Etusivu Osallistu ja vaikutaLappeenrannan Raatihuoneen korttelista järjestetään ideakilpailu
Ajankohtaista
21.6.2018 9:49

Lappeenrannan Raatihuoneen korttelista järjestetään ideakilpailu

Lappeenrannan kaupunki järjestää yhteistyössä Lappeenrannan seurakuntayhtymän kanssa suppean yleisen ideakilpailun Lappeenrannan raatihuoneen korttelin suunnittelusta. Kilpailutehtävänä on ideoida Raatihuoneen korttelin kehittämis– ja täydennysrakentamismahdollisuuksia kaupunkikuva ja rakennettu kulttuuriympäristö huomioiden.

Koulukadun ja Kauppakadun kulmauksessa sijaitseva seurakuntakeskus ei vastaa seurakuntayhtymän nykyisiä tilatarpeita ja kilpailijoiden tehtävänä on esittää sen paikalle asuin-, toimisto- ja liikerakentamista. Kilpailualueeseen kuuluu myös korttelin itäosa, jossa kilpailijat voivat esittää entisen virastotalon paikalle uudisrakentamista.

Lisäksi kilpailuehdotuksilta toivotaan näkemyksiä korttelikokonaisuuden toiminnallisuuden kehittämiseen koskien erityisesti uudisrakennusten alakerrosten toimintoja sekä Raatihuoneen puistoa ja piha-alueita. Kilpailualueen rajaukseen kuuluvat myös korttelia reunustavat katualueet, joiden kehittämiseen suunnitelmassa voi ottaa kantaa.

Lappeenrannan kaupungin tavoitteena on löytää kilpailulla kaupunkikuvaan ja yhden kaupungin historiallisesti arvokkaimman korttelin erityispiirteisiin soveltuva ratkaisu, joka tukee tiiviimmän ja viihtyisämmän keskustarakenteen muodostumista.

Kilpailuehdotuksia käytetään alueen asemakaavamuutoksen pohjana.

Kilpailutöistä julkaistaan kilpailuajan päätyttyä kaupungin internetsivuilla nimimerkeillä varustetut havainnekuvat ja asemapiirustukset. Lisäksi asukkaat pääsevät antamaan mielipiteensä kilpailuehdotuksista internetkyselyn avulla. Kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää alueen jatkosuunnittelussa.
Kilpailu pyritään ratkaisemaan neljän kuukauden sisällä kilpailun päättymisestä. Kilpailuehdotukset ja arvostelupöytäkirja asetetaan nähtäville kilpailun ratkaisemisen jälkeen. Kilpailun tulokset julkaistaan myös Arkkitehtiuutisissa sekä Arkkitehtiliiton ja Lappeenrannan kaupungin internetsivuilla.

Kilpailu alkaa maanantaina 18.6.2018, jolloin kilpailuasiakirjat ovat ladattavissa osoitteesta www.lappeenranta.fi/raatihuoneenkortteli. Kilpailu päättyy maanantaina 8.10.2018.

Kilpailu järjestetään Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisena kilpailuna.

Lisätietoja
Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä, puh. 040 653 0745, maarit.pimia@lappeenranta.fi
Talousjohtaja Kari Virtanen, puh. 040 3126 200, kari.virtanen@evl.fi
Suomen Arkkitehtiliiton kilpailuasiantuntija Mari Koskinen, puh. 045 1393 665, mari.koskinen@safa.fi


Liitteet