Suosikit

Kurenniemi Marjatta

Syntynyt 7.5.1918 Helsingissä
Kuollut 14.11.2004
Ylioppilas
Kirjailija, kotiäiti
Topelius-palkinto 1954, 1967, 1984
Valtion nuorisokirjailijapalkinto 1976, 1981
Pro Finlandia -mitali 1969
Suomen Nuorisokirjailijain johtokunnassa 1956-66, puheenjohtaja 1967-69

Marjatta Kurenniemi kirjoitti lastenkirjoja vuodesta 1946. Hän itse luonnehti pääteemojaan sanoilla luonto ja mielikuvitus. Kurenniemi on keskeisiä ja palkituimpia suomalaisia lastenkirjailijoita. Hänen tuotantoaan on todettu ohjaavan ja yhdistävän leikittelevä fantasia sekä vivahteikas, taiteellisesti kurinalainen kieli. Hän oli erityisesti saturomaanin ja lyhyen sadun taitaja, mutta kokeili myös anglosaksistyyppistä nonsensesatua ja puolisatua, kuten orpolapsiteeman ja tyttöjen toteutuneen kotileikkihaaveen ympärillä liikkuvassa Onneli ja Anneli -sarjassa (1966-84).

Leenan sininen päivä (1975) on todellisuuskertomus, jossa kirjailija hahmottaa viisivuotiaansa arkitodellisuutta ja käyttää luontevasti maalaisperinteen, runon, huumorin ja karjalaisen puheilmaisun tarjoamia keinoja. Satuihin liittyy yleensä eettinen taso, kuten sadussa Oli ennen Onnimanni (1953) tai vakavan kauniissa valikoimassa Pilvipaimen (1976), jossa on ajankohtainen luontoteema.

Kurenniemi kirjoitti myös lastenrunoutta, suomensi nuorisokirjallisuutta ja tekstitti runsain määrin kuvakirjoja.

Tuotanto

Pukke Punamuurahaisen seikkailut
Kesäinen satu. Helsinki 1946. Valistus.

Unikon satuja
Kuvittanut Rita Rapp. Porvoo 1947. WSOY.

Varjo kalliolla
Helsinki 1947. Valistus. Nuortenromaani.

Sadepäivien satuja
Helsinki 1948. Valistus.

Jannun ihmeelliset seikkailut
Suvisesta metsästä tarina. Helsinki 1949. Valistus. Lastenkirja. 2p. Jannu-vasikan ihmeelliset seikkailut. Tarina suvisesta metsästä. Jyväskylä 1978. Valistus.

Oli ennen Onnimanni...
Helsinki 1953. Tammi. Lastenkirja.

Antti-Karoliina ja muita hassuja satuja
Helsinki 1954. Valistus.

Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla
Helsinki 1954. Tammi. Lastenkirja.

Matka Kauas-maahan
Helsinki 1955. Valistus. Lastenkirja.

Puuhiset
Helsinki 1956. Tammi. Lastenkirja.

Kuu omenapuussa
Satuja. Helsinki 1967. Valistus.

Kesälintu
Porvoo 1959. WSOY. Nuortenromaani.

Joulujen välissä
1964. Radiokuunnelma.

Varpusprinsessa
Satuja. Helsinki 1964. Valistus.

Onnelin ja Annelin talo
Porvoo 1966. WSOY.

Onnelin ja Annelin talvi
Porvoo 1968. WSOY.

Onneli, Anneli ja orpolapset
Porvoo 1971. WSOY.

Kaukana täältä
Porvoo 1972. WSOY. Lastenkirja.

Leenan sininen päivä
Porvoo 1975. WSOY. Nuorisoromaani.

Vaari
Porvoo 1976. WSOY.

Pilvipaimen
Marjatta Kurenniemen kauneimmat sadut. Porvoo 1976. WSOY.

Höpsökärpänen
Tampere 1980. W & G. Lastenkirja.

Seitsemän meren tuolla puolen
Porvoo 1980. WSOY. Lastenkirja.

Tingelistangelispuutarha
1980. Näytelmä.

Marjatan satuja
1992. WSOY.

Kolme kissimissiä
Lastenrunoja. 1995. WSOY.

Kurenniemi Marjatta - Pakkanen Kaija: Kaksi kukkopilliä
Lasten loruja ja runoja. Porvoo 1968. WSOY.

Lauantaisadut
Kert. Saara Heino, Marjatta Kurenniemi ja Terttu Nousiainen. Tampere 1979. Valistus.

Sunnuntaisadut
Kert. Saara Heino, Marjatta Kurenniemi ja Terttu Nousiainen. Tampere 1979. Valistus.

Olipa Virtasilla joulu
2004. WSOY. Kuvakirja. Teksti ilmestynyt aikaisemmin teoksessa Kaukana täältä.

Unikon satuja
2005. WSOY. Satuja.

Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
2016. WSOY. Elokuvakirja.

Onneli, Anneli ja nukutuskello
2018. WSOY. Elokuvakirja.

Toivoisin että asuisin kuussa : Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja
Kuvittanut Sanna Mander, toimittanut Ismo Loivamaa
2018. WSOY. Satuja ja runoja.

 

Tiedot päivitetty 24.3.2023.