Palvelut
Valitse taso

Viipurin Taiteenystävät ry. historiaa


Kuvataiteiden edistäminen tavoitteeksi

Viipurin Taiteenystävät ry. (Wiborgs Konstvänner rf.) eli VTY perustettiin Viipurissa 18.3.1890 edistämään kuvataiteita alueella. Perustavan kokouksen kutsui koolle taiteenharrastaja Thella Frankenhaeuser (1853–1931) Viipurin Seurahuoneelle. Konsuli Eugen Wolff (1851–1937) toimi puheenjohtajana tässä kokouksessa. Paikalla olivat mm. Suomen Taideyhdistyksen Viipurin asiamies rouva Lilli Fabritius (1848–1927), paperi- ja taidekauppias Conrad Oldenburg (1854–1927), läänin arkkitehti Ivar Aminoff (1843–1926), rouva Matilda Lagerspetz (1853–1912), kaupungin arkkitehti Brynolf Blomqvist (1855–1921)ja kauppaneuvos Wilhelm Hackman (1842-1925). Uuden yhdistyksen tavoitteiksi kirjattiin piirustuskoulun perustaminen ja taidekokoelman hankkiminen. Senaatti hyväksyi yhdistyksen säännöt 11.10.1890.

Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulu aloitti toimintansa seuraava vuonna 15.10.1891 Hougbergin talossa, joka sijaitsi Viipurin maaseurakunnan kirkkoa vastapäätä Juusteeninkatu 3:ssa. Talosta vuokrattiin koulun käyttöön yksi sali ja kaksi pienempää huonetta. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi ja rehtoriksi valittiin taidemaalari Arvid Liljelund (1844–1899). Länsirannikolla Uudessakaupungissa syntynyttä Liljelundia voi luonnehtia kansanelämänkuvaajaksi ja muotokuvamaalariksi. Hän kävi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua Turussa 1863–64 ja 1869 Helsingissä. Liljelund jatkoi opintoja Düsseldorfissa Werner Holmbergin jälkiä seuraten. Näitä oppeja hän sovelsi suomalaisiin kansanihmisten ja -elämän kuvauksiin. Tiedetään, että Liljelund oli harkinnut jo vuonna 1880 Viipuriin asettumista, mutta ajatus jäi silloin toteuttamatta. Hän saapui uudelleen kaupunkiin vuonna 1886 ollessaan kiertomatkoilla Karjalassa. Kaupungissa hän sai maalatakseen Eugen Wolffin pojan muotokuvan saman vuoden syksyllä. Hän tutustui pian kaupungin merkkihenkilöihin ja sai Viipurista niin paljon lisätilauksia, että jäi kaupunkiin vuodeksi työskentelemään. Aikaisempiakin tuttuja hänellä oli kaupungissa mm. Jac. Ahrenberg. Aikaisemmin Liljelund oli toiminut opettajana vuosina 1869–1876 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä.

Arvid Liljelund oli järjestänyt jo vuonna 1887 Viipurissa kaksi suurta taidenäyttelyä, joissa oli esillä tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Näyttelyjen järjestäminen jatkui sittemmin aktiivisena Viipurin Taiteenystävien puitteissa 1890-luvun lopulla. Hänen toimintansa ansiosta näyttelyissä olivat edustettuina Suomen taiteen suuret nimet kuten Albert Edelfelt, Berndt Lindholm, Hjalmar Munsterhjelm, Oskar Kleineh, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Victor Westerholm jne. Taiteenystävien järjestämästä näyttelystä Viipurin kaupunki osti ensimmäiset maalaukset tulevaa taidemuseota varten vuonna 1893. Kyseiset teokset olivat Albert Edelfeltin Larin Paraske ja Berndt Lindholmin Ilta metsässä (molemmat teokset ovat nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa). Vuosinäyttelyt järjestettiin yleensä helmi-maaliskuussa ja näyttelyhuoneistona oli Karjaportin ja Harmaidenveljestenkadun kulmauksessa sijainneen talon ns. Pirunkirkon toisen kerroksen suuressa salissa. Tilaongelmat näyttelyhuoneiston osalta nostattivat 1900-luvun alkuvuosina esille kysymyksen kelvollisesta näyttely- ja konserttitilan rakentamisesta kaupunkiin. Yhdistys keskusteli asiasta tulevina vuosina ja parhaimmaksi ratkaisuksi tuntui nousevan rakennushanke, joka sisältäisi taidemuseon, näyttelyhuoneiston ja koulun. Jo vuonna 1905 Uno Ullberg teki ensimmäiset suunnitelmat Viipurin taidemuseoksi.

