Etusivu PalvelutKasvatus ja opetusLauritsalan ja Pontuksen koulujen oppilasalueiden rajoihin esitetään muutosta
Palvelut
Valitse taso
Ajankohtaista
8.11.2017 8:55

Lauritsalan ja Pontuksen koulujen oppilasalueiden rajoihin esitetään muutosta

Lappeenrannan kaupunki suunnittelee muutosta Lauritsalan ja Pontuksen koulujen oppilasalueiden rajoihin. Esitetyssä muutoksessa Saimaan kanava määriteltäisiin koulujen oppilasalueen rajaksi. Oppilasalueella tarkoitetaan kullekin koululle määriteltyä aluetta, jonka mukaisesti kaupunki osoittaa oppilaille ensisijaisen koulupaikan.

Esitetty muutos liittyy kuluvan vuoden aikana aloittaneeseen Pontuksen kouluun, joka muodostettiin Kanavansuun, Muukonniemen, Mustolan ja Partalan kouluista. Vanhan Mustolan koulun oppilasalue ulottuu myös Saimaan kanavan länsipuolelle, kun muiden Pontukseen siirtyneiden koulujen oppilasalueet sijaitsevat kanavan itäpuolella. Nykyisille kanavan länsipuolella asuville Pontuksen koulun oppilaille matka Lauritsalan kouluun on noin 1–2 kilometriä lyhyempi kuin Pontuksen kouluun.

Lauritsalan ja Pontuksen koulujen rehtorien ehdottamassa muutoksessa Saimaan kanava olisi Pontuksen koulun oppilasalueen länsiraja ja Lauritsalan koulun vuosiluokkien 1.–6. oppilaiden osalta oppilasalueen itäraja.

Lapset ohjataan esiopetukseen koulujen oppilasalueiden mukaisesti.

Muutos esitetään tulemaan voimaan siten, että esiopetuksen oppilaat ohjataan vuodesta 2018 lukien tämän oppilasalueen rajan mukaisesti, mutta nyt esiopetuksessa ja koulussa olevien osalta noudatetaan aiempaa oppilasalueen rajausta.

Asukkailta toivotaan palautetta ja ajatuksia esitettyyn oppilasalueiden rajamuutokseen. Palautteet tulee toimittaa viimeistään 17.11.2017 Lappeenrannan kaupungin asiakaspalvelukeskus Winkkiin, kaupungintalolle, Villimiehenkatu 1 tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@lappeenranta.fi.

Päätös esitetystä muutoksesta on tarkoitus tehdä lasten ja nuorten lautakunnan kokouksessa tiistaina 21.11.2017.

Pontus kartta_400x424.png

Kuva: Ehdotus Lauritsalan ja Pontuksen koulujen oppilasalueiden uudeksi rajaksi.

Lisätietoja:
Opetustoimenjohtaja Mari Routti
puh. 040 837 2646, mari.routti(a)lappeenranta.fi
Lauritsalan koulun rehtori Jukka Mielikäinen,
puh. 0400 753 489, jukka.mielikainen(a)lappeenranta.fi
Pontuksen koulun rehtori Katri Kurronen,
puh. 040 649 4880, katri.kurronen(a)lappeenranta.fi