Palvelut
Valitse taso

 
Kirjastoamanuenssina

Olin vuosina 1963−67 kirjastoamanuenssina Lauritsalan kirjastossa, jonne tulin vastavalmistuneena Tampereelta. Minut sijoitettiin aikuistenosastolle ja Selma Järvinen siirrettiin lastenosastolle, mistä hän ei tainnut oikein pitää. Muita työntekijöitä olivat kirjastoapulainen Elli Venäläinen, joka oli herttainen vanha rouva, sekä Holopainen.

Terttu Sallinen tuli kirjastonjohtajaksi vuonna 1962. Hän oli mukava ja asiallinen esimies.
Terttu Sallisen aikaan kirjastossa järjestettiin kirjailijailtoja. Vierailemassa kävi ainakin aikanaan paljon huomiota herättäneen romaanin Prinsessa kirjoittanut Gunnar Mattson.

Kirjastonkäyttäjät olivat innostuneet Kalle Päätalon romaaneista, joita silloin ilmestyi paljon. Luimme niitä vuorotellen kotona Terttu Sallisen kanssa, jotta osasimme kertoa niistä asiakkaille. Asiakkaathan pitivät itsestään selvänä sitä, että kirjaston työntekijät olivat lukeneet kaikki kirjat.
Muutenkin piti lukea paljon kirjoja, jotta osasimme päättää, mitkä kirjat kirjastoon tilaisimme. Kirjakauppa lähetti näytekappaleet kaikista Suomessa ilmestyvistä kirjoista.

Olin ollut jo opiskeluaikanani harjoittelemassa Lauritsalan kirjastossa ja olin hyvilläni, kun sain sieltä ensimmäisen työpaikkani. Se oli minusta maailman kaunein kirjasto!

Maila Helkala (asuu nykyisin Saksassa ja huomasi lomamatkallaan Lappeenrannassa ilmoituksen kirjaston muistelutilaisuudesta 5.9.2011)