Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös

Rakennusvalvontaviranomainen määrittelee, tarvitsetko ennen rakennusluvan hakemista erillisen suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisluvan. Kun haet suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamislupaa, esitä hakemuksessa arvio rakentamisen keskeisistä vaikutuksista sekä hakemuksen perustelut. Hakumenettely on molemmissa sama. Rakentaminen vastoin voimassa olevaa asemakaavaa tai rakentaminen kaavoittamattomilla ranta-alueilla edellyttää poikkeamislupaa. Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle saattaa tarvita suunnittelutarveratkaisun ennen rakennusluvan myöntämistä.

Myönteisen poikkeamisluvan ja suunnittelutarveratkaisun lisäksi tarvitaan aina rakennuslupa. Rakennuslupaa haetaan rakennusvalvontaviranomaiselta.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Verkkoasiointi

Rakentamisen luvat ja ilmoitukset -verkkopalvelu

Rakentamisen lupia haetaan pääsääntöisesti sähköisen hakemuksen kautta.

Lisää tietoa
Siirry asioimaan

Palvelupaikat

Asiakaspalvelukeskus Winkki - kaupungintalo

Kaupungin Asiakaspalvelukeskus Winkissä kaupungintalolla palvellaan kaikissa kaupungin palveluihin liittyvissä kysymyksissä.

Villimiehenkatu 1, 53100 LAPPEENRANTA

Aukioloajat

Ma - Ti: 08:30 - 16:30
Ke - To: 08:30 - 16:30
Pe: 08:30 - 16:30

uudenvuoden aatto (31.12.2022)
Ma: 08:30 - 16:30

itsenäisyyspäivä (6.12.2022)

tapaninpäivä (26.12.2022)

juhannuspäivä (24.6.2023)

pyhäinpäivä (4.11.2023)

helatorstai (18.5.2023)

jouluaatto (24.12.2022)

loppiainen (6.1.2023)

vappu (1.5.2023)

joulupäivä (25.12.2022)

2. pääsiäispäivä (10.4.2023)

1.pääsiäispäivä (9.4.2023)

pitkäperjantai (7.4.2023)

uudenvuodenpäivä (1.1.2023)

Kaikki tiedot

Lappeenrannan kaupungin kaupunkisuunnittelu

Lappeenrannan kaupunkisuunnittelussa annetaan lisätietoja nähtävillä olevista kaavoista ja vastataan asiakkaiden kysymyksiin.

Villimiehenkatu 1, 53100 LAPPEENRANTA

Aukioloajat

Ma - Ti: 08:00 - 16:00
Ke - To: 08:00 - 16:00
Pe: 08:00 - 16:00

Kaikki tiedot

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Liittyvät palvelut

Maisematyölupa

Katso tiedot

Rakennuslupa

Katso tiedot

Purkamislupa

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut