Etusivu PalvelutKulttuuri ja liikuntaOhjattu liikuntaUusi seniorikortti kannustaa omatoimiseen liikuntaan
Valitse taso
Ajankohtaista
18.1.2017 15:10

Uusi seniorikortti kannustaa omatoimiseen liikuntaan

Seniorikortti_kuva liikuntatoimi_408x230.jpgLappeenrannan liikuntatoimi alkaa myydä omatoimiseen kuntoiluun kannustavaa seniorikorttia 1.3.2017 alkaen. Seniorikortti on tarkoitettu kaikille 65 vuotta täyttäneille ja iäkkäämmille lappeenrantalaisille. Seniorikortti oikeuttaa uimahallin ja kuntosalin käyttöön kerran päivässä. Ohjattuihin liikuntaryhmiin kortilla ei voi osallistua.

Seniorikortin voi lunastaa Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahallien, Joutsenohallin tai urheilutalon kassalta. Vuosihinta on 80 euroa ja puolen vuoden kortin saa 40 eurolla. Kortin lunastamisen yhteydessä hintaan lisätään viiden euron älykorttimaksu. Mikäli asiakkaalla jo on älykortti, ei uutta tarvitse ostaa. Seniorikortti on aina henkilökohtainen ja kortin ostohetkellä asiakkaan on todistettava sekä ikänsä sekä asuinpaikkakuntansa (Lappeenranta).

– Tavoittelemme kortilla nimenomaan senioreiden omatoimisen liikkumisen lisääntymistä, sillä tutkimusten mukaan vain muutama prosentti eläkeikäisistä liikkuu sekä kestävyys- että lihaskuntosuositusten mukaisesti. Kortin käyttöönottoa ryhdyttiin selvittämään Lappeenrannan vanhusneuvoston aloitteesta, kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aija Rautio kertoo.

– Lihasten käyttö, liikkuminen ja liikunta luovat mahdollisuuden itsenäiseen kotona asumiseen, pitävät mielen vireänä ja antavat ikäihmiselle mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa.

Seniorikortilla pääsee liikkumaan kaupungin erikseen osoittamilla päivävuoroilla Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahalleissa ja niiden kuntosaleissa sekä Joutsenohallin kuntosalissa. Muina aikoina kortti ei käy, vaan sisäänpääsystä peritään eläkeläisille määriteltyjen taksojen mukaiset maksut. Järjestelyllä pyritään tasaamaan liikuntalaitosten asiakasvirtoja. Kesäkaudella kortin käyttöajat supistuvat liikuntalaitosten aukioloaikojen muutoksen myötä.

Seniorikortin käyttöajat

Lappeenrannan uimahalli
ma, ke ja to klo 7–10 ja 13–15
ti ja pe klo 12–15

Lauritsalan uimahalli
ma ja ke klo 12–15
ti, to, pe klo 7–10 ja 13–15

Lappeenrannan uimahallin kuntosali
ma, ke ja to klo 6–9
ti ja pe klo 12–15

Lauritsalan uimahallin kuntosali
ma ja ke klo 12–15
ti, to, pe klo 6–9

Joutsenohallin kuntosali
ma-pe klo 12–15


Lisätiedot
Liikuntapalvelupäällikkö Aija Rautio, puh. 040 513 8140
aija.rautio@lappeenranta.fi

Kuva: Lappeenrannan liikuntatoimi