Valitse taso

Väinö Rautio. Viipurilaissyntyisen taiteilijan retrospektiivi

Lappeenrannan taidemuseo 18.5. – 3.11.2019

Väinö_Rautio_Omakuva_1928_TN.jpg

Väinö Rautio, Omakuva, 1928. Kuva: Lappeenrannan taidemuseo / Tuomas Nokelainen

 

Lappeenrannan taidemuseon kesän päänäyttely on Väinö Raution (1894 Viipuri–1974 Lappeenranta) retrospektiivinen näyttely. Näyttely kattaa hänen tuotantonsa vuodesta 1912 vuoteen 1972 eli yhteensä 60 vuoden ajalta. Näyttely on laajin hänen teoksistaan koskaan järjestetty retrospektiivinen museonäyttely. Teoksia on esillä noin 100 kappaletta.


Rautio syntyi Viipurissa, mutta asettui sodan jälkeen Lappeenrantaan ja Savitaipaleen Paimensaareen. Hän oli Lappeenrannan piirustuskoulun perustaja ja merkittävä taidepedagogi Etelä-Karjalan alueella. Väinö Rautio opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa 1910-luvulla opettajinaan Albert Gebhard, Hugo Simberg ja Väinö Blomstedt. 1920-luku oli Rautiolle erityisen aktiivista aikaa. Taideopintoja hän jatkoi Saksassa vuonna 1922. Vuonna 1923 hän järjesti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä. Samana vuonna järjesti ensimmäisen näyttelynsä myös Pro Natura -taiteilijaryhmää (latinaa, suom. luonnon puolesta). Ryhmä järjesti Strindbergin taidesalongissa viisi näyttelyä peräkkäisinä vuosina 1923–27 sekä kaksi näyttelyä Taidehallissa vuosina 1928 ja 1930. Käytännössä Rautio järjesti ja kokosi kaikki ryhmän näyttelyt. Kaikkiaan näissä seitsemässä näyttelyssä esiintyi yhteensä 13 taiteilijaa. Rautio oli itse ainoa joka osallistui ryhmän kaikkiin näyttelyihin. Vuonna 1927 Rautio matkusti taiteilijoiden suosimaan Pariisiin. Siellä hän opiskeli Académie Colarossissa ja Grande Chaumiérissa. Vuonna 1929 hän meni naimisiin Elsan (os. Valkosen) kanssa, joka oli kotoisin Uuraasta.


1920- ja 30-lukujen teoksien kuvauskohteina ovat usein Viipurin näkymät, linnan ympäristö ja Salakkalahti. Uuraasta tuli vaimon Elsan kautta myös tärkeä kuvaus kohde. Toinen maailmansota vaikutti voimakkaasti Raution elämään ja taiteelliseen tuotantoon. Hän menetti rakkaan kotikaupunkinsa ja suuren osan maalauksistaan. Sodan syttyessä Rautio oli muurannut maalauksensa kotitalon kellarikomeron seinään. Kun perhe palasi Viipuriin, maalaukset olivat kadonneet. Vuosina 1941–44 maalatut raunioitunutta Viipuria kuvaavat maalaukset muodostavat erityisen kiinnostavan kokonaisuuden Raution tuotannossa.

Sodan jälkeinen Raution tuotanto on varsin monipuolista. Savitaipale, Savitaipaleen vanha silta ja Kuolimon rannat esiintyvät monissa eri värisävyissä ja eri tekniikoin toteutetuissa teoksissa. Tyyli ja tekniikka vaihtelevat lyyrisemmistä maisemista voimakkaamman värisiin ekspressiivisiin teoksiin. Myöhemmässä tuotannossa on myös Lappeenrannan keskustankuvauksia sekä abstrakteja teoksia.

Rautio, Kultainen Niili, 1947.jpg

Väinö Rautio, Kultainen Niili, 1947. Kuva: Lappeenrannan taidemuseo / Tuomas Nokelainen

Rautio järjesti Pro Natura -ryhmän näyttelyiden lisäksi Strindbergin taidesalongissa Helsingissä kaikkiaan viisi yksityisnäyttelyä vuosina 1923–1959. Rautio oli aktiivisesti mukana myös Viipurin taiteilijaseuran näyttelyissä vuodesta 1930 vuoteen 1973.


Lappeenrannan taidemuseon näyttelyyn etsittiin Väinö Raution teoksia yksityiskokoelmista julkisella haulla. Yhteydenottoja saimme noin 90 ja yksityiskokoelmista tarjottiin näyttelyyn yhteensä yli 160 teosta. Näistä näyttelyyn valittiin noin 50 teosta. Muut lainaajat ovat Kouvolan taidemuseo, Imatran taidemuseo, Taidekoti Kirpilä, Karjalan liitto, Eksote ja Savitaipaleen kunta. Kaikkiaan näyttelyssä on noin 100 teosta.