Etusivu PalvelutViipurin pienoismalli avautuu yleisölle Etelä-Karjalan museolla
Ajankohtaista
25.2.2022 15.20

Viipurin pienoismalli avautuu yleisölle Etelä-Karjalan museolla

Viipurin pienoismalli ja Pusukioski ovat ensimmäiset avautuvat osat museon uudistuvasta perusnäyttelystä, Etelä-Karjalan tarinasta.

Etelä-Karjalan museon uusi perusnäyttely, Etelä-Karjalan tarina, toteutetaan Etelä-Karjalan museoon vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa perusnäyttelystä avautuu konservoitu ja uudistettu Viipurin pienoismalli. Pienoismalli kuvaa Viipurin kaupunkia syksyllä 1939.

Hiihtolomaviikon ensimmäisenä lauantaina 26.2. avautuvassa salissa pääsee kurkistamaan myös Lappeenrannan Vanhanpuiston, eli Pusupuiston kioskiin.


Etelä-Karjalan tarinan kolme pääteemaa ovat Saimaa, Raja ja Meijän Etelä-Karjala

Saimaa-teema tarjoaa pitkän aikajänteen tarinan. Siinä kerrotaan Saimaan alueesta ja ihmisen ilmestymisestä Saimaan rannoille, ulottuen aina rantojen teollistumisen aikoihin ja nykyaikaiseen vapaa-ajanviettoon.


Raja-teema puolestaan käsittelee Etelä-Karjalan sijaintia kahden valtakunnan rajalla. Siinä käydään läpi maakunnan tuulista menneisyyttä monine rajanvetoineen.  


Meijän Etelä-Karjala keskittyy sotienjälkeisen alueen uuden identiteetin etsimiseen toisen maailmansodan aluemenetysten myötä sekä Etelä-Karjalan kaupungistumiseen.   
 


Lisätiedot: 

Reija Eeva, intendentti, kokoelmat p. 040 838 6592
reija.eeva[at]lappeenranta.fi