Ajankohtaista
5.8.2016 15:35

Tekemättömän työn metsästystä

Yhdessä yrittäen hankkeen alku on ollut vauhdikas, vaikka kesästäkin on ehditty nauttia lomaillen. Hanketiimistä osa palaili töihin elokuun alussa ja yhteistyökumppaneiden metsästys on jatkunut ahkerana.

Kesälomakauden päätyttyä hanke on myös saanut vahvistusta, kun hankkeessa aloitti elokuun alussa projektikoordinaattori Anne Hjelt. Annen tavoittaa sähköpostitse ja puhelimitse anne.hjelt@eksote.fi / 040 63105922.

Hankkeessa keskitytään kesän loppu ja syksy metsästämään yhteistyökumppaneita työllistäjiksi. Ensimmäiset työllistäjät ovat ilmoittautuneet aktiivisesti kotitalouskyselyn kautta ja iso lisä saatiin kiinnostuneita työllistäjiä puhelinhaastattelujen avulla. Koska kolmenkymmenen ihmisen työllistäminen vaatii paljon töitä, keskitytään hankkeessa jatkossakin juuri yhteistyökumppaneiden metsästämiseen.

Metsästämisen ohessa on aloitettu hankkeen muodostaman toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Mistä toimitilasta käsin työllistettävät toimivat? Millaiseksi viikkoaikataulut muodostuvat? Kuinka konkreettiset siirtymät työtilasta toiseen tapahtuvat? jne. Paljon kysymyksiä, jotka vaativat vastauksia ennen toiminnan konkreettista aloittamista.

Tekemättömän työn metsästämisen ja konkreettisen toiminnan suunnittelun rinnalle nousevat syksymmällä myös työntekijöiden hakeminen sekä valmennuksen suunnittelu heidän tarpeidensa mukaisesti. Näihin tosin päästään vasta, kun tekemättömästä työstä muodostuvat kokonaisuudet alkavat hahmottua ja sitä kautta käsitys työtehtävien suuntautumisesta selviää. Tavoitteena on pyrkiä yhdistämään tekemätön työ ja tekijät tekijöiden vahvuuksia hyödyntämällä.

Yhteistyökumppaneiden metsästys jatkuu siis edelleen. Työllistämään pääset olemalla tiimiin yhteydessä tai osallistumalla kyselyyn: https://bitly.fi/kotitalouskysely

Energistä elokuun alkua kaikille!

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Julia Lindqvist,
puh. 040 704 9557
julia.lindqvist@lappeenranta.fi