Suosikit

Niittykukka Unto-Olavi

Vuoteen 1972 Engblom
Syntynyt 1.1.1949 Lauritsalassa
Asuu Imatralla
Kansakoulu, kansalaiskoulu, kokkikurssi
Kokki, kirjailija

Unto-Olavi Niittykukka toteaa työnsä liittyvän vahvasti Etelä-Karjalaan lapsuuden ja nuoruuden kokemusten kautta. "Jossain määrin olen myös dokumentoinut ajankuvaa töissäni", hän sanoo.

Niittykukan runoista todetaan niiden karhean kauneuden ja huumorinkin kasvavan yllättävistä seikoista, kovista tosiasioista. Ne kertovat tarinaa monen mielestä tuhotusta, hukatusta elämästä, mutta kuitenkin ainoasta.

Proosakirja Mallivanki esittelee vankilan ja vangin elämänmenoa sisältä päin koettuna. Kuvaus on kaunistelematonta, järkyttävääkin, mutta huumoriakaan ei kaihdeta. Romaanin vankiloissa ja vangeissa peilautuu myös vapaa yhteiskunta. Ja se näyttää väliin pelottavan rujolta.

Kirjan Viisi vuodenaikaa - viides on Konnunsuon vankila - proosassa kuvastuvat elämän raadolliset katkelmat. Kuolleet tuntuvat monesti eläviä läheisemmiltä. Ei tarvitse nöyristellä, jos on jo valmiiksi taipunut polvilleen luonnon edessä.

Tuotanto

Rajut leikit
Käsikirjoitus Unto-Olavi Niittykukka. Toimittajana Rauni Mali. 1979. TV 1, lasten ja nuorten ohjelmat, Lappeenranta.

Ainoa elämä
Runoja. 1986. Pohjoinen.

Mallivanki
1987. Pohjoinen. Proosaa.

Viisi vuodenaikaa
1995. Pikku-idis. Proosaa. Tekstiä teoksesta viisi vuodenaikaa tv-ohjelmassa Ainoa elämä. TV-2 teatteriohjelmat 1997. Toimittaja Jarmo Nieminen.