Suosikit
Kaksi lasta ja aikuinen metsässä
Kaksi lasta ja aikuinen metsässä
Neljä jääkiekkoilijaa.
Vastaa monitoimiareenaa käsittelevään kyselyyn

Vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja koskeva kysely on avoinna 12.10.2025 saakka.

Työmaa Valtakadulla.
Valtakadun muutostyöt siirtävät liikenteen tilapäisesti kahdelle kaistalle liikennekaupungin kohdalla

Lappeenrannan Valtakadulla, liikennekaupungin kohdalla käynnistyvät muutostyöt vaikuttavat alueen liikennejärjestelyihin 29.9.2025 alkaen. Valtakadun etelän puoleiset kaistat suljetaan ja joukkoliikenne sekä muu liikenne siirtyvät Valtakadun pohjoisen puolen kaistoille.

Leikkipuistoa, hiekkalaatikko ja telineitä, takana omakotitaloasutusta.
Leikkipaikkojen kunnostukset jatkuvat seuraavaksi Pikisaaren, Huhtiniemen ja Tykin leikkipaikoilla

Leikkipaikkojen kunnostuksien yhteydessä uusitaan leikkivälineitä, kalusteita ja turva-alustoja sekä parannetaan valaistusta. Rakentamisen ajaksi leikkipaikat suljetaan.

Kuusenoksista tehty havukranssi, taustalla punaisia mökkejä.
Joulutorille 2025 etsitään myyjiä

Kauppatorille palaava Lappeenrannan Joulutori järjestetään tänä vuonna viikon mittaisena tapahtumana 16.–22.12.2025. Joulutorin myyjähaku on käynnissä 3.10.2015 asti.

Rakenteilla oleva puutalo.
Muista kiinteistön loppukatselmus rakentamisluvan voimassaoloaikana

Rakennusvalvonta kehottaa loppukatselmoimattomien kiinteistöjen omistajia olemaan yhteydessä, jotta asia voidaan hoitaa kuntoon.

Julkaistu 25.09.2025 Sammonlahden kirjaston uusi avaamisajankohta on 7.10.2025 – palautuksia voi jo jättää uuden kirjaston luukkuun

Sammonlahden kirjaston oli määrä avautua vastavalmistuneessa Sammontalossa maanantaina 29.9.2025, mutta kalustetoimitusten viivästymisen takia uusi avaamispäivä on tiistai 7.10.

Lappeenrannan tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenterista löydät alueella menossa olevat ja tulevat tapahtumat musiikista elokuviin ja markkinoista urheiluun.