Etusivu PalvelutSitran työelämäpalkinto Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle
Ajankohtaista
20.4.2017 17:00

Sitran työelämäpalkinto Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle

Etelä-Karjalan pelastuslaitos tiedottaa

Paloautot paloaseman pihalla_448x299.jpgEtelä-Karjalan pelastuslaitokselle on myönnetty Sitran työelämäpalkinto. Tänä keväänä viimeisen kerran jaettavaa työelämäpalkintoa tavoitteli 99 ja palkittaviksi valittiin yhdeksän työpaikkaa, joiden keinot on koottu työelämän uudistamisen resepteiksi.

Palkittavilla työpaikoilla on yhdessä muokattu työtä ja työtapoja tuloksellisempaan ja työkykyä tukevaan suuntaan. Palkitut työpaikat ovat koonneet omat oppinsa työelämän uudistamisen resepteihin. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella huomiota saavuttanut työelämän uudistamisen resepti on ollut: ”Paikallisella sopimuksella vanhoille tavoille kyytiä!”.

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen reseptissä neljä paloasemaa on paikallisella sopimisella ja työtehtäviä keskittämällä tehostanut toimintaansa. Laitoksella on siirrytty kokonaispalkkaukseen ja -työaikaan. Henkilöstöresursointi ja -suunnittelu on keskitetty yhteen resurssitoimistoon ja henkilöstö on otettu mukaan kehitystoimintaan. Työn tuloksia on mitattu säännöllisesti. Lisäksi on otettu käyttöön uusi ohjelmisto, jonka avulla kaikkien maakunnan paloasemien työvuoroja on voitu hallita entistä tehokkaammin. Työpaikan sisäistä viestintää on kehitetty esimerkiksi jokaviikkoisten videoitujen viikkoinfojen avulla.

Toiminnan tehostamisesta on saavutettu selviä säästöjä. Nämä rahat on käytetty suoraan henkilöstön hyväksi esimerkiksi palkkaamalla laitokselle oma työfysioterapeutti. Lisäksi on havaittu useita muita kehitysaskeleita. Henkilöstön työtyytyväisyys on lisääntynyt ja palomiesten pitäminen työkuntoisena on aiempaa helpompaa. Keskitetty toiminta on vapauttanut muiden paloasemien esimiesten työaikaa oman talon päivittäiseen johtamiseen, tehostanut henkilöstöresurssien käyttöä ja vähentänyt sijaisten tarvetta. Töitä on pystytty monipuolistamaan, mikä mahdollistaa jatkossa työskentelyn pidempään vaikka kunto ei enää raskaimpiin hommiin riittäisikään. Palomiesten ammattitaito on parantunut, koska osaamisen ylläpito on aiempaa systemaattisempaa ja yhdenmukaisempaa. Systemaattisella harjoittelulla on vähennetty myös työtapaturmia.

Palkitseminen tapahtuu 9.5. järjestettävässä Tahdonvoimaa työhyvinvointiin -tapahtumassa.

Yleisöllä on nyt mahdollisuus myös äänestää innostavinta reseptiä ja työpaikkaa, jolle myönnetään 10 000 euron lisätunnustus. Yleisöäänestys on auki 20.4.-3.5. Reseptit ja äänestys löytyvät Työelämäpalkinnon verkkosivuilta www.tyoelamapalkinto.fi.

#työelämäpalkinto #tahdonvoima


Lisätietoja:

Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Resurssitoimisto
Palopäällikkö Sampsa Lintunen, puh. 05 616 7127, sampsa.lintunen@ekpelastuslaitos.fi

Lappeenrannan kaupunki
Henkilöstöjohtaja Päivi Savilampi, puh. 040 577 9235, paivi.savilampi@lappeenranta.fi