Viipurin Taiteenystävien oman taidekokoelman kartuttamista varten perustettiin vuonna 1900 rahasto, jonka turvin hankittiin teoksia. Kokoelman ensimmäiset teokset tulivat kuitenkin lahjoituksina vuonna 1895. Yksi näistä on tunnetun salonkimaalari Gunnar Berndtsonin teos Veneessä lammella, joka on nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa.

Arvid Liljelund kuoli yllättäen kesälomallaan Uudenkaupungin lähellä vuonna 1899. Hän ehti kuitenkin opettajana luoda VTY:n piirustuskoululle akateemisen piirustuskouluperinteen. Hänen jälkeensä opettajana toimi lyhyen ajan, vajaan lukuvuoden (1899–1900) Hugo Simberg, joka oli ollut piirustuskoulun oppilaana aivan sen alkuaikoina vuosina 1891–1894. Piirustuskoulu jatkoi toimintaansa uudessa kiinteistössä ns. Winterin talossa Teatterikatu 3:ssa (myöh. Possenkatu). Siellä koulu toimi vuosina 1899–1904.

Syksyllä 1900 aloitti koulun rehtorina ja johtajaopettajana Rurik Lindquist (1870–1950) neljäkymmentä vuotta kestävän uransa Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulussa. Lindquist syntyi Mikkelissä, kävi koulua Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Taiteilijan koulutuksen hän sai Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä 1888–1892. Saamiensa stipendien turvin hän jatkoi opintoja Pariisissa Colarossin ja Julienin akatemioissa vuosina 1892–94. Ennen Viipuriin tuloaan Lindquist toimi Haminan kadettikoulussa piirustuksenopettajana 1896–1900.

Viipurissa Lindquist itse opetti käsivarapiirustusta ja maalausta. Perspektiivioppia ja viivoitinpiirustusta opettivat tuntiopettajat, joita olivat muun muassa arkkitehti Brynolf Blomqvist, Allan Schulman, Karl Hård von Segerstad, Georg Fraser, Otto V. Vartiovaara, Juhani Vikstedt, Jalmari Lankinen, Otto-Iivari Meurman, Elsi Borg ja Toivo Löyskä. Tyylioppia ja sommittelupiirustusta opettivat mm. Ivar Aminoff, Axel Gyldén ja Uno Ullberg. Taideteollisia aloja kuten taidetaontaa, valokuvausta, puuveistoa ja kivipainoa opettivat mm. Väinö Keinänen, Bruno Tuukkanen, Carl Svensson, Tage Snellman jne. Taidehistoriaa ja/tai maalausta opettivat mm. Ivar Aminoff, Juhani Vikstedt, Nils Wikberg, Jaakko Leppo, Armas Nuolivaara, Nikolai Schmakoff ja Verneri Westerdahl.

Koulu sai paremmat toimitilat lääninarkkitehti Ivar Aminoffin hankkimista tiloista sotakamreeri L. Lagercrantzin talon toisesta kerroksesta Vaasankadulta vuosiksi 1904–1911. Aminoff oli VTY:n perustajajäseniä, yhdistyksen ensimmäinen sihteeri 1891–1909 ja piirustuskoulun inspehtori vuosina 1906–1918. Uusissa tiloissa oppilaat pääsivät työstämään kipsi- ja rakennepiirroksiaan sähkövalossa. Tuolloin piirustuskoulun oppilasmäärä vaihteli 20 ja 40 välillä. Opintomatkojakin tehtiin yhdessä useammin Helsinkiin kuin Pietariin. Keisarilliseen kaupunkiin tehtiin opintomatka vuoden 1909 joulukuussa yhdessä Teknillisen Korkeakoulun ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun kanssa. Retken johtajina olivat professori J. J. Tikkanen ja taidemaalari Berndt Lagerstam. Rurik Lindquist johti viipurilaisia. Eremitaasin kokoelmiin päästiin tutustumaan museon konservaattorin paroni Uexküll-Gyllenbandin johdolla. Matkalla tutustuttiin myös merkittäviin arkkitehtuurikohteisiin.

