Palvelut
Valitse taso

Vireillä oleva kaavahanke

 

Nimi  Saimaan kanavan ratasillan ympäristön asemakaavan muutos
 opas_rajaus.p.jpg
Tarkoitus Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa Saimaan kanavan ratasillan ratasuunnitelman toteuttaminen. Suunnitelman mukaan nykyinen ratasilta puretaan ja korvataan sen eteläpuolelle sijoittuvalla sillalla. Uuden sillan molemmin puolin rakennetaan uutta rataosaa, joka yhtyy nykyiseen ratalinjaukseen suunnittelualueen päissä. Uuden rataosan ja ratasillan suunnittelussa varaudutaan kaksois-raiteen rakentamiseen myöhemmin myös tälle rataosalle. Uusi raide sijoittuisi nykyisen raiteen eteläpuolelle.
Sijainti Asemakaavamuutos koskee nykyistä rautatiealuetta sekä sen eteläpuolisia alueita Lauritsalassa, Hakalissa, Mälkiällä, Kanavansuulla ja Laihiassa. Alue sijoittuu Saimaan kanavan molemmin puolin ja on noin 2,4 kilometrin pituinen. Suunnittelualue rajautuu lännessä Hakalintiehen, pohjoisessa Muukontiehen, idässä Kiilinkadun itäpuolelle. Etelässä raja mukailee puistoalueiden rajoja ja rautatiealueen rajaa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 21,7 ha.
Hyväksyjä Kaupunginvaltuusto
Käsittelyvaiheet

MRL 62 §:n mukainen kuuleminen 23.2.–16.3.2017 
                                       

  Mahdolliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 16.3.2017 osoitteella Lappeenrannan kaupunki, Tekninen toimi, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi. 
Yhteyshenkilöt Kaavasuunnittelija Niina Seppäläinen puh. 040 668 4499
Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh. 040 660 5662
Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi