Etusivu PalvelutLappeenrannan katujen aurauksessa on mukana kaikki mahdollinen kalusto
Ajankohtaista
11.2.2019 15:10

Lappeenrannan katujen aurauksessa on mukana kaikki mahdollinen kalusto

Lappeenrannan katujen kunnossapidolla on riittänyt töitä viime viikkojen ja varsinkin päivien aikana, jolloin suuret lumimassat ovat sulaneet sohjoiksi kaduille.

Katujen kunnossapito_400x300.jpgTilannetta vaikeuttaa se, että polanteet tonttikaduilla ovat syntyneet kokonaan kuivasta lumesta ja välissä ei ole kerrostumia, jolloin polanne pääsee muutaman päivän kuluessa sulamaan läpi asti.

Polanteiden poisto on aloitettu hyvissä ajoin viime viikolla, mutta valitettavasti kaikille tonttikaduille eivät höylät ole kerenneet, kertoo Lappeenrannan katujen kunnossapitopäällikkö Topi Kangas.

− Sohjon poistoa on tehty viikonlopun ajan kaikella saatavalla mahdollisella kalustolla ja jatketaan niin kauan kuin on tarve. Tänään on ratkaiseva päivä ja tilanteen odotetaan selkenevän tämän päivän ja ensi yön aikana.

Kuntalaisten toivotaan noudattavan pysäköintikieltomerkkejä

Lisähaasteena katujen aurauksessa ovat olleet teiden varsille parkkeeratut autot kieltomerkeistä huolimatta. Aurauskalusto on pystynyt näin ollen auraamaan huomattavasti kapeamman alueen kadulta ja autoja on jäänyt aurausvallien taakse. Kaupunki toivookin, että kuntalaiset voisivat noudattaa kunnossapitoa varten laitettuja pysäköintikieltomerkkejä.

Kuntalaisia kehotetaan myös harkitsemaan ajamista kadulla, jos se on niin sohjoinen, että epäilee auton kulkua siinä.

− Tässä asiassa tieliikennelaki on kunnan puolella. Kuljettajalla on myös vastuu olla ajamatta sellaista tietä, mikä ei ole ajettavissa, sanoo Kangas.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki
Topi Kangas, kunnossapitopäällikkö
puh. 040 144 0330, topi.kangas(at)lappeenranta.fi