Etusivu PalvelutLappeenrannan Wirma yrityspalvelut pärjäsi hyvin koronavuoden haasteista huolimatta
Ajankohtaista
23.2.2021 11.35

Lappeenrannan Wirma yrityspalvelut pärjäsi hyvin koronavuoden haasteista huolimatta

Vaikka Lappeenrannan kaupungin Wirma yrityspalveluihin kohdistui koronavuotena kovia paineita, se selvisi hyvin: viime vuonna hoidettiin kaikkiaan noin 2 440 asiakaspalvelutapahtumaa. Henkilöstö teki töitä koronan etulinjassa ja selviytyi asiakaspalvelusta 4,6 keskiarvolla (1–5, 5 paras).

Wirma 480x320.jpgWirma yrityspalveluiden päällikkö Eeva Pihlajaniemi kertoo, että kaikista (330 kpl) alueelle perustetuista yrityksistä 26 % (84 kpl) käytti Wirman palveluja yrityksen perustamiseksi viime vuonna.

–  Kasvua tuli viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, Pihlajaniemi iloitsee.

– Wirman tuella perustettujen uusien yritysten työllisyysvaikutuksen alueelle arvioidaan olleen vuonna 2020 noin 110 uutta työpaikkaa.

Merkittävää on, että Suomen Uusyrityskeskuksen tekemän selvityksen perusteella Wirman uusyritysasiakkaista yli 90 % on toiminnassa kolmen vuoden jälkeen. Vuosien 2017–2020 työllisyysvaikutus Wirman tuella perustettujen yritysten osalta on siten arviolta 1 150 uutta työpaikkaa Lappeenrannan seudulla.

– Huomioitavaa oli myös se, että 401 toiminnassa olevaa uutta yritystä tuli Wirma yrityspalveluiden piiriin, Pihlajaniemi painottaa.

Korona-apua tarjottiin yrityksille yhdessä muiden maakunnan toimijoiden kanssa. Lappeenrantaan myönnettiin häiriörahoitusta yhteensä noin 18 milj. euroa, mikä on merkittävästi enemmän kuin vastaavan kokoisissa lähikaupungeissa.

Wirma yrityspalvelut on osa Suomen Uusyrityskeskusverkostoa

Wirma yrityspalvelut kuuluu valtakunnalliseen Suomen Uusyrityskeskukset (SUK) -verkostoon. Valtakunnallisen tilaston SUKin kautta perustetuista yritysten määristä ja kuvauksen yrityksistä voi lukea Uusyrittäjyyskatsauksesta 2020.

Viime vuoden aikana perustettiin Suomen 30 Uusyrityskeskuksen kautta yhteensä 6 283 yritystä. Tämä on 10 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin yrityksiä perustettiin 7 016. Koronan vaikutukset yritysperustantaan näkyivät erityisesti suurten kaupunkien alueilla.

Tutkimusten perusteella yli 80 prosenttia Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla syntyneistä yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua.

Lisätiedot

Yrityspalvelupäällikkö Eeva Pihlajaniemi, Lappeenrannan kaupunki / Wirma yrityspalvelut
p. 0440 523 056, eeva.pihlajaniemi(at)lappeenranta.fi