Piirustuskoulun seuraavat luokkahuoneet saatiin vuosiksi 1911–1930 Torikadun ja Linnankadun kulmatalon kolmanteen kerrokseen. Uno Ullberg oli saanut rakennuttajalta suostumuksen suunnitella yläkerran tilat piirustuskoulun tarpeita vastaaviksi. Sinne rakennettiin kolme tilavaa, valoisaa kattoikkunoin varustettua luokkahuonetta ja opettajan asunto. Nämä huoneet toimivat myös näyttelytiloina koulun lomien aikana, esimerkiksi yhdistyksen vuosinäyttelyt järjestettiin siellä. Huoneiden käyttökelpoisuus ja merkitys viipurilaisena näyttelyhuoneistona tuli selville jo ensimmäisen näyttelyn myötä joulukuussa 1911. Yhdistyksen näyttelytoiminnalla ja piirustuskoululla oli merkittävä rooli omassa kotikaupungissaan taiteen sanoman levittäjänä suuremmalle piirille.

Haave omasta piirustuskoulusta ja taidemuseosta toteutuu viiveiden jälkeen

Pitkällinen haave oman piirustuskoulun rakentamisesta mahdollistui vuorineuvos Seth Sohlbergin suurlahjoituksen (noin 600 000 markkaa) myötä vuonna 1917. Lahjoitukseen kuului tontti Linnoituksen kaupunginosasta, rahaa rakennuskustannuksiin ja koulun ylläpitoa varten. Sohlbergin lahjoitussumma perustui Uno Ullbergin laatimiin suunnitelmiin ja kustannuslaskelmiin. Taidemuseohanke eteni myös samanaikaisesti. Lahjoituksia oli kertynyt huomattavasti ja samoin rahaston arvon kasvamiseen uskottiin. Oletus oli, että näillä summilla pystyttäisiin kattamaan taidemuseon rakennuskustannukset ja mahdollisesti myös sen tulevaa ylläpitoa. Tavoitteena oli aloittaa molempien rakennustyöt heti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeinen inflaatio vei lahjoitusrahastoilta pohjan pois. Ja koko uudisrakennussuunnitelmaa jouduttiin siirtämään tulevaisuuteen. Toisaalta Suomen itsenäistyminen kansalaissodan jälkeen antoi vapauden myös järjestää taide- ja kulttuurielämä uudelle pohjalle. Taide-elämä palasi Viipurissakin pienen tauon jälkeen lähes ennalleen.

Suurlahjoittaja Seth Sohlberg (1856–1918) kuoli kansalaissodan aikana tammikuussa. Hänen testamenttinsa luettiin vasta sodan jälkeen ja se sisälsi 5,8 miljoonan markan lahjoitukset kulttuurille mm. Åbo Akademille, Svenska Litteratursällskapetille, Suomen Tiedeseuralle, Suomen Historialliselle Seuralle ja Viipurin Taiteenystäville lisää 400 000 markkaa jo aikaisemman lahjoituksen lisäksi. Näin syntyneistä VTY:n lahjoitusrahaston korkovaroista voitiin aloittaa kunnollisten oppilasstipendien (1500 mk, 3500 mk) jako koulun oppilaille, sillä aikaisemmat stipendit olivat olleet pieniä (50 ja 350 mk). Saajina olivat mm. Olli Miettinen, Lauri Välke, Eva Gyldén, Väinö Kunnas, Jalmari Lankinen, Väinö Rautio ja Eero Lehikoinen.

Ajatukset ja toiveet taidemuseosta olivat jatkuvasti esillä Viipurin Taiteenystävien piirissä. Yhdistyksen ehdotuksen pohjalta Viipurin kaupunginvaltuusto teki vuonna 1928 päätöksen taidemuseon ja piirustuskoulun yhteisestä uudisrakennuksesta. Rahoitus tuli yhdistyksen lahjoitusrahastoista ja kaupungin antamasta 650 000 markan avustuksesta (ehtona oli, että taidemuseon tulee kaupungin omistukseen). Lisäksi yhdistys haki valtion rahoitusta raha-arpajaisten voittovaroista 300 000 mk. Työt alkoivat kesäkuussa 1929 ja syyskuussa rakennus oli jo vesikatossa.

