Etusivu PalvelutKinkku liikkuu jälleen! – perinteinen liikuntakampanja kannustaa lappeenrantalaiset liikkeelle
Ajankohtaista
6.11.2019 15.00

Kinkku liikkuu jälleen! – perinteinen liikuntakampanja kannustaa lappeenrantalaiset liikkeelle

Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimen perinteinen Kinkku liikkuu! -liikuntakampanja käynnistyy 11. marraskuuta. Jo 13. kerran järjestettävä perinteinen kampanja jatkuu 8. joulukuuta saakka. Hyvän mielen liikuntakampanja on tarkoitettu kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille.

Kinkku liikkuu 2018_kuva Eveliina Nykänen_400x300.jpgKinkku liikkuu -kampanja kannustaa kuntalaisia säännölliseen liikuntaan. Koska kaikki liike on tärkeää, kampanjassa kirjataan ylös liikkumiskertoja, eikä esimerkiksi liikkumiseen käytettyä aikaa. Kampanjaan voi osallistua joko yksin tai yhdessä valitsemalla joko perhe- tai yleinen-sarjan.

Kampanjaan osallistutaan henkilökohtaisella suorituskortilla, johon kerätään kaikki liikkumiskerrat neljän viikon ajalta. Suorituskortin voi hakea itselleen uimahallien lippukassoilta, Sammonlahden palloiluhallilta sekä Joutsenohallista. Kortin voi myös tulostaa kampanjan verkkosivuilta.

Kampanjajakson aikana tehdyt liikuntasuoritukset merkitään korttiin suorituspäivän kohdalle. Kortit tulee palauttaa 9.12. mennessä uimahallien lippukassoille, Sammonlahden palloiluhallille tai Joutsenohallille. Liikuntakampanjan suorituskorttien palauttaneiden kesken arvotaan useita liikunnallisia palkintoja sekä tietenkin joulukinkku!

Lisätietoja:
Sirpa Pöllänen
vs. liikuntapalvelupäällikkö
040 513 8140
sirpa.pollanen@lappeenranta.fi

Osallistumisohjeet, tulostettavat kortit ja lisätietoa palkinnoista: www.lappeenranta.fi/kinkku-liikkuu