Etusivu PalvelutPerinneratsastustoiminta siirtyy tapahtumien keskelle – Lappeenrannan linnoitukseen on avattu talli rakuunaratsukoille
Ajankohtaista
3.6.2021 12.28

Perinneratsastustoiminta siirtyy tapahtumien keskelle – Lappeenrannan linnoitukseen on avattu talli rakuunaratsukoille

Lappeenrannan linnoitukseen on rakennettu perinneratsastustoiminnan rakuunaratsukoille ja muillekin vastaaville toimijoille tarkoitettu talli. Rakennustyöt on nyt saatu päätökseen, ja Lappeenrannan kaupungin ylläpitämä ja kustantama talli on virallisesti avattu.

Rakuunaratsukot linnoituksen tallin edustalla_kuva Karri Heino Lpr kaupunki.JPGKaupungin tapahtumatoiminnan koordinaattori Jorma Kallion mukaan uusi hevostalli haluttiin nimenomaan linnoitukseen, joka on keskellä Lappeenrannan kesäkaduilla ratsastavien rakuunaratsukoiden toiminta-aluetta.

– Linnoituksessa sijaitsevan kaupunginarkiston länsipuolella sijaitseva käyttämätön rakennus muutettiin ratsukoiden tarkoitukseen sopivaksi, ja rakennuksen yhteyteen on sijoitettu myös varasto ja hevostarha piha-aitauksineen.

– Tallilla ja oheistoiminnoilla tuetaan ja turvataan perinneratsastustoimintaa, mutta samalla myös elävöitetään rakuunaperinteestään tunnetun Lappeenrannan linnoitusta.

Linnoituksen talli kuuluu kaupungin matkailun kestävän kehityksen strategiaan. Tallihanke on toteutettu kaupungin eri palvelujen ja rakuunaperinteitä vaalivan Rakuunakillan yhteistyönä, jossa on otettu huomioon ratsastustoiminnan tarpeiden lisäksi historiallisen linnoituksen näkökulma.

Rakuunakillan puheenjohtaja Anna-Stiina Myllymäki kiittelee kaupunkia isosta panostuksesta matkailun kehittämiseksi ja linnoituksen alueen elävöittämiseksi.

Linnoituksen talli_kuva Karri Heino Lpr kaupunki.png–  Rakuunakillassa olemme erittäin otettuja, että myös me voimme tukeutua tiloihin ja toteuttaa sieltä käsin muun muassa kesäratsastukset. Perinneratsastus on ehkä se näkyvin osa Rakuunakillan toimintaa, jolla haluamme ylläpitää ratsuväen perinteitä ja kunnioittaa lottien ja veteraanien tekemää työtä.

– Siirtyminen Rakuunamäeltä linnoitukseen on ollut tunteita herättävää, mutta silti myös luontevaa, sillä aikoinaan Rakuunamäen kasarmialue on ulottunut Pallon yli lähes linnoitukseen saakka. Myös linnoituksen alueella on ollut Ratsuväkiprikaatin talleja hevosineen sekä tarvittavia tukitoimintoja.

Linnoituksen uusi tallialue on tarkoitettu pääasiassa perinneratsastuksen käyttöön, mutta sitä voivat hyödyntää myös muutkin kyseisiä tiloja tarvitsevat toimijat.

– Silloin kun perinneratsastus ei tiloja tarvitse, kaupunki vuokraa tiloja muille linnoitusta elävöittäville toimijoille. Perinneratsukot käyttävät tallia tänä vuonna kesä-elokuun ajan, joten mahdollisia vuokra-aikoja voi kysellä syyskuusta alkaen. Tilojen vuokraamisesta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä kaupungin tapahtumapalveluihin, Kallio kertoo.

Lappeenrannan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman toivoo, että ympärivuotisesti käytettävä tila luo Lappeenrantaan uusia vapaa-ajan palveluita, kuten poni- tai koira-ajeluja, asukkaiden ja matkailijoiden iloksi.

– Rakuunaratsukot ovat osa kaupungin ilmettä, ja helposti saavutettava talli keskeisessä kulttuurihistoriallisessa miljöössä nivoo ne osaksi Lappeenranta-kokemusta sekä avaa mahdollisuuksia uudenlaiselle toiminnalle. 

Rakuunapukuiset ratsastajat elävöittävät Lappeenrannan kesää

Lappeenrannan kaupunki on jo useiden vuosien ajan tuottanut yhteistyössä Rakuunakillan kanssa perinneratsastustoimintaa. Rakuunapukuiset ratsastajat ovat olleet kesäisin näkyvästi esillä päivittäin toteutetuilla kierroksilla Lappeenrannan linnoituksessa, Hiekkalinnalla, satama-alueella, puistoissa sekä kaupungin keskusta-alueella.  

Jorma Kallion mukaan perinneratsastajat ovat myös vuosittain solmitun sopimuksen mukaisesti juhlistaneet näyttävästi monia tapahtumia kaupungissa.

Rakuunaratsukot linnoituksen tallilla_kuva Natalja Zeleznjakova Lpr kaupunki.png– Perinneratsastus on tukenut kaupungin imagoa rakuunoiden kotikapunkina, ja kaupunki on yhteistyössä Rakuunakillan kanssa vaalinut sekä pitänyt yllä tätä arvokasta perinnettä. 

Rakuunaratsukot nähdään Lappeenrannan kesässä myös tänä vuonna.

– Perinneratsastustoimintaa toteutetaan aiempien kesien tapaan tänäkin kesänä, ja tämän lisäksi rakuunaratsukot tulevat olemaan mukana ja esillä kaupungin järjestämissä kesän tapahtumissa 5.6. Hiekkalinnalta alkaen, Kallio sanoo.

Rakuunaratsukot liikkuvat tapahtumien lisäksi kaupungilla kesäkaudella 1.7.–8.8. keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–16 säävarauksella. Muina aikoina hevosia voi ihailla aidan takaa myös linnoituksen tallilla, mutta itse tallialue on yleisöltä suljettu. 

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupungin tapahtumatoiminnan koordinaattori Jorma Kallio
puh. 0400 155 597, jorma.kallio@lappeenranta.fi

Rakuunakilta Ry:n puheenjohtaja Anna-Stiina Myllymäki
puh. 044 519 6922, annu.myllymaki@gmail.com