Etusivu PalvelutTapahtumatLappeenrannan kaupunki juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta koko merkkivuoden ajan palvelujen ja tapahtumien yhteydessä
Ajankohtaista
8.12.2016 12:00

Lappeenrannan kaupunki juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta koko merkkivuoden ajan palvelujen ja tapahtumien yhteydessä

Suomi 100 lippu_kuvapankki kuvaaja Leena Koskela_399x266.jpgLappeenrannan kaupunki juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta koko merkkivuoden 2017 ajan toimialojensa tuottamien palvelujen ja tapahtumien yhteydessä. Kukin toimiala tarjoaa vuoden aikana myös erityistä juhlavuoteen liittyvää, kaupunkilaisille tarkoitettua ohjelmaa. Esimerkiksi liikuntatoimi järjestää 100 päivää kestävän Satavarma liikkuja -kampanjan ja tekninen toimi toteuttaa Tulevaisuuden kuusi -istutuskampanjoita eri puolilla kaupunkia.

Juhlavuosi on näyttävästi esillä Lappeenrannan museoiden, maakuntakirjaston, kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin ohjelmatarjonnassa. Kaikissa maakunnan kouluissa, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa satavuotiasta isänmaata juhlitaan 6. huhtikuuta.


Suomi 100 -juhlavuotta Lappeenrannassa valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja, viestintäjohtaja Alina Kujansivu kertoo, että kuntalaisille halutaan tarjota mahdollisuus osallistua juhlavuoden viettoon samalla, kun he osallistuvat kaupungin järjestämiin tapahtumiin ja kampanjoihin tai käyttävät kulttuuripalveluja.

– Tarkoituksena on, että juhlavuosi sävyttää palvelujamme kullakin toimialalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että juhlavuosi näkyy aina liikuntapalveluista kukkaistutuksiin asti. Valtakunnallinen teema yhdessä tekeminen ja maakunnallinen teema karjalaisuus tulevat myös korostetusti esille kaupungin palveluissa ja tapahtumissa, Kujansivu kertoo.

Suomen merkkivuosi nousee esille jo juhlavuoden kynnyksellä, kun uudenvuoden juhlassa 31.12. Lappeenrannan satamatorilla paljastetaan Suomi 100 -jääkirjaimet. Heti vuodenvaihteen jälkeen nähtävän ilotulituksen koreografia on toteutettu samanaikaisesti esitettävän Sibeliuksen Finlandian mukaisesti.

Kesän koittaessa kaupungin merkittävien kohteiden kukkaistutukset ovat sinivalkoisia. Juhlaliputus sata päivää sataan toteutetaan keskikaupungilla 26.8.–6.12.


Satavarmasti liikkeelle

Muiden liikuntapalveluidensa rinnalla Lappeenrannan liikuntatoimi käynnistää 1. helmikuuta 100 päivää kestävän Satavarma liikkuja -kampanjan, jonka aikana aktivoidaan asukkaita liikkumaan.

Toinen kampanja, LiikuntaGrilli – syttyy vaikka sataa, toteutetaan kesällä. Kampanjan aikana 2.5.–27.8.2017 liikuntatoimen 50 euron hintaisen älykortin hankkija voi käyttää uimahalleja, urheilutaloa ja Joutsenohallia rajattomasti talojen aukioloaikojen mukaisesti.

Uimahalleissa järjestetään äitienpäivänä Suomineidon uinnit ja isänpäivänä Willimies-uinnit.


Museo paljastaa Karjalan kasvot

Lappeenrannan taidemuseon näyttely- ja ohjelmatarjontaan sisältyy muun muassa Karjalan kasvot -näyttely 3.6.–10.9.2017. Näyttelyssä Karjalaa ja sen eri kasvoja, metsiä, maisemia, kaupunkeja, kyliä ja ihmisiä esitellään niin vanhempien kuin joidenkin uudempienkin teosten välityksellä. Näyttelyn Karjala kattaa sekä rajan taakse jääneet alueet että Etelä- ja Pohjois-Karjalan.

Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) kiertää Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi viidessä suomalaisessa taidemuseossa. Lappeenrannassa kiertue on elo-syyskuussa.

Etelä-Karjalan museossa avautuu 22. huhtikuuta Sodan värit – Värivalokuvia talvi- ja jatkosodasta -näyttely, jossa tutustutaan harvinaisiin värivalokuviin toisen maailmansodan ajalta.


Teatterissa Me suomalaiset

Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Lappeenrannan kaupunginteatteri on valinnut kevätkauden 2017 ohjelmistoonsa pääasiassa suomalaisia tekstejä eri ikäryhmille. Suomalaisuus korostuu myös teatterin vierailuesityksissä.

Teatterin ensi-iltavuosi 2017 alkaa 12. tammikuuta H.C. Andersenin satuklassikolla Keisarin uudet vaatteet. Hella Wuolijoen Niskavuoren nuori emäntä jatkaa juhlintaa suurella näyttämöllä tammikuun lopulla. Maaliskuussa kantaesitykseksi valmistuu Helena Anttosen Terijoella, näytelmä täysihoitolan työntekijöistä ja asukkaista vuonna 1933.

Meneillään olevat näytelmät Kuin ensimmäistä päivää sekä Jonni ovat myös molemmat kotimaisia tekstejä, ja Halua mut hiukan  -revyyn tekstit ovat Juice Leskisen suomentamia.

Toukokuussa suurella näyttämöllä nautitaan suomalaisesta musiikista: musikaali Nahkatakkinen tyttö toteutetaan yhteistyössä Lappeenrannan lukioteatterin kanssa. Näytelmä perustuu Dingon musiikkiin.


Maakuntakirjastossa kerrotaan Suomen ja Etelä-Karjalan historiasta ja nykypäivästä

Maakuntakirjaston juhlavuoden tapahtumissa nostetaan esiin kirjailijoita ja esiintyjiä, jotka kertovat Suomen ja Etelä-Karjalan historiasta ja nykypäivästä. Asioita tarkastellaan kaunokirjallisuudessa yksittäisen pienen ihmisen näkökulmasta tai nostetaan esiin suuria linjoja tietokirjallisuuden ja asiantuntijoiden avulla.

Kirjaston lukupiireissä luetaan suomalaista kirjallisuutta ja myös lapsille on luvassa suomalaisuuteen liittyvää ohjelmaa.


Suomalaisuus esille kaupunginorkesterin ohjelmistossa

Kaupunginorkesteri saavuttaa 107 vuoden iän vuonna 2017 ja on maamme vanhimpia orkestereita. Kaupunginorkesterin kevätkaudella Suomi 100 vuotta näkyy orkesterin konserttitarjonnassa.

Kuljettaessa kohti itsenäisyyspäivää suomalaisuus lisääntyy ohjelmistossa, jonka huipennuksena soi kaupunginorkesterin ja Rakuunasoittokunnan yhteinen Suomi 100 vuotta -juhlakonsertti.


Lasten ja nuorten juhlavuosi

6.4.2017 kaikissa Etelä-Karjalan maakunnan oppilaitoksissa ja päiväkodeissa juhlitaan satavuotiasta Suomea. Kyseisenä päivänä järjestetään samaan kellonaikaan maakunnan yhteistä ohjelmaa, ja loppupäiväksi koulut voivat suunnitella omaa Suomi 100 -ohjelmaansa.

Lappeenrannan peruskoulut on ilmoitettu mukaan HundrED – 100 Koulua -hankkeeseen, jonka tavoitteena on auttaa Suomea pysymään opetuksen mallimaana myös tulevaisuudessa.

