Suosikit

Tulta ja valoa! Sataman syystulet -tapahtuma valaisee Lappeenrannan satamaa lauantaina 23.9.

JULKAISTU 12.9.2023, 10.58

Syksy toivotetaan tervetulleeksi Lappeenrannan satamassa lauantaina 23.9. klo 18.30–21 tulen ja valon voimalla. Koko perheen maksuttomassa tapahtumassa on luvassa tunnelmallista musiikkia, ruskan värejä, sirkustaiteilijan valovanne-esitys sekä ulkotulilla valaistu roihukuja Halkosaareen. Tapahtuman kruunaa Halkosaaren päässä poltettava syyskokko.

Kokko, edustalla kaksi ihmistä.

Tapahtuma alkaa klo 18.30 Rantapuistossa Viihdekuoro Carpe Diemin musiikkiesityksellä. Kuoro lähtee liikkumaan kohti Halkosaarta noin klo 18.45, jolloin myös sytytetään satamatorilta Halkosaareen ulottuva ulkotulilla valaistu roihukuja. Kuoron esitys jatkuu Halkosaaressa, jossa klo 19 sytytetään Syyskokko.

Lappeenrannan kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino iloitsee, kun kaupungissa päästään taas nauttimaan syyskokon ainutlaatuisesta tunnelmasta

– Alun perin juhannuksena poltetuksi tarkoitetun syyskokon on rakentanut leijonajärjestö LC Lappeenranta Saimaa ja rakennustarpeet sitä varten on saatu UPM Kaukaan sahalta. Mukana tapahtumassa on myös kokkolautan hinauksen suorittava Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaan pelastusalus PV Willimies.

– Kiitos upeiden yhteistyökumppaneiden pääsemme vuoden 2021 tapaan taas nauttimaan syyskokosta. Saimaan pimenevässä ruskaillassa palava kokko on vaikuttava näky, Heino lupaa.

Tulen lisäksi tapahtumassa roolinsa on valolla. Rantapuistossa on mahdollisuus ihailla Sataman Valot -tapahtuman yhteisöllistä valotaideteosta, joka on esillä vielä syyskuun loppuun asti. Lisäksi Rantapuisto ja Halkosaari valaistaan värivaloin tuoden ruskan värejä esiin vielä upeammin.

– Valojen lisäksi klo 19.15 Halkosaaressa on mahdollisuus kokea myös sirkustaiteilija Veronica Dolhainin upea Led-vanneshow. Nyt on kaikki ainekset ovat kohdillaan upeaan syysillan viettoon, tervetuloa mukaan, Heino vinkkaa.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino
puh 040 637 1779, karri.heino(a)lappeenranta.fi

Sataman Syystulet ohjelma:

klo 18.30 Viihdekuoro Carpe Diem esiintyy Rantapuistossa
klo 18.45 Ulkotulilla valaistu roihukuja Satamatorilta Halkosaareen syttyy
klo 19.00 Syyskokko syttyy Halkosaaressa
klo 19.15 Veronica Dolhain – Led-vanneshow Halkosaaressa
klo 21.00 Tapahtuma päättyy