Rakennuksen suunnitteli silloinen VTY:n sihteeri, arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944). Uno Ullbergin suunnitelmat kypsyivät useiden luonnoksien myötä 1920-luvun loppuvuosina klassismista funktionalismiin. Epäsymmetrinen kahteen siipeen jakautuva rakennus nousi Pantsarlahden bastionille taiteen temppeliksi. Portaikosta ylös noustessa taidemuseo oli vasemmalla ja piirustuskoulu oikealla. Keskelle jäi aukio ja kaarevan pylväikön läpi avautui näkymä merelle satamarakenteiden yli. Kauan odotettu Viipurin taidemuseo ja taidekoulu avattiin 12.10.1930 juhlallisesti tasavallan presidentti Kristian Relanderin ollessa läsnä. Yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Leo Hackman luovutti vihkiäistilaisuudessa kultaisen avaimen kera taidemuseon Viipurin kaupungille.

Museoon siirrettiin raatihuoneelta Viipurin kaupungin taidekokoelma, Wilhelm Grommén lahjoituskokoelma ja Viipurin Taiteenystävien kokoelma. Molemmat laitokset saivat toimia vain vajaat kymmenen vuotta uusissa tiloissa, sillä Viipurin taidemuseon ja taidekoulun toiminta loppui sodan uhan vuoksi syksyllä 1939. Kokoelmien teokset evakuoitiin jo lokakuussa 1939 sodan alta turvaan. Evakuoinnista vastasi taiteilija ja museointendentti Rurik Lindquist.

Sotavuosien ajan yhdistyksen teokset olivat muiden Viipurin taidemuseosta evakuoitujen teosten ohella varastoituna Rautalammilla Peuran museossa. Säilyneet evakuointiin liittyvät pakkauslistat kertovat, että teoksia lähti luetteloituna 168 kappaletta. Mutta koko totuus ei ole näissä listoissa, sillä tällä hetkellä maamme taidemuseoissa on enemmän teoksia Viipurin taidemuseosta, kuin listaukset luettelevat. VTY:n teoksista ei ilmeissesti ole säilynyt kokonaisinventointiluetteloita sotaa edeltävältä ajalta (mahdollisesti sellainen on olemassa jossakin, mutta tämä ei ole tiedossa), joten useista eri lähteistä vertaillen ja yhdistäen, on päädytty siihen, että VTY:n teoksista 54 oli pakkauslistojen piirissä. Evakuoinnissa tuli Rautalammille näiden listattujen teosten lisäksi 19 yhdistyksen teosta. Yhteensä 73 Viipurin Taiteenystävien teosta saatiin pelastettua. Kaksi evakuoitua teosta katosi ilmeisesti 1950-luvulla. Kokonaisuudessaan yhdistyksen taidekokoelmasta katosi/tuhoitui 29 teosta. Tiedetään, että taidemuseolle jäi evakuoimatta jonkin verran teoksia, jotka kaikki havaittiin kadonneeksi kun Lindquist ja vahtimestari Muje kävivät tarkastamassa taidemuseon raunioita syksyllä 1942. Taidemuseo oli tuhoutunut talvisodan pommituksissa pahoin ja ilmeisesti pommituksissa tuhoutui osa sinne jääneistä teoksista. Lisäksi Muje oli kätkenyt osan teoksista kellariin.

Sodan seurauksena Viipurin Taiteenystävien omaisuutta jäi taidekoulun lisäksi uuden rajan taakse tavoittamattomiin, mutta yhdistys päätti kuitenkin yksimielisesti jatkaa toimintaansa Helsingissä. Taidekokoelmalla ei ollut sijoituspaikkaa, koulu ja taidemuseo olivat jääneet sotasaaliiksi vai vajaan kymmenen vuoden toiminnan jälkeen. Sodan jälkeen alettiin miettiä, minne karjalaiskokoelmat talletettaisiin uudessa historiallisessa tilanteessa. Viipurin taidekokoelmat saivat uudet kodit 1950-luvun alussa Lahden ja Hämeenlinnan taidemuseoista. Näissä Viipurin kaupungin ja Viipurin Taiteenystävien kokoelmissa sekä Kordelinin säätiön kokoelmissa ovat edustettuina keskeiset Suomen taiteen tekijät 1800–1900-luvuilta. Viipurin kaupungin kokoelma on suurelta osin Lahdessa ja vähemmiltä osin  Hämeenlinnassa. Viipurin Taiteenystävien teokset sijoitettiin Hämeenlinnaan kokonaisuudessaan.

