Kolmannet teollisuusmessut Lappeenrannassa keräsivät paikalle yli 50 henkeä
Lappeenrannan kaupungin yrityspalvelut järjesti tiistaina 17.9.2024 järjestyksessään jo kolmannet Etelä-Karjalan Teollisuustreffit, jossa Etelä-Karjalassa toimivien teollisuusyritysten, oppilaitosten ja Lappeenrannan kaupungin edustajat tapasivat toisiaan. Tapahtuma piti sisällään yritysten välisiä pikatreffejä sekä kahvipöytäkeskusteluja. Tilaisuuden järjestelyissä oli mukana alueen metalliyritysten yhteenliittymä MetalReality ja se oli osallistujille maksuton.
Yrityspalvelupäällikkö Eeva Pihlajaniemi kertoo, että mukana oli 54 osallistujaa. Hän kommentoi tapahtumaa onnistuneeksi.
– Vaikuttaa siltä, että tällainen tapahtuma on vakiinnuttamassa jalansijaa Lappeenrannassa. Saamamme palaute oli positiivista, Pihlajaniemi iloitsee.
– Ensi vuonna uudestaan!
Mukana tapahtumassa oli ensimmäistä kertaa kaksi maakunnan ulkopuolista yritystä Raute Oyj ja Andritz Oy.
Ankkuriyritys Andritz Oy:n Timo Taurenin mielestä tilaisuus oli hyvä.
– Olen ollut mukana monissa vastaavissa tapahtumissa ja järjestelyt toimivat erinomaisesti, meiltä oli mukana kolme henkeä, hän sanoo.
– Tilaisuudessa oli rento tunnelma ja jo alkukahvituksissa luotiin verkostoituneita kontakteja ja muutaman firman kanssa hahmoteltiin ”next steppiä”.
Myös Lp Global Finland Oy:n Mikko Tikkala piti tapahtumaa onnistuneena.
– Loistava juttu! Siinä tyhjentävä palaute lyhyesti, hän kiteyttää.
– Tapaamisisista oli konkreettista hyötyä ja paketti oli tiivis.
Tikkala toivoo, että tulevaisuudessa tapahtuma olisi pidempi, jotta kukaan ei jäisi ilman aikaa.
– Joka tapauksessa toivon, että tapahtuma saa jatkoa. Siinä on hyvä formaatti.
Tilaisuuden alussa kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen toivotti vieraat tervetulleiksi ja nosti esiin sen, että vaikka Lappeenranta ei ollutkaan satsannut Venäjän kauppaan niin paljon kuin jotkut muut kunnat, sen hiipuminen on luonnollisesti ollut isku. Sallisen mukaan voimme joko surkutella asiaa tai sitten keskittyä niihin asioihin, joissa me oikeasti olemme hyviä tällä alueella ja rakentaa tulevaisuutta niiden varaan. Kaupunginjohtaja totesi myös, että teollisuuden ja yritysten toimintaympäristö ja näkymät ovat ihan oikeasti parantuneet viime aikoina. Kaupunginjohtajan lopettaessa puheensa hän sai raikuvat aplodit, sillä viimeisessä lauseessaan hän kertoi, miten uskoo Lappeenrannan pärjäävän: ”Tässä huoneessa on Lappeenrannan tulevaisuus. TE yrittäjät olette Lappeenrannan tulevaisuus.”
Tilaisuudessa oli ankkuriyrityksiä seitsemän ja niille oli varattu 10 pöytää. Oppilaitoksia oli mukana yksi. Pikatapaamisia oli sovittuna etukäteen 79 kappaletta. Lisäksi jonossa tapaamisiin oli yhdeksän yritystä. Ankkuriyrityksellä saattoi olla jopa 16 vartin mittaista tapaamista.
Lisätiedot:
Eeva Pihlajaniemi, yrityspalvelupäällikkö, Lappeenrannan kaupunki
Puh. 044 0523 056, eeva.pihlajaniemi@lappeenranta.fi