Suosikit

Pyöräily ja pyöräreitit

Lappeenranta pyörällä

Lappeenrannassa on helppo pyöräillä. Pyörätietä on kaikkiaan 275 kilometriä joista pyöräilyn pääreittejä on 23 kilometriä ja aluereittejä 75 kilometriä. Pyöräreitit ovat nyt selkeällä kartalla, pyöräilytapahtumia riittää ja opasteet vievät eteenpäin. Lappeenranta valittiin vuoden 2015 pyöräilykaupungiksi.

Lappeenrannan pyörätieverkostoa on rakennettu johdonmukaisesti parin vuoden ajan. Reittien yhtenäistämisen ohella madalletaan katujen reunakiveyksiä, kunnostetaan tienpintoja sekä lisätään opastusta, valaistusta ja pyöräparkkeja. Pääreitit on valittu niin, että ne muodostavat kattavan ja selkeän verkoston kaupungin halki kaikilta suunnilta.

Pyöräily ei ole vain kesälaji. Talvirenkailla ja hyvällä kerrospukeutumisella pyöräily on mukava tapa liikkua myös talvella. Kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta huolehtii Lappeenrannan kaupunki. Yksityisen kiinteistön kohdalla olevan jalkakäytävän talvikunnossapito kuuluu kyseiselle kiinteistölle.

Meillä Lappeenrannassa halutaan panostaa kestävään liikuntaan. Olosuhteemme pyöräilylle talvellakin ovat mainiot: ilmastopääkaupungissa lumiaurat lähtevät liikkeelle, kun pyöräilyn pääreiteillä on 2 senttimetriä lunta. Pääreitit ja mahdollisuuksien mukaan myös aluereitit pyritään pitämään hyvässä kunnossa.

Suurimpana osana talvipäivistäkin pyörätiet ovat aurattuja ja hiekoitettuja, joten niillä on hyvä pyöräillä. Pimeyttäkään ei ole tarpeen vierastaa, kun polkupyörässä on asianmukaiset etu- ja takavalot – pyöräilijän heijastimia unohtamatta!

Jouko-kaupunkipyörät

Lappeenrannassa on kesäisin käytössä yli 30 kaupunkipyöräasemaa ja 120 kaupunkipyörää. Pyöräilykausi alkaa huhtikuussa ja päättyy loka-marraskuussa riippuen vallitsevista keliolosuhteista. Asemia on muun muassa Matkakeskuksella, keskustassa, satamassa ja Skinnarilassa. Kaupunkipyörät on hankittu yhteistyössä LUT-yliopiston ja Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiö LOASin kanssa. Kaupunkipyöräjärjestelmästä, asiakaspalvelusta ja pyörien huollosta vastaa kaakkoissuomalainen KaaKau Oy.

Kaupunkipyörien käyttö on maksullista, ja pyörän vuokraamiseen tarvitset mobiilisovelluksen. Hinnat, käyttöehdot ja ohjeet löydät KaaKaun verkkosivuilta. Kaupunkipyöräasemien sijainnit sekä pyöräilyreitit löydät Jouko-reittioppaasta.

 

Pyöräpysäköinti Lappeenrannassa

Pyöräilyn pääreittisuunnitelmassa on otettu huomioon pyöräparkit yhtenä pyöräilyn kehittämiskohteena. Pyöräparkkeja tulee olla riittävästi pääreittien varrella ja ne tulisi sijoittaa joustavasti keskeisille joukkoliikenteen vaihto- ja pysähdyspaikoille. Tämä lisää pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhdistelmäkäyttöä.

Pyöräilyn suosion kasvaessa uusien pyöräparkkien tarve kartoitetaan ja pyörätelineille varataan riittävä tila joukkoliikenteen vaihtopysäkkien, kauppakeskusten ja julkisten palveluiden välittömästä läheisyydestä.