Viipurin Taiteenystävät jatkoivat toimintaansa Helsingissä, mutta pienimuotoisena. Kokoelmien turvaamisen onnistuminen antoi tilaa myös viipurilais- ja karjalaistaiteilijoiden teosten ostoihin jo 1950-luvulta alkaen. Tietysti rahavaroja oli merkittävästi vähemmän käytettävissä, joten ostot olivat lähinnä tukiostoja. Mm. Aimo Tukiaiselta ostettiin marmoriteos, joka on nykyisin Hämeenlinnan Taidemuseossa. Yhdistys keräsi uutta kokoelmaa hitaasti varojensa mukaan ja ne sijoitettiin Karjalaisen Yhteiskoulun tiloihin Helsingissä. Sodan jälkeen kerättyjä taideteoksia talletettiin Lappeenrantaan 1980-luvun alussa useampaan kertaan. Yhdistys halusi omalla panoksellaan tukea museota ja siten palauttaa osan karjalaiskokoelmista kotiseudulle. Viipuri ja sen perintö kuuluvatkin Lappeenrannan museoiden profiiliin ja tutkimusalueeseen.

1980-luvun puolivälissä Viipurin Taiteenystävät halusi siirtää osan Hämeenlinnassa olevista teoksistaan, jotka olivat olleet Viipurin taidemuseossa esillä, Etelä-Karjalan taidemuseoon (Nyk. Lappeenrannan taidemuseo) Lappeenrantaan vahvistamaan uudet toimitilat saavaa museota. Tuolloin yhdistyksen ja Hämeenlinnan kaupungin näkemykset talletuksen pysyvyydestä erosivat toisistaan. Asiaa käsiteltiin vuosien ajan eri oikeusasteissa. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan yhdistyksellä on myös hallintaoikeus teoksiinsa omistusoikeuden lisäksi. Viipurin Taiteenystävät siirsi vuonna 1990 joulukuussa kokoelmastaan 24 teosta Lappeenrantaan. Hämeenlinnan Taidemuseossa on talletettuna 47 teosta.  

Viipurin Taiteenystävien kokoelma on taidehistoriallisesti merkittävä. Siinä on edustettuna kotimaisia kuvataiteen mestareita. Tunnettuja teoksia, jotka ovat Lappeenrannassa, ovat mm. Tyko Sallisen St.Malo, 1914, Victor Westerholmin Kymijoki, 1902 ja Pekka Halosen Koski ja Maisema Laatokalta. Lappeenrannan taidemuseossa on kaikkiaan 102 maalausta ja grafiikkaa. Painopiste on vanhemmassa suomalaisessa maalaustaiteessa. Hämeenlinnan Taidemuseossa on mm. Eero Järnefeltin suuri Heinäkuun päivä, 1891 ja Wilho Sjöströmin Tanssijatar, 1912. Tunnetuja tekijöitä ovat edellä mainittujen lisäksi Jalmari Ruokokoski, Marcus Collin, Andreas Achenbach, Ellen Thesleff, Hjalmar Munsterhjelm jne.

Yhdistys toimii edelleen ja hankkii taidetta talletuskokoelmaansa varojen mukaan.

Leena Räty

Lähteet:
Etelä-Karjalan taidemuseon ja Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmainventoinnit.
Koskimies-Envall, Marianne, 2005.Valonkuvan tarkat kasvot. Arvid Liljelundin muotokuvaus ja muotokuvatut. Pohjanmaan museon julkaisuja 32. Vaasa.
Takala, Hannu, 2010.Viipurin Taiteenystävien kokoelman evakuointi. Tyttö kukkivalla niityllä - aarteita Viipurin Taiteenystävien kokoelmasta. toim. Räty Leena, Viherluoto, Päivi. Porvoo.
Valkonen, Olli, 1992. Viipurin Taiteenystävät 1890-1940. Sipoo.