Etusivu PalvelutKasvatus ja opetusKaksivuotisen esiopetuksen kokeilu alkaa elokuussa myös Lappeenrannassa
Valitse taso
Ajankohtaista
27.4.2021 12.33

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu alkaa elokuussa myös Lappeenrannassa

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa kokeilun kaksivuotisesta esiopetuksesta. Kokeilu kestää elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun. Lappeenrannassa kokeiluun osallistuu toimintakaudella 2021–22 noin 200 lasta, viidestä esiopetusta tarjoavasta yksiköstä.

esiopetus 474x316.jpgKaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus oppia
-kehittämisohjelmaa. Kokeiluun osallistuu arviolta valtakunnallisesti yhteensä 10 000 vuosina 2016 tai 2017 syntynyttä lasta.

Lappeenranta on yksi kokeiluun valikoituneista kunnista. Kaksivuotiseen esiopetukseen valitut yksiköt Lappeenrannassa ovat: Karhuvuoren päiväkoti, Lappeen päiväkoti, Myllymäen päiväkoti, Pulpin päiväkoti ja Voisalmen päiväkoti.

– Opetus- ja kulttuuriministeriö on poiminut ositettuna satunnaistamisena kokeilukuntien esiopetuksen toimipaikoista ne toimipaikat, joissa kokeilukunnan tulee järjestää kaksivuotista esiopetusta, kertoo Lappeenrannan varhaiskasvatusjohtaja Mirva Nousiainen.

Kokeilun piirissä aloittaa syksyllä 2021 yhteensä noin 200 lappeenrantalaista lasta.

– Lapset valikoituvat toimipaikkoihin Lappeenrannassa samoin periaattein, kuin tavalliseen esiopetukseenkin, eli lähikoulun oppilaaksiottoalueiden perusteella. Kokeilutoimipaikkojen 2016 syntyneiden lasten huoltajat tulevat saamaan lähiaikoina postia kokeiluun liittyen, Nousiainen kertoo.

Kokeilu on heille velvoittava ja kaksivuotiseen esiopetukseen tulee hakeutua. Jos lapsi ei osallistu esiopetukseen kokeilutoimipaikassa, huoltajien tulee huolehtia kokeiluopetussuunnitelman tavoitteiden toteutumisesta muulla tavoin, kuten varhaiskasvatuksessa tai kotona. Kokeilu on esiopetuksen osalta maksutonta ainoastaan lapsen osallistuessa kaksivuotiseen esiopetukseen kokeilutoimipaikassa.

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on muun muassa vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa, kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta, selvittää varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita sekä saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen.

Valtioneuvoston julkaisemassa, kokeiluun osallistuvien lasten huoltajille lähtevässä tiedotteessa kerrotaan, että kaksivuotisessa esiopetuksessa noudatetaan uutta kokeiluopetussuunnitelmaa. Esiopetuksessa tutustutaan lapsia kiinnostaviin asioihin leikkimällä ja tutkimalla sekä muilla pienille lapsille sopivilla tavoilla. Jokaisella lapsella on mahdollisuus edetä oppimisessaan omaa tahtiinsa. Kaksi vuotta antaa lapsille ja esiopetuksen henkilöstölle runsaasti aikaa tutustua ja toimia yhdessä sekä syventyä aiheisiin, jotka lapsia aidosti kiinnostavat.

– Olemme innolla ja suurella mielenkiinnolla lähdössä mukaan uraauurtavaan, suomalaiseen koulutusjärjestelmään liittyvään kokeiluun täällä Lappeenrannassa.

Lisätiedot
Mirva Nousiainen
Varhaiskasvatusjohtaja
Lappeenrannan kaupunki
mirva.nousiainen@edu.lappeenranta.fi