Etusivu PalvelutPäätöksenteko ja talousViestintäPuheetKimpisen lukio, Suomi100-gaala, 4.12.2017, Juhlapuhe, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Valitse taso
Puheita
5.12.2017 9.00

Kimpisen lukio, Suomi100-gaala, 4.12.2017, Juhlapuhe, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Arvoisat rehtori, opettajat, lukiolaiset ja muu juhlaväki

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna voimme onnitella toinen toisiamme itsenäisen kotimaan ja neuvokkaasti paikkansa Suomen kartalla ottaneen kotikaupunkimme, Lappeenrannan, johdosta.

Onnittelen teitä lukiolaisia lämpimästi siitä, että opiskelette itsenäisessä kotimaassa ja kaupungissa, jossa kunnioitetaan luontoarvoja kestävän kehityksen hengessä.

Suomen itsenäisyyden aika, 100 vuotta, voi tuntua pitkältä ajanjaksolta. Mutta ajatelkaahan. Minun äidinisäni Heikki syntyi vuonna 1896 ja äidinäitini Beata vuonna 1899. He syntyivät siis ”Venäjän vallan aikana”, kuten vanha kansa sanoo.

Aikavertailua helpottaa myös se, että ennen vuotta 1917 Lappeenrannan seudut kuuluivat Venäjän valtakuntaan yli 170 vuoden ajan. Ja sitä ennen Ruotsi oli pitänyt valtaa alueellamme satoja vuosia. Kaupunkioikeutensa Lappeenranta sai Ruotsin kuningatar Kristiinalta vuonna 1649.

Vertauskuvallisesti sanottuna Suomen historialliset kahleet naapurivaltioihin olivat itsenäisyyden koittaessa painavia. Irrottautuminen näistä kahleista sekä itsenäisen elämän alkutaival vaativat kansakunnaltamme raskaita uhrauksia.

Jokaisella kansalla on tarinansa, johon niin sukujen kuin yksittäisten ihmistenkin elämänkohtalot kietoutuvat. Kannustankin teitä nuoria kuuntelemaan, mitä vanhemmillanne ja isovanhemmillanne on kerrottavana.

Itse muistan, kuinka isoenoni Sulon valokuva otettiin esille kyynelsilmin. Hän oli yksi isänmaan puolesta henkensä antaneista nuorukaisista.

Haluan korostaa, että sotiemme veteraanit ansaitsevat kiitollisuutemme maamme itsenäisyyden puolustamisesta ja myös siitä, että sodan jälkeen tartuttiin työhön ja luotiin perusta Suomen hyvinvoinnille.

Lappeenrannassa historian raskaista vaiheista meitä muistuttaa Suomen toiseksi suurin sankarihautausmaa ja Äiti Karjala -monumentti. Ja mielestäni sankarihautausmaan toisella sivustalla sijaitseva Sotaorpo-muistomerkki on yksi vaikuttavimmista Suomen sota-ajan tunteiden tulkeista. Arvelen, että teoksesta huokuva lapsen suru pysähdyttää kiireisimmänkin kulkijan askeleet.

Itsenäisyytemme alkutaipaleen raskaista vaiheista huolimatta sataan vuoteen sisältyy myös paljon edistystä, iloa ja onnistumisia. Sodan jälkeen alkanutta Suomen taloudellista nousua voisi ehkä parhaiten kuvata kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven sanoin: Ahkeruus on onnen lähde. Pitkin askelin on kehitetty myös demokratiaa ja yhdenvertaisuutta.

Kotikaupunkimmekin on menestynyt verraten hyvin. Lappeenrannan kehityksessä sodanjälkeinen myönteinen kierre alkoi 1960-luvulla muun muassa teknillisen korkeakoulun, nykyisen yliopistomme, perustamisesta.

Jos minun pitäisi kuvailla Lappeenrantaa yhdellä sanalla, valitsisin sanaksi ”sillanrakentaja”, koska kaupunkimme on historiansa aikana toiminut ja toimii edelleenkin idän ja lännen välisten kulttuurisiltojen rakentajana ja vaikutteiden välittäjänä. Tästä roolista on ollut hyötyä monin tavoin niin elinkeinoelämälle, koulutukselle kuin kulttuurillekin.

Tänään rakuunoiden Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki, jossa
luonnon kunnioitus ja kestävän kehityksen suosiminen on syvään juurtunutta. Myös vesien suojelu on yhteinen asiamme ja Pien-Saimaan suojelussa olemmekin viime vuosina edistyneet pitkin harppauksin.

Suomen juhlavuonna me lappeenrantalaiset voimme ylpeänä todeta, että kotikaupunkimme kuuluu maailman edelläkävijäkaupunkien joukkoon ilmastonmuutosta ehkäisevässä työssä.

Hyvät lukiolaiset ja gaalaväki

Kestävän kehityksen kunnioitus on syvään juurtunutta myös lappeenrantalaisten lasten ja nuorten koulutuspolulla aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin asti.

Minulle on kerrottu, että täällä Kimpisen lukiossa ihmisten yhdenvertaisuus, toinen toistemme kuunteleminen ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat oleellinen osa kestävän kehityksen opintoja.

Työelämää pitkään seuranneena tiedän, että toimintakykyinen yhteisö ‒ olipa se sitten työyhteisö, kouluyhteisö, yhdistys, asuinalue tai tiimi ‒ koostuu temperamentiltaan ja persoonallisuudeltaan erilaisista ihmisistä.

Yhteistyötä ja verkostoja on helpointa luoda toiveikkaassa ja eteenpäin kannustavassa ilmapiirissä, joten koulu- ja työkavereistaan kannattaa puhua myönteiseen sävyyn ja antaa heille hyvää palautetta pienimmistäkin onnistumisista.

Todella tyytyväisenä voin todeta, että ratkaisukeskeinen oppimiskulttuuri on Lappeenrannan koulumaailmaan oleellisesti kuuluva toimintatapa, ja tiimityöskentelykin on vähitellen löytämässä paikkansa koulujen arjessa.

Tämänsyksyinen ilouutisemme peruskoulun puolelta oli, kun ratkaisukeskeinen toimintakulttuurimme valittiin yhdeksi kansainvälisistä koulutusinnovaatioista. Puolestaan lukiokoulutuksen tiimiopinnoissa perinteisiä ainerajoja ylitetään ja opinto-ohjausta yhdistetään tiimikokonaisuuksiin.

Kun jo kouluvuosien aikana opitte ajattelemaan laaja-alaisesti, ette päädy umpikujaan tulevaisuudessakaan.

Lappeenrannan kaupunki on ylpeä lapsistaan ja nuoristaan. Punaisena lankana kehitystyössämme on, että jokaisella olisi tilaisuus löytää omat vahvuutensa ja kehittää niitä varallisuudestaan ja iästään riippumatta. Palveluja kehittäessämme pidämme tärkeänä, että harrastusmahdollisuudet ovat kaikkien lasten ja nuorten tavoitettavissa.

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä lukiolaisista löytää lukion jälkeisen opiskelupaikan Lappeenrannasta tai palaa tänne muualla suoritettujen opintojen jälkeen.

Kaupunki on ollut vahvasti mukana vaikuttamassa korkeakoulujemme kehitykseen, jotta meillä olisi tarjota mielenkiintoisia opiskeluvaihtoehtoja lukion tai ammatillisten opintojen päätyttyä.

Toivotan Kimpisen lukiolaisille sekä henkilökunnalle hyvää tulevaisuutta