Yritystontin rakentaminen Danfoss Editron Oy:lle etenee

Lappeenrannan Lentokentäntielle rakennettavan, Danfoss Editron Oy:n käyttöön tulevan uuden yritystilan rakentaminen etenee suunnitellussa aikataulussa.
Lappeenrannan Yritystila Oy ja Danfoss Editron Oy allekirjoittivat rakennuttamis- ja vuokrasopimuksen yritystilasta maaliskuussa 2025.
– Sopimuksen jälkeen kaikki on edennyt normaalisti ja suunnitellusti ja rakentamisen valmistelevia töitä aloitetaan toukokuussa. Kesäkuussa teemme urakkalaskennat ja elokuussa alkaa rakentaminen Lappeenrannan Yritystila Oy:n kiinteistöjohtaja Lassi Nurmi kertoo.
Rakentamisen valmistelevat työt alkavat toukokuussa puiden kaadolla, joka toteutetaan 5.–8.5. Tontin pinta-ala on noin 3 hehtaaria ja alueelta kaadetaan kaikki puusto. Lähettyvillä liikkuvien tulee huomioida työmaa-alue hakkuiden aikaan, sanoo kaupungin metsäpäällikkö Janne-Perttu Rantonen.
− Pururata pysyy hakkuun ajan auki, mutta alueella liikkujien tulee kiinnittää huomiota työmaaturvallisuuteen, kun puustoa kaadetaan pururadan välittömässä läheisyydessä.
Rakennusluvan saanut investointi on arvoltaan 18,6 miljoonaa euroa ja uuden toimitilan bruttoala on 8246brm2. Uusi toimitila mahdollistaa Danfoss Editronille kestävää kasvua Lappeenrannassa hybridi- ja täyssähköisten voimansiirtolaitteiden huippuosaajana.
Yli 100 maassa toimivaan tanskalaiseen perheyritykseen Danfossiin kuuluva Danfoss Editron toimii tällä hetkellä Lappeenrannassa viidessä eri toimipisteessä. Yrityksessä työskentelee lähes 200 henkilöä. Uusien toimitilojen myötä tavoitteena on, että yrityksen viisi toimipistettä muuttavat yhden katon alle vuoden 2026 loppupuolella.
Lisätietoja:
Lassi Nurmi, kiinteistöjohtaja, Lappeenrannan Yritystila Oy
Puh. 040 637 3907, lassi.nurmi@lappeenranta.fi
Janne-Perttu Rantonen, metsäpäällikkö
Puh. 040 662 0651, janne-perttu.rantonen@lappeenranta.fi