Kansainvälinen toiminta
Sammonlahden koulussa kansainvälinen toiminta monipuolistui koulumme vuonna 2023 saaman Erasmus+ -akkreditoinnin myötä. Ikkuna on avoinna tutustumiselle ulkomaisiin kouluihin, tapoihin ja kulttuureihin.
Kerhotoiminta
Koulussamme toimii lukukauden ajan oppilaskerho, joka on suunnattu 7.-9.-luokkalaisille oppilaille. Kerhon aikana edistetään koulumme kansainvälistä toimintaa, suunnitellaan tulevia reissuja ja isännöintejä sekä pidetään yhteyttä yhteistyökoulujen oppilaiden kanssa videopuheluiden avulla.


Oppilasliikkuvuudet
Vuosittain pieni oppilasryhmä pääsee Erasmus-reissulle ja matkustamaan ulkomaille. Lukukauden 2024-2025 aikana
- isännöimme syksyllä alankomaalaisia sekä saksalaisia oppilaita Suomessa
- 14 oppilastamme matkusti huhtikussa vierailulle Madridiin, Espanjaan
- isännöimme toukokuussa espanjaisia oppilaita
Henkilöstöliikkuvuudet
Koulumme henkilökunnalla on mahdollisuus osallistua kursseille sekä Job Shadowing -toimintaan, missä pääsee seuraamaan aitiopaikalta opetusta ja koulun toimintaa vieraassa maassa. Vuosittain useampia henkilökunnan jäseniä on mukana toiminnassa. Koulumme on myös vastaanottanut joka vuosi job shadowing-opettajia muista maista, joten myös he tuovat kansainvälisyyttä oppitunneilla ollessaan oppilaidenkin ulottuville.
Yhteistyökoulumme
Koulullamme on vuosien saatossa ollut useita yhteistyökouluja. Erasmus+ -oppilasvaihdoissa olemme tehneet yhteistyötä seuraavien koulujen kanssa:
- Alankomaat: CALS College /IJsselstein e.o.
- Espanja: IES Margarita Salas, Majadahonda - Madrid
- Saksa: Pesch Gymnasium, Köln
Muita yhteistyökoulujamme ovat:
- USA: Corbett Preparatory School of IDS
- Tanska: Kolding Realskole, Kolding
- Kiina: The Nanshan Foreign Language School (Group) Shenzhen - Keyuan Primary School (alakoulu) ja Gaoxin Middle School (yläkoulu)
- Saksa: Wald-Gymnasium, Berliini
- Ranska: Le collège Saint-Étienne, Sens
- Ukraina: Chernihiv Lyceum 1 -Чернігівський Ліцей № 1 Чернігівської міської ради
