Lappeenrannan kaupungin ja seudun ympäristötoimen ympäristön tilaa edistäviä hankkeita

Lappeen vanha pappila kunnostettiin uuteen eloon KORALLI -hankkeen avulla.
Kuntien tehtävä on edistää kestävää kehitystä, luonnon- ja ympäristönsuojelua, luonnon monimuotoisuutta sekä kehittää ihmisen elinympäristöä ja yhdyskuntarakennetta. Yhteiskunnan kehittämiseksi yhä ekologisempaan ja ympäristöä paremmin huomioivaan suuntaan toteutetaan myös erilaisilla hankkeilla ja projekteilla. Niiden avulla voidaan vauhdittaa ja edistää epäkohtien korjaamista tai yleisen tietoisuuden lisäämistä ympäristöön liittyvistä ongelmista.
Lappeenrannassa kaupungin ympäristötoimi on toteuttanut useita ympäristönsuojelua edistäviä projekteja tai osallistunut omalla osuudellaan niiden toteutukseen. Tällaisia ovat olleet Keke-Saimaa, Kierke2001, Nuoret yhteiskunnallisen päätöksenteon moottoreina ja Karhusjärven kunnostuksen selvityshanke.
Ympäristötoimi hallinnoi myös kahta ESR-rahoitteista hanketta, joissa koulutettiin työttömiä tai työttömyysuhan alaisia rakennusalan ammattilaisia. KORALLI hankkeen avulla korjattiin ja kunnostettiin Lappeen vanha Pappila uuteen eloon. KORREKA hankkeen korjauskohteena olivat Tasihinin talot Lappeenrannan keskustassa.
Lähialueyhteistyössä on edistetty ympäristöasioita yhdessä Viipurin kaupungin kanssa toteutetulla Lappeenranta-Viipuri Ecocentre hankkeella, vuosina 2005-2007. Hankkeessa kehitettiin yhteistyöverkostoa Lappeenrannan ja Viipurin välille, järjestettiin seminaareja sekä toteutettiin Lappeenrantaan ympäristönäyttely/tietokeskus samojen teemojen pohjalta.
Pien-Saimaan tilaa parannetaan ja vesistöä kunnostetaan usean eri EU:n maaseuturahaston tai aluekehitysrahaston turvin.
Ilmastonmuutoksen torjuntahanke EKIS toteutettiin yhteistyössä Imatran kaupungin kanssa vuosina 2008-2011. Hanke päättyy 31.8.2011
Lisätietoja:
Projektien vastuuhenkilönä tai yhdyshenkilönä on toiminut ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen (05) 616 3438, 0400 – 815 284