja jatkui jopa jään alla loppukevääseen 2009. Myrkyllinen sinilevä on merkittävä riski niin Lappeenrannan kaupungin kuin myös tiheän haja- ja loma-asutuksen vedenhankinnalle. Euroopan Unionin vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD) velvoittaa saattamaan kaikki pintavedet hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 mennessä.  Jotta tavoitteeseen päästäisiin ja vesistö saataisiin hyvään ekologiseen tilaan seuraavan seitsemän vuoden aikana, on tilan parantamiseksi toteutettava suunnitelmallisia ja tavoitteellisia toimenpiteitä. 
 

Kuormitus

Läntisen Pien-Saimaan tilaan ei ole yhtä yksittäistä aiheuttajaa. Läntinen Pien-Saimaa on selkeästi hajakuormitteinen vesistö. Vesistön kuormittajat ovat maa- ja metsätalous, turvetuotanto, haja-asutus ja taajaman hulevedet, laskeuma sekä ajoittain myös sisäinen kuormitus. 

 

Kunnostus

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi on käynnistänyt Pien-Saimaan kunnostamisen ja toteuttaa toimenpiteitä sekä useita hankkeita veden laadun parantamiseksi.

Keinoja veden laadun parantamiseksi on ulkoisen kuormituksen vähentäminen, hulevesien hallinta ja hulevesiverkoston saneeraus, veden vaihtuvuuden lisääminen ja lisäveden johtaminen, hoitokalastus sekä vesiensuojelurakenteiden, kuten esimerkiksi kosteikkojen, suojavyöhykkeiden, laskeutusaltaiden sekä säätösalaojien perustaminen sekä tutkimus ja seuranta. Kunnostustoimia toteuttavat useat erilliset EU-hankkeet, mm. PISA esiselvityshanke (2009-2010), PISA 2013 hanke (2010-2013) sekä Pien 3D hanke (2009-2012), joista lisätietoja löytyy hankkeiden omilta sivulta.




Lisätietoja veden laadusta ja vesistön kunnostamisesta:
projektikoordinaattori Raija Aura , raija.aura[at)lappeenranta.fi
ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen, 0400-815 284, ilkka.rasanen(at)lappeenranta.fi