Etusivu PalvelutPäätöksenteko ja talousViestintäMediapankkiPuheet23.8.2016 Ilmansuojelupäivät, avauspuheenvuoro, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Valitse taso
Puheita
24.8.2016 15:52

23.8.2016 Ilmansuojelupäivät, avauspuheenvuoro, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Arvoisat ilmansuojelupäivien osanottajat,

Lämpimästi tervetuloa luonnonläheiseen ja vihreitä arvoja kunnioittavaan Lappeenrantaan.

Voin ylpeänä todeta, että Lappeenranta kuuluu maailman edelläkävijäkaupunkien joukkoon ilmastonmuutosta ehkäisevässä työssä.


Olemme nyt aloittamassa ilmansuojelupäivien viidettä vuosikymmentä. Lappeenranta on osoittautunut tälle vuosittaiselle tapahtumalle mitä sopivimmaksi tapahtumapaikaksi. Kiitos pitkäjänteisestä tapahtuman järjestämisestä kuuluu ennen kaikkea Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle ja asiantuntevalle valmisteluryhmälle.

Merkittävänä Lappeenrannan vahvuutena on 1960-luvun lopulta alkaen ollut yliopisto. Keskeisenä elinkeinostrategiamme kärkenä onkin edistää osaamisesta kumpuavaa yrittäjyyttä, johon energia-alan osaaminen ja keksinnöt oleellisesti kuuluvat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yliopistolla tehdyt innovaatiot muutetaan liiketoiminnaksi ja kaupunki muokkaa kasvulle otollista maaperää, johon rohkea yrittäjyys kotiutuu.

Keskeinen tavoitteemme on kehittää ilmastotavoitteista ja ympäristön suojelusta kilpailuvaltti paikalliselle yritystoiminnalle.

Kehitämme Lappeenrantaa rohkeasti ja kauaskantoisesti. Rakennamme tulevaisuuden kaupunkia, jossa kaikenikäiset asukkaat, lapsista ikäihmisiin, viihtyvät, ja joka vetää matkailijoita puoleensa Suomesta, Venäjältä, Keski-Euroopasta ja kauempaakin maailmalta.

Hyvät kuulijat

Tämänvuotisten ilmansuojelupäivien teemaan liittyvät muun muassa energiatehokkuus ja liikenteen päästöjen vähentäminen. Toivottavasti päivien aikana pääsemme pureutumaan syvällisesti erityisesti liikenteen päästöjen aiheuttamiin ongelmiin, jotka ovat viime aikoina puhuttaneet niin meillä kuin muuallakin.

Varsinkin Lappeenrannan kaltaisessa, muodoltaan pitkulaisessa kaupungissa, jossa on useita aluekeskuksia sekä laajoja maaseutualueita, julkisen liikenteen käytön lisääminen, pyöräilyn edistäminen ja yksityisautoilun vähentäminen ovat keskeisiä kysymyksiä, jotta pystyisimme edelleen hillitsemään alueemme kasvihuonepäästöjä.

Lappeenrannan ensimmäinen pitkä askel ilmastopäästöjen vähentämiseksi tehtiin kaukolämmön tuotannossa vuonna 2010. Tuolloin otettiin käyttöön Kaukaan puuperäistä polttoainetta käyttävä biovoimala.

Lappeenrannan kaupunki on yliopiston ja verkostoyhteistyön vauhdittamana edistänyt viime vuosina kokonaisvaltaisesti vihreää teknologiaa, ilmastonsuojelua, kiertotaloutta ja resurssiviisautta. Olemme olleet mukana muun muassa SITRAn kohti resurssiviisautta hankkeessa, ja kaupunginvaltuusto on hyväksynyt resurssiviisauden tiekartan joulukuussa 2015.

Hyvän menestyksemme ansiosta Maailman Luonnonsäätiön kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa Lappeenranta on jo kahdesti valittu Suomen ilmastopääkaupungiksi; viimeksi tänä vuonna.

Kuntaliiton kunniakirjan ilmastonsuojelun eteen tehdystä työstämme saimme viime keväänä. Kaupunki on myös päättänyt siirtyä vuoden 2017 alussa EKO-energian käyttäjäksi ensimmäisenä kaupunkina Suomessa. EKO-energia on sertifioitua, täysin hiilineutraalia sähköä.

Arvoisat ilmansuojelupäivien osanottajat

Lappeenranta on pystynyt osoittamaan, että - ei päästökaupan piirissä olevia - päästöjä voi vähentää reilusti siten kuin EU:n taakanjako on Suomelle esittänyt. Näin luomme hyvinvointia asukkaille, lisäämme vihreän teknologian työpaikkoja ja vahvistamme tulevaisuudenuskoa.

Erittäin tärkeänä meillä pidetään sitä, että kaikki asukkaamme ja paikalliset yritykset sitoutuisivat kaupungin ja yliopiston rinnalla edistämään Vihreän Lappeenrannan arvoja.

Viestinnällä ja tiedotuksella on tässä oma merkittävä roolinsa.

Ohessa muutama kalvo siitä, kuinka Greenreality-teema valtaa viestintää.

Arvoisat läsnäolijat

Huomenna kuulemme tarkemmin kaupungin hiilineutraalisuustoimenpiteistä ja kaupungin toimenpiteisiin voi tutustua myös kaupungintalon aulan näyttelyssä.

Toivotan teille kaikille mielenkiintoisia ilmansuojelupäiviä Lappeenrannassa.

Lopuksi haluan onnitella Lappeenrannan teknillistä yliopistoa siitä, että se on arvioitu globaalisti yhdeksi lupaavimmista yliopistoista maailmassa, ainoana pohjoismaalaisena yliopistona.