Etusivu PalvelutKasvatus ja opetusLappeenrantaan perustetaan neljä heijastinpuuta
Valitse taso
Ajankohtaista
4.11.2019 13.48

Lappeenrantaan perustetaan neljä heijastinpuuta

Lappeenrantaan perustetaan tällä viikolla neljä heijastinpuuta. Puita tulee Ruoholammelle, Sammonlahteen, Armilankadulle ja Kirkkopuistoon. Ajatuksena on, että kuka vain voi tuoda ja jättää heijastimen tätä varten tarkoitettuun puuhun.

Idean takana on lappeenrantalainen perhepäivähoitaja Satu Kuivanen, joka haluaa tempauksella opastaa ja innostaa lapsia liikenneturvallisuuden pariin. Projektia varten on kerätty lahjoituksina yli 200 heijastinta, joilla Sammonlahden ja keskustan perhepäiväthoitajat rakentavat heijastinpuut yhdessä lasten kanssa.

- Ideana on, että voit tarvittaessa ottaa puusta heijastimen käyttöön tai vastaavasti lahjoittaa siihen itselle tarpeettoman heijastimen seuraavalle. Puun luona voi vierailla vaikka päivittäin ja vaihtaa heijastimen fiiliksen mukaan. Toivon, että kuntalaiset ottavat idean omakseen niin, että idea lähtee lentoon, kertoo Kuivanen.

Puut on valittu yhteistyössä kaupunginpuutarhuri Hannu Tolosen kanssa. Heijastinpuut ovat valmiina torstaiaamuun 7.11. mennessä. Ensimmäisenä valmistuu Ruoholammelle Lappeen koulun viereen tuleva puu, jonka lapset rakentavat keskiviikkoaamuna 6.11. Valmistuttuaan heijastinpuut ovat kaikkien lappeenrantalaisten käytettävissä.

- Kannustan myös perheitä vierailemaan heijastinpuilla. Puita kannattaa käydä katsomassa etenkin pimeän tullen taskulamppujen valossa, vinkkaa Kuivanen.

Kirkkopuisto 2019 kesä_Minna Kivistö_397x273.JPGLappeenrannan heijastinpuut

1. Ruoholampi: Lappeen koulun risteys
2. Sammonlahti: Sammonkodin edustalla oleva kuusi
3. Armilankadun ja Mestarinkadun kulmassa olevat suomenpihlajat
4. Kirkkopuistoon Kurkipatsaan vieressä olevat nuoremmat puut


Lisätiedot:
Satu Kuivanen
040 411 5099