Suosikit

Hoppa Pirkko

Pirkko Ruokokoski
Syntynyt 20.2.1952 Kontiolahdella
Asuu Lappeenrannassa
YM, perheterapeutti RR
Psykologi

Pirkko Hopan kirjat ovat varhaisnuorten kirjoja. Niiden päähenkilöksi voi sanoa 10-lapsista Omenamäen perhettä. Kirjojen juonissa on faktaa ja fiktiota, jotka kirjassa Rakuunamiekka näkyvät tarkkana Lappeenrannan linnoituksen esittelynä rakennuksia ja kasveja myöten sekä toisaalta arjen todellisuudesta irtautuvana kertomuksena vanhasta rakuunamiekasta. 20 vuotta Lappeenrannassa asunut Pirkko Hoppa kertoo Rakuunamiekassa myös Rakuunapataljoonan historiasta ja lakkauttamisesta itsenäisenä joukko-osastona. Omenamäen lapsissa kuvataan ison lapsiperheen arkielämää, johon vanhan Irja-tädin löytynyt saksankielinen päiväkirja tuo toisen ulottuvuuden.

Pirkko Hoppa toteaa kirjoittamisestaan näin: "Olen hidas kirjoittaja ja kirjoitan lomilla. Päätyönäni on kasvatus- ja perheneuvolan psykologin työ. Edelleen työn alla on kirja lapsille ja nuorille. Se on ihana juttu, mutta enempää en uskalla kertoa!"

Pirkko Hopan puoliso, majuri Hannes Ruokokoski on kuvittanut kirjat Omenamäen lapset ja Rakuunamiekka.

Tuotanto

Omenamäen lapset
1990. Karisto. Varhaisnuorisokirja.

Rakuunamiekka
1992. Karisto. Varhaisnuorisokirja.