Valitse taso
Kevät 2021

Ohjatun liikunnan kevätkausi on päättynyt

Koronarajoitteiden jatkumisen vuoksi liikuntaryhmien kevätkausi on päätetty keskeyttää. Ohjattu kesäliikunta ulkona alkaa toukokuussa, jos mahdollista. Sitä ennen tarjoamme videojumppia, joihin mukaan päästäksesi löydät ohjeen alta.

Kevään kausimaksusta korvataan puolet ensisijaisesti syyskauden kausimaksun yhteydessä. Ohjeistamme maksun palautukseen liittyvissä asioissa tarkemmin lähempänä syyskuuta.

Lappeenrannan kaupungin päivitetyt koronaohjeistukset liikuntatilojen käytöstä 30.4. asti

Videojumpat

Kokoontumisrajoitusten aikana kaupungin ohjaajat vetävät virtuaalijumppia, joihin voi osallistua kotona internetyhteydellä. Jumppaamme arkisin ma-to klo 13 vaihtuvalla teemalla, jumpan kesto on noin 30 min.

Jumppa-aikataulun ja ohjeet jumppaan päästäksesi löydät tästä.

Kotiharjoittelu ja vinkkejä liikkumiseen

Liikkuminen ulkoillen ja itsestä huolehtien on tärkeää myös korona-aikana. Aktiivisuutta voi lisätä ja ylläpitää pieninkin teoin ja liikkeessä pysyminen on mahdollista myös kotioloissa. Vinkkejä omatoimiseen liikkumiseen niin ikääntyneille kuin työikäisillekin täältä:

Muistetaan pysyä aktiivisina!

kävelijät raitilla 2.jpg   

QR-koodijahti Lappeenrannassa

Koodijahdin rata talvella 2021: Huhtiniemi - Rakuunamäki (Huhtiniemi - Sammonlahti rata poistettu.)

QRkoodi rastit Rantaraitti.jpg Kuva: Rantaraitin  QR-koodi rastit.

Radalla on 10 rastia, joissa on QR-koodi.

Saapuessasi rastille, avaa älylaitteesta QR-koodilukija ja vie lukija lähelle QR-koodia. Klikkaa näytölle tuleva nettilinkki auki ja löydät ohjeet rastilla suoritettavaan toiminnalliseen tehtävään.

 Radan viimeisellä rastilla voit antaa palautetta tehtävänannon yhteydessä.

Radan suorittamiseen tarvitset älylaitteen, johon on ladattuna QR-koodilukija. 
Ilmaisen QR-koodilukijan voit ladata Apple Storesta tai Play-kaupasta.

Ethän kävele reitin varrella olevalla hiihtoladulla, kiitos!

Ongelmatilanteissa olethan meihin yhteydessä:
Alina Tuuri,
alina.tuuri@lappeenranta.fi
Elina Sihvola, elina.sihvola@edu.lappeenranta.fi

Onnea koodijahtiin!

Liikuntaryhmien esittelyvideo

LIIKKEELLE!

Ota ensimmäinen askel ja tutustu liikuntaryhmien esittelyvideoon.

Olet tervetullut mukaan iloiseen joukkoomme.

Ohjattu liikunta

Lappeenrannan liikuntatoimen ohjauspalveluyksikkö tarjoaa kuntalaisille monipuolisia ja laadukkaita liikuntapalveluja ympäri vuoden. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten liikunnan harrastusta sekä tarjota terveyttä edistävää ja ylläpitävää liikuntaa.
 

Terveysliikunta

Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea sellaista liikuntaa, jonka on osoitettu vaikuttavaan terveyteen edullisella tavalla, ja joka ei aiheuta terveydellisiä haittoja. Lappeenrannan liikuntatoimen terveysliikuntaryhmät ovat suunnattu kaikenikäisille kaupunkilaisille ja ryhmät ovat matalankynnyksen liikuntaryhmiä.

Sovellettu liikunta

Erityisryhmien liikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista.

Tykkää meistä somessa

@lappeenrannanliikuntatoimi

#myöliikutaa

facebook logo (1).jpg

IG.jpg

Liikunnanohjaajat

Anna Seppänen                        Liikuntapalvelupäällikkö
p. 040 513 8140 

Jenni Lehti
Sovellettu liikunta
p. 0400 157 514

Sirpa Pöllänen
p. 040 776 9560

Hanna Putkonen 
p. 040 481 9399

Eveliina Nykänen
p. 040 829 6162

Ulla Pyysalo 
p. 040 674 2869

Anne Peuhkuri
Myö liikutaa! -hanke
p. 040 619 0266

Hanna Ropo
Lasten, nuorten ja perheiden liikunta
p. 040 630 9244

Satu Jaatinen
Liikutaan yhdessä-hanke
p. 040 631 7428

--------------------------------------- 

liikuntatoimi1.jpg 

Ohjaajamme ovat ammattitaitoisia ja kokeneita fysioterapeutteja, liikunnanohjaajia ja uimavalvojia.

Tavoitat meidän myös sähköpostilla:
etunimi.sukunimi(at)lappeenranta.fi