Suosikit

Lappeenrannan lukioiden penkkareita ja wanhojen tansseja vietetään 9.–10. helmikuuta

JULKAISTU 3.2.2023, 12.22

Abeja penkkarirekassa.

Penkinpainajaiset eli penkkarit järjestetään, kun kevään yo-kokeisiin valmistautuvat abiturientit päättävät säännöllisen koulunkäyntinsä ja siirtyvät lukulomalle. Lappeenrannassa juhlitaan penkkareita torstaina 9. helmikuuta.

Penkkariasuihin pukeutuneet abiturientit juhlistavat lukulomansa alkamista ensin koululla. Tämän jälkeen he kiipeävät perinteiseen tapaan penkkarirekkojen lavalle ja suuntaavat kaupungille tervehtimään kadun varsille kerääntynyttä yleisöä. Penkkarirekkojen kulkue lähtee liikkeelle noin klo 13. Osa rekoista starttaa Lyseon pihasta ja osa Kimpisestä. Autoletkan reitti on: Valtakatu – Oikokatu – Koulukatu – Taipalsaarentie – Valtakatu. 

Vanhojentanssit 10.2.

Kun abiturientit ovat siirtyneet lukulomalleen, lukion vanhimpien titteli siirtyy toisen vuosikurssin opiskelijoille. Kakkoset juhlistavat tätä pukeutumalla ja tanssimalla. Vanhojenpäivän ohjelmaan kuuluu sekä tanssiesitys koululais- ja lukiolaisyleisölle että tanssiesitys huoltajille ja muille kakkosten läheisille.

Kimpisläiset tanssivat urheilutalolla huoltajilleen ja muille tuttavilleen klo 13. Lyseolaiset taas ottavat urheilutalon parketin haltuun klo 17.30.

Lyseolla vanhat käyvät entisillä kouluillaan, osa tanssii Toivokodin asukkaille ja myös Rakuunamäen päiväkodille tehdään vierailu.

Lisätietoja:

Rehtori Olli Mielonen, Kimpisen lukio, p. 040 197 0899

Virka-apulaisrehtori Antti Sirkiä, Lyseon lukio, p. 040 520 6189.