Pyöräretkeily Lappeenrannassa

Satama

Lappeenrannan satama on kesäisin kaupungin suosituin kohtaamispaikka. Satama-alueella voi rentoutua laivojen kansiterasseilla, katsella vilkasta risteilyliikennettä ja nauttia musiikillisesta annista. Alueelta löytyy paikallisia erikoisherkkuja kuten ”atomeja” ja ”vetyjä”. Sataman kärjessä sijaitsee vuosittain rakennettava Pohjoismaiden suurin Hiekkalinna, jolle on helppo pyöräillä tai kävellä.

Linnoituksena tunnettuun vanhaan kaupunkiin voi pyöräillä Kristiinankatua Wiipurin portille tai satamaraittia entiselle tervaportille. Linnoituksen mäellä odottaa viehättävä museoiden, myymälöiden, kahviloiden ja Suomen vanhimman Ortodoksikirkon miljöö. Jo 1700-luvulla rakennettu Linnoitus on arvokas osa niin suomalaisten, venäläisten kuin ruotsalaistenkin yhteistä kulttuuriperintöä ja sen vallit tarjoavat idylliset näkymät sekä kaupunginlahdelle että Saimaalle.

Myllysaari

Myllysaari on kaupungin suosittu kesä-liikunta-alue, josta löytyy uimala hyppytorneineen, hiekkaranta, rantasauna ja perhepuisto. Myllysaareen johtava pyörätie seuraa hopeapajujen reunustamaa rantaraittia satama-alueelta. 

Yliopisto

Lappeenranta on tekniikan ja kaupallisten aineiden yliopistokaupunki. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ja LAB-ammattikorkeakoulu ovat molemmat sijoittuneet luonnonkauniin Skinnarilan niemen noin 8 000 opiskelijan yhteiskampukselle. LUT:in maailman vihreimmäksi valitulla kampuksella keskitytään uusiutuvan energian tutkimiseen. Kampukselle pyöräillään rantaraittia.

Luukkaansalmen silta

Luukkaansalmen sillalle noustessa näkee Saimaan vilkkaan laiva- ja veneliikenteen sekä metsäteollisuuden merkittävyyden kaupungille. Toisessa horisontissa siintävät sisämaan suurimman tuulipuiston silhuetit. Risteilyt Saimaalla ja Saimaan kanavalla kiinnostavat sekä kaupunkilaisia että matkailijoita. Lappeenrannasta avautuva Saimaan kanava on kokonaispituudeltaan 42,9 kilometriä ja se jatkuu aina Viipuriin saakka. Kanavan kahdeksasta sulusta kolme sijaitsee Suomen puolella, ja niitä pääsee ihastelemaan kätevimmin pyörällä.

Matkakeskus

Lappeenrantaan pääse kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä. Lappeenrannan Matkakeskukselta saapuvat ja lähtevät linja-autot ja junat niin pohjoiseen kuin etelään.

Lentokenttä

Lappeenrannan lentokentän historia alkaa vuodesta 1918 ja lentoasema on yksi maamme vanhimmista. Lentokenttä sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Lappeenrannan lentokentältä lähtee matkustajakoneita ulkomaille ja siellä toimii aktiivinen harrastelento- ja myös museotoiminta.

Pyöräilyreitit Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalassa on pyöräilijöille 15 teemallista pyöräilyreittiä, jotka vievät kaupungeista luonnon keskelle rauhallisiin maaseutu- ja järvimaisemiin. Reiteillä pääsee tutustumaan myös maakunnan kulttuuriin ja historiaan.

Pyöräilyreittiverkosto ulottuu jokaiseen maakunnan kuntaan, teemalliset reitit ovat pituudeltaan noin 10 kilometristä lähes 200 kilometriin. Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien keskustoissa ja niiden ympäristössä sijaitsee lyhyempiä reittejä, jotka sopivat puolen päivän tai yhden päivän retkille. Maaseudulla on myös reittejä, jotka sopivat useamman päivän retkille. Reitit sopivat sekä aktiivisille pyöräharrastajille, satunnaisille pyöräilijöille että perheille.

Lappeenrannan ja sen ympäristökuntien Etelä-Karjalan teemallisiin pyöräilyreitteihin voi tutustua retkeilyportaalissa ja GoSaimaan verkkosivustolla.