Palvelut
Valitse taso

Kesä

Unelmaduuninovelli, Maija Alamäki

Koko koulumme puhkeaa yhdessä laulamaan sitä yhtä virttä, jonka luulisi melkein kaikkien osaavan ulkoa. Päälläni on pitkä valkoinen mekko, jonka päälle olen valinnut näyttävän korun. Ranteessani on kokoelma pieniä kimaltavia rannekoruja. Istun Joonaksen vieressä,

Kevätjuhlan päätyttyä ulkona on lämmin. En enää tarvitse pitkiä hihoja taikka takkia, sillä aurinko suo minulle lämmön. Vilkutan Millalle ja Joonakselle, jotka tulevat luokseni.

”Miten meni lukuvuosi noin niinku omasta mielestä?” Joonas kysyy. Hän kääntää lippiksen päässään väärin päin.

Hymyilen hänelle takaisin. ”Oikeastaan ihan hyvin.”

Sanomme heipat ja lähdemme jokainen eri poluille. Itse lähden kohta kotia, sillä päätimme jo eilen lähteä viettämään ensimmäiset lomapäivät mökillämme. Mökki ei sijaitse kamalan kaukana kodistamme, mutta ajaa sinne kuitenkin melkein tunnin. Kotiin päästyäni heitän valkoisen mekkoni likapyykkikoriin ja nappaan vaatekaapistani päällimmäiset shortsit ja teepparin, jotka vedän päälleni. Pakkaan mukaani myös uimapuvun, pyyhkeen, kirjan ja suuren purkin aurinkorasvaa suojakertoimella viisikymmentä, ettei vain suomalainen herkkä hipiäni palaisi.

Vielä viimeisenä vedän jalkaani crocsit ja päähäni lippahatun. Nyt olen valmis. Hyppään automme takapenkille ja majan kuluksi käyn lukemaan uusin aikakusilehden numeroa, joka juuri tipahti postilaatikosta. Ensimmäisillä sivuilla kerrotaan leivontaohjeita, toisella on sudokuja, joita raapustan aina kesäisin laiturin nokassa kuunnellen veden liplatusta ja naapurimökin pikkupojan rantavedessä polskintaa.

Rakastan myös sitä, kun voin istua laiturin reunalla ja polskuttaa jalkoja vielä viileässä vedessä, mikä kuitenkin lämpenee kesän myötä. Rakastan myös sitä, kun lämmitämme saunan ja pikkusiskoni juoksee uimasta saunaan nopeasti, aivan kuin hän muka jäätyisi kuoliaaksi sillä pienellä matkalla.

Ja muutenkin odotan sitä kesäistä tunnelmaa, mikä tulee lämpimästä mökkisäästä, itse hirsimökistä ja huolimatta ärsyttävistä surisevista ötököistä ja itikoista, ampiaisista, joita pikkusiskoni pelkää kuollakseen ja klassisesta viulumusiikista, jota äiti kuuntelee samalla kun hän hoitaa mökkimme piha-aluetta.

Autossa isä soittaa iskelmämusiikkia ja äiti laulaa aina välillä sen mukana, jos osaa sanat. Yleensä hän laulaa mukana väärilläkin sanoilla, joista minä aina joudun huomauttamaan. Pikkusiskoni on jo nukahtanut korokkeensa päälle suu auki ikkunaa vasten. Kuusipuut vilisevät hänen takanaan nopeasti, kun kiidämme sadan kilometrin tuntivauhtia moottoritiellä.

Ei kestä kuitenkaan kauaa, kunnes olemme meidän omalla kesäisellä mökkitiellämme. Tökin pikkusiskoni hereille. Hän mulkaisee minua vihaisesti, miltei murhaavasti, mutta katse haihtuu heti hänen huomatessaan tutun maiseman.

Kaarramme meidän oman mökin pihaan. Pikkusiskoni on onnensa kukkuloilla. Niin olen oikeastaan minäkin, mutta se ei ehkä näy ulkoapäin. Onhan hymyni levinnyt korviini asti, melkein aurinkoiseen taivaaseen, mutta en sentään hypi tasajalkaa innoissani kuin pikkusiskoni.

Menemme vanhan hirsimökkimme sisään. Se on aika pieni, eikä todellakaan hääppöinen, mutta tunnearvoa sillä on senkin edestä. Se on meidän perheemme oma mökki, oma kaunis ja kullanarvoinen hirsikasa.

Isä menee lämmittämään heti puusaunaa, ja äiti menee mökkiin sisälle laittamaan sitä takaisin kesäkuntoon. Pikkusiskoni uittaa varpaankärkiään vedessä, sillä se on liian kylmää koko jalan sinne uittamiseen.

Minä taas juoksen heti puiseen varastoomme ja otan lempivirvelini mukaan. Etsin sopivan vieheen ja asetan sen paikoilleen. Juoksen laiturin nokkaan ja heitän sen niin pitkälle kun vain voin. Kun vedän sitä takaisin päin, en edes muistanut kuinka ihanaa tänä on. Aurinko paistaa tummiin hiuksiini tehden niistä kuumat. Tämä veden polske, lämpö, äidin musiikki... Tämä on kesä.

Siinä hetken (tai hieman pidemmänkin hetken, en ole aivan varma) vapa kädessäni, isä huutaa, että sauna alkaa olla valmis.

Jätän kalastustarvikkeeni laiturille ja riennän vaihtamaan sinisen uimapukuni. Menen saunaan, ja koko perhe tulee perässäni. Kun kaikki ovat koolla, pikkusiskoni alkaa jo valittaa ja haluaa päästä jo uimaan. Äiti ei kuitenkaan halua päästää häntä yksin, joten hän joutuu mennä muiden mukana. Kuitenkin kun aika koittaa ja hän pääsee veteen, hän työntää kellukkeet iloisena käteensä ja menee polskuttelemaan rantaan.

Minäkin uskaltaudun uimaan. Vaikka vesi on vielä aivan älyttömän kylmää, se on silti pakollista olla siellä edes vielä hetkisen. Ennen kuin juoksen saunaan.

Illalla vettä alkaa sataa hiljalleen. Onneksi ennen sitä ehdimme käydä pienessä souturetkellä järvellä. Isä on juuri saanut grillattua makkaraa, joita syömme sisällä. Ilma on kuitenkin lämmin, mutta sade pilaa mahdollisuutemme olla ulkona.

Olen aika varma, että yöllä ukkostaa. Mutta se ei haittaa, sillä se kuuluu kesään.

Ja vaikka ukkostaisikin ja sataisikin, kesä on silti vuoden parasta aikaa, ainakin minun mielestäni. Silloin voi rentoutua ja päättää mitä tekee, ei ole koulua suurimmalla osalla ei ole töitä. Ihmiset ovat vapautuneita jatkuvasta stressistä ja menosta.

Ja lämmin sää, jäätelö ja mökki ovat aina plussaa. Mutta sehän tekeekin kesän: kiireettömyys, lämpö ja ihmiset, joiden kanssa sen haluaa viettää.