Salpalinja
Toisen maailmansodan aikainen Salpalinja halkoo Etelä-Karjalaa. Lappeenrannan Ylämaan ja Luumäen alueella on vahvasti linnoitettua Suomenlahden ja Kivijärven välistä osuutta, siitä eteenpäin Salpalinja suuntautuu itään Jängynjärven kautta Saimaalle Lemin, Lappeenrannan ja Taipalsaaren kuntien alueella. Saimaan toisella puolella matka jatkuu Ruokolahden kautta pohjoiseen. Salpalinjaa voi tutustua mm. Ylämaan Hostikalla, Luumäellä Askolassa, Lappeenrannan Hurtanmaalla, Rutolassa ja Voisalmessa sekä Ruokolahdella Syyspohjassa.
Korsun tähystyskupu Rutolassa, kuva Elina Lyijynen
Talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940 kasvoi huoli uusien rajojen puolustamisesta, kun Karjalan kannaksen linnoitteet oli menetetty. Yhteys pääkaupunkiin ja Sisä-Suomeen oli uudelta rajalta turvaton. Puolustusvoimien ylipäällikkö C.E.G. Mannerheim nimitti linnoitustöiden johtajaksi kenraalimajuri E. Hanellin, jonka johdolla hyväksyttiin laaja linnoittamissuunnitelma Suomen itärajalle. Suunnitelman pääkohdat olivat seuraavat: yhtenäinen puolustusasema välille Suomenlahti-Kivijärvi, vesistöihin nojautuvat puolustusasemat Kivijärven-Saimaan-Pielisen alueelle, tärkeimpien tieyhteyksien kenttälinnoittaminen Pielisen-Petsamon välillä, merirajan linnoittaminen Salpalinjan välittämässä läheisyydessä sekä yhtenäinen puolustusasema Hankoniemen eristämiseksi. Puolustuslinjan esikuvana oli Suomen itsenäistymisen jälkeen tehdyt Karjalan kannaksen linnoitteet eli Mannerheim-linja.
Salpalinjan tykkiasema Juvolassa, kuva Elina Lyijynen
Salpalinja on yhdistelmä kanta- ja kenttälinnoitteita. Linnoitteiden sijoittelussa hyödynnettiin maaston muotoja ja rakenteita naamioitiin. Paikoitellen varsinaisen Salpalinjan etu- ja takapuolella on myös linnoitteita. Kantalinnoitteet tehtiin betonista, teräksestä, kivestä ja muista aikaa kestävistä materiaaleista. Kenttälinnoitteet ovat pääasiassa puusta ja maasta käsityökaluin tehdyt rakenteet kuten lapiolla kaivetut taistelu- ja yhteyshaudat sekä puiset majoituskorsut. Kaikkiaan puolustuslinjalle rakennettiin yli 700 teräsbetonikorsua, 25 luolaa, yli 3000 puista kenttälinnoitetta, noin 350 kilometriä taistelu- ja yhdyshautaa, 225 km panssarikiviestettä ja 130 km kaivantoestettä.
Salpalinjalla rakentaminen tapahtui pääasiassa välirauhan aikana. Sodan jatkuessa kesällä 1941 linnoitustyöt keskittyivät rintamalle. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa Salpalinjan rakentamista ja varustamista jatkettiin uudelleen kesällä 1944. Puolustuslinjaa täydennettiin saattamalla mm. korsut taistelukuntoon ja korjaamalla panssariesteitä. Työt Salpalinjalla päättyivät sodan loppumiseen syksyllä 1944. Salpalinja oli ja on edelleen Suomen suurin työmaa, sitä oli parhaimmillaan rakentamassa 35 000 siviiliä ja heidän muonittamisestaan vastasi 2000 lottaa. Varsinaisten rakennusmiesten lisäksi työmailla työskenteli tuhansia linnoitusjoukkojen sotilaita.
Panssariestekiviä Rutolassa, kuva Elina Lyijynen
Salpalinja Lappeenrannassa
Viime sotien aikana rakennettu Salpalinja on Lappeenrannassa hyvin monimuotoinen. Ylämaalla on osa vahvasti linnoitettua Suomenlahti-Kivijärvi linjaa, Kivijärveltä Saimaalle puolustuslinja rakennettiin vesistöön tukeutuen linnoittamalla kannakset sekä saaristoa. Salpalinjaa on Lappeenrannassa sekä taajamassa että haja-asutusalueilla. Lappeenrannan alueella on yli 70 teräsbetonikorsua, 4 luolaa, yli 40 pallokorsua ja kymmeniä kilometrejä kivi- ja kaivantoestettä. Taajama-alueella Salpalinja on jäänyt osin kaupunkirakentamisen alle, mutta maaseudulla on maastossa edelleen nähtävillä yhdys- ja taisteluhautoja, ampumapesäkkeitä sekä korsujen pohjakuoppia.