Etusivu PalvelutTapahtumatMaksutonta luistelunohjausta Lappeenrannan satamassa
Ajankohtaista
25.1.2017 8:15

Maksutonta luistelunohjausta Lappeenrannan satamassa

 Luistelukuva_Marika Heinilä_400x267.jpg
 Lappeenrannan Luistelijoiden nuoret ohjaavat lauantaisin satamassa
muun muassa erilaisia liukuja. Kuva Marika Heinilä
Lappeenrannan Luistelijat ry:n nuoret luistelijat ohjaavat maksuttomia luisteluharjoituksia Lappeenrannan sataman esiintymislavan taakse jäädytetyllä kentällä lauantaisin klo 11.15–12.15. Harjoituksia on tarkoitus jatkaa maaliskuun alkuun saakka säätilanteen ja jään kunnon salliessa. Pakkasrajana on -15°, ja mikäli kentällä on lunta, se kolataan yhteisvoimin, talkoohengessä, ennen ohjauksen alkua.

Ilmaisiin luisteluharjoituksiin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet iästä ja lähtötasosta riippumatta.

Lappeenrannan kaupungin vetämän Elinvoimaa ja osallisuutta -hankkeen koordinaattori Marika Heinilä kertoo, että ajatus luistelunohjauksesta syntyi tammikuun puolivälissä, kun satamassa vietettiin hankkeen järjestämää luistelutapahtumaa.

– Lappeenrannan Luistelijat esittivät tapahtumassa ohjelmanumeroita, ja he saivat idean kaikille avoimista luisteluharjoituksista. Monelle urheiluseurassa harrastaminen voi olla liian sitovaa, mutta vapaamuotoisissa harjoituksissa yhdessä tekeminen onnistuu ilman taloudellista sitoutumista ulkoilmasta nauttien, Heinilä summaa.

Samalla hän muistuttaa, että Lappeenrannan satamassa on muitakin aktiviteetteja.

– Kaupunginlahdelle on saatu kaksi napakelkkaa ulkoilijoiden iloksi. Toisen kelkan toimitti paikallinen purjehdusseura ja toisen on lahjoittanut yksityishenkilö. Toissa viikonloppuna vaihto-opiskelijat tekivät liukumäen Kasinon puistoon lapsille ja lapsenmielisille. Lisäksi Kasinon puistoon on suunniteltu lumiveistosten rakentamista lumitilanteen salliessa. Hienoa, että satamassa on toimintaa talvellakin, Heinilä iloitsee.

Elinvoimaa ja osallisuutta (Myö tehään porukalla) on Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke, joka mahdollistaa erilaista asukkaiden ideoimaa ja järjestämää toimintaa Lappeenrannan kaupunkialueelle.


Lisätietoja:

Marika Heinilä, hankekoordinaattori, Lappeenrannan kaupunki:
040 621 4084 / marika.heinila@lappeenranta.fi

Johanna Suurkaulio, Lappeenrannan Luistelijat ry:
johanna.suurkaulio@gmail.com / 040 827 4669