Kouluissa Suomen juhlavuosi on esillä oppimiskokonaisuuksien ohella eri teematapahtumissa ja teemaviikoissa, esimerkiksi Suomen itsenäisyyden ajan historiaan perehdytään niin, että oppilaat valmistelevat aiheesta sisältöjä.

Kasvatus- ja opetustoimen Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumiin liitetään Pontuksen uuden päiväkodin ja koulun vihkiäisjuhla Lappeenrannan kaupunki juhlistaa Suomi 100 -juhlavuotta koko merkkivuoden ajan palvelujen ja tapahtumien yhteydessä syksyllä 2017.

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun lasten ja nuorten suurkonsertti Metkuillaan juhlistaa Suomen juhlavuotta 21.2.2017.


Suomi 100 teemana tapahtumissa ja juhlissa

Lappeenranta Eventin vuosittain tuottamissa Kalevalan päivän juhlassa, Kesäkonserteissa, Lappeenrannan linnoituksen Vanhankaupungin päivillä, Sataman Valoissa sekä Ja Kitara Soi -festivaaleilla juhlavuosi on läpileikkaavana teemana. Samoin kaatuneitten muistopäivän, kansallisen veteraanipäivän, talvisodan päättymisen juhlapäivän, itsenäisyyspäivän sekä uudenvuoden juhlan teemana.

Lappeenrannan kesä avataan 4. päivä kesäkuuta ja silloin kesäkonserttien avajaisten lisäksi avataan myös Lappeenrannan hiekkalinna. Kesäkonserttisarjassa tuotetaan 100 kesäistä konserttia ympäri Lappeenrantaa: toreilla, linnoituksessa, puistoissa ja kesäteatterilla.

Sataman Valot -tapahtumassa 25.–26.8. juhlitaan teemalla vielä jäljellä 100 päivää Suomen satavuotissynttäreihin.

Vuoden 2017 itsenäisyyspäivän pääjuhla toteutetaan Lappeenrannan jäähallissa yhteistyössä Maasotakoulun, Rakuunasoittokunnan, Lappeenrannan kaupunginorkesterin sekä lappeenrantalaisten kuorojen kanssa.


Tekninen toimi tuo esille luontoa, puistoja ja istutuksia

Lappeenrannan tekninen toimi kunnioittaa ja huomioi Itsenäisyyden juhlavuotta kasvillisuuden keinoilla ja monipuolisen Suomen luonnon esittelyllä.

Kaupungin kesäkukkaistutuksissa, merkittävissä kohteissa, kukkien väri on sinivalkoinen. Kaupunki ja Lappeenrannan seudun puutarhaseura tekevät kesäkukista kookkaan 100-logon Valtakadun puoleiselle vesitornin rinteelle.

Tulevaisuuden kuusi -istutuskampanjalla jatketaan juhlakuusiperinnettä. Kuusia istutetaan perinteen mukaisesti yksittäin ja metsiköksi. Yksittäisiä istutustapahtumia järjestetään eri puolilla kaupunkia koulujen ja päiväkotien pihoilla ja läheisyydessä.

Suomi 100 -juhlametsikkö istutetaan luonnon päivänä 26.8.2017 Veteraanipuiston viereen. Myös yhdistykset, järjestöt, yritykset ja yksittäiset henkilöt voivat istuttaa Tulevaisuuden kuusen kaupungin osoittamalle paikalle.


Liite: Suomi 100 Lappeenrannan palveluissa ja tapahtumissa
Kuva Suomi 100, Leena Koskela

Lisätietoja

Lappeenrannan kaupunki
Viestintäjohtaja Alina Kujansivu
puh. 040 724 8776
alina.kujansivu@lappeenranta.fi

suomifinland100.fi


Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Se on Suomen suuri vuosi, joka rakennetaan yhdessä. Juhlavuosi synnyttää tekoja, elämyksiä ja ohjelmaa. Se elää koko Suomessa, koko vuoden 2017. Tekojen kautta tarkastellaan Suomen itsenäisyyden vuosisataa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.





Liitteet