Valitse taso

Linnoituksen Isännät

Linnoituksen Isännäksi valitaan vuosittain lappeenrantalainen tai Lappeenrannasta lähtöisin oleva omalla alallaan ansioitunut ja kaupungille positiivista mainetta tuottanut henkilö. Linnoituksen Isännän valitsee kaupunginjohtaja.

Jo vuodesta 1996 lähtien Linnoituksen Isännäksi on nimetty henkilöitä, jotka ovat toimineet muun muassa kulttuurin- ja viihteen kentällä, talousmaailmassa, järjestötoiminnassa, koulumaailmassa ja politiikassa. Linnoituksen Isäntien kirjava joukko koostuu henkilöistä, jotka ovat työssään mutta myös vapaa-ajan toiminnallaan osoittaneet halua vaikuttaa ja tuoda yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita esille - lappeenrantalaisena lappeenrantalaisille ja koko Suomelle. He ovat osoittaneet humaanista otetta yhteiskunnallisiin asioihin, innovatiivisuutta, halua uudistaa ja uudistua.

2016 
Jussi Markkanen
maalivahti

Linnoituksen isännän julkistaminen 2016_maalivahti Jussi Markkanen_870x489.jpg

 

2015
Anneli Pirttilä

Saimaan ammattikorkeakoulun rehtori

20 Anneli Pirttilä.jpg


2014
Ossi Vilhu

kiinteistösijoittaja, toimitusjohtaja

Ossi_Vilhu_LinnoituksenIsäntä_2014.jpg


2013
Tibor Bogányi
kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja

Tibor_Boganyi_LinnoituksenIsäntä 2013.jpg
 


2012
Ahti Manninen
kauppaneuvos

Ahti_Manninen_LinnoituksenIsäntä_2012.jpg


2011
Ulla Liukkonen
keittiömestari


Ulla_Liukkonen_LinnoituksenIsäntä_2011.jpg


2010
Päiviö Pyysalo

toimittaja

Päiviö_Pyysalo_LinnoituksenIsäntä_2010.jpg


2009
Risto Kiljunen
toimitusjohtaja

  Risto_Kiljunen_LinnoituksenIsäntä_2009.jpg


2008
Marja Manninen

toimittaja

Marja_Manninen_LinnoituksenIsäntä_2008.jpg


2007
Pekka "Pave" Maijanen
muusikko, lauluntekijä

Pave_Maijanen_LinnoituksenIsäntä_2007.jpg


2006
Markku Lukka
rehtori

Markku_Lukka_LinnoituksenIsäntä_2006.jpg


2005
Tuulikki Närhinsalo

taiteellinen suunnittelupäällikkö

Tuulikki_Närhinsalo_LinnoituksenIsäntä_2005.jpg


2004
Nuutti Vartiainen

teollisuusneuvos

Nuutti_Vartiainen_LinnoituksenIsäntä_2004.jpg


2003
Olli Spännäri
dir. mus.
 

Olli_Spännäri_LinnoituksenIsäntä_2003.jpg


2002
Sonja Tammela
tanssipedagogi

Sonja_Tammela_LinnoituksenIsäntä_2002.jpg


2001
Asko Airola
maanpuolustuskoulun johtaja, eversti evp

Asko_Airola_LinnoituksenIsäntä_2001.jpg


2000
Arvi Lind
uutisankkuri

Arvi_Lind_LinnoituksenIsäntä_2000.jpg


1999
Heikki Hietamies
toimittaja

Heikki_Hietamies_LinnoituksenIsäntä_1999.jpg

 

1998
Markus Petsalo
kirkkoherra

Markus_Petsalo_LinnoituksenIsäntä_1998.jpg


1997
Pekka Kokko
ent. Lappeenrannan kaupungin opetuspäällikkö


Pekka_Kokko_LinnoituksenIsäntä_1997.jpg


1996
Mauno Forsman
sosiaalineuvos

Mauno_Forsman_LinnoituksenIsäntä_1996.jpg