Suosikit

Liikuntapaikkojen ja -palvelujen hinnasto

Sisällysluettelo

Liikuntatilojen ja – alueiden vuokrauksen yleiset perusteet ja käyttömaksut 1.3.2024 alkaen

Vuokrauksen yleiset perusteet

Lappeenrannan kaupungin kaikkien liikuntapaikkojen käyttömaksuista päättää kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Liikuntapaikkojen vuokrauksen ja vuokrasopimukset hoitaa liikuntatoimi.

Junioritoiminnaksi luokitellaan alle 20-vuotiaille suunnatut vuorot.

Vakioharjoitusvuoroista peritään lasku vuoron alkamispäivästä vuoron lopetuspäivään asti. Vuorosta ei peritä maksua, mikäli peruutus tulee liikuntatoimen taholta.

Lähiliikuntapaikkoihin (ulkokuntosalit, ulkokoripallokentät, pienet tekojäät) emme ota varauksia vastaan vaan ne ovat kaikille avoinna ja maksutta käytettävissä.

Maksuton toiminta

Sotaveteraanien ja heidän puolisoiden liikuntapaikkojen omaehtoinen käyttö sekä heille järjestetty ohjattu kunto- ja terveysliikunta on maksutonta. Maksuttomuuden ehtona on sotaveteraanikortin esittäminen maksuhetkellä.

Hiekkakentillä ja ulkokaukaloissa toiminta on maksutonta paitsi ottelu- ja kilpailutapahtumissa.

Kasvatus- ja opetussuunnitelman mukaisten liikuntatuntien aikainen käyttö sekä ohjattujen päiväkotiryhmien käyttö:

  • ulkoliikuntapaikoilla maksuton
  • urheilutalon, Joutsenohallin, Kahilanniemen hallin ja jäähallien käyttö on maksullista
  • uimahallin käyttö maksuton
  • päiväkotien esikouluryhmien uimaopetus maksuton, muu käyttö maksullinen
  • yksityisiltä kouluilta peritään hinnaston mukainen maksu

Maksullinen toiminta

Kaikki muu liikuntapaikoilla tapahtuva toiminta on maksullista paitsi kohdan ”Maksuton toiminta”. Lisäksi seuraavat asiat ovat maksullisia:

  • Mikäli varatusta ottelu-, kilpailu- tai muusta varatusta ajasta ei suoriteta peruutusilmoitusta 3 vuorokautta ennen tapahtumaa, peritään varaajalta 50 €:n peruutusmaksu ja tilan tuntivuokra.
  • Näytöksistä, messuista, musiikkitapahtumista ja muista vastaavista tapahtumista liikuntapaikoilla peritään vahvistettu tuntivuokra tai vuokra sovitaan järjestäjän ja liikuntatoimen kesken.
  • Liikuntatapahtumissa normaaleista liikuntapaikkojen aukioloajoista ylittäviltä tunneilta veloitetaan henkilöstön kuluina 60€ /tunti.
  • Liikuntatoimi voi tarvittaessa tilaisuudesta riippuen soveltaa hinnastoa.

Käyttömaksujen arvonlisäverokannat

Käyttömaksut sisältävät arvonlisäveron.

  • 10%:n arvolisäkanta: uimahallin sisäänpääsymaksut, kuntosalimaksut, urheilutalomaksut, palloiluhallien maksut jäähallivuokrat ja kenttämaksut liikuntatilaisuuksissa
  • 24 % verokanta: tilaussaunat, välinevuokrat, liikuntalaitoksen tai – paikan vuokraaminen muuhun käyttöön kuin liikuntatilaisuuden järjestämistä varten (messut, musiikkitapahtumat, juhlatilaisuudet. tms.)
  • 0% verokanta: koulujen ja päiväkotien tilavaraushinnat ovat nettohintoja.

Liikuntapaikat

Kisapuiston urheilukeskus

Pääjäähalli

Tuntihinnat (harjoitusvuoroissa 45min, peleissä 60min):

Liikuntaseurojen harjoitukset aikuiset, ammattioppilaitokset, 93,60 €

Liikuntaseurojen aikuisryhmien muut pelit, turnaukset ja kilpailut, 156 €

Liikuntaseurojen junioriryhmät, joukkuelajit, 16,50 €

Liikuntaseurojen junioreiden ottelu/kilpailumaksu, 39 €

Koulut ja päiväkodit, 26 €

Yksityiset ja yritykset, 166,40 €

Jääkiekon SM-liigan sarjaottelu, play-off peli, maaottelu  582,40 €

Jääkiekon SM-liigan harjoitusottelu, 1-div ottelu, 499,20 €

Muu käyttö sopimuksen mukaan

Harjoitushalli/UK-Areena

Tuntihinnat (harjoitusvuoroissa 45 min, peleissä 60min):

Liikuntaseurojen harjoitukset aikuiset, ammattioppilaitokset, 62,40 €

Liikuntaseurojen aikuisryhmien muut pelit, turnaukset ja kilpailut, 135,20 €

Harjoitukset, liikuntaseurojen junioriryhmät, 16,50 €

Liikuntaseurojen junioreiden ottelu/kilpailumaksu,  39 €

Koulut ja päiväkodit, 26 €

Yksityiset ja yritykset, 166,40 €

Muu käyttö sopimuksen mukaan

Tekojäärata / jääpallokenttä

Tuntihinnat:

Liikuntaseurojen harjoitukset aikuiset, ammattioppilaitokset, 62,40 €

Liikuntaseurojen aikuisryhmien muut pelit, turnaukset ja kilpailut, 135,20 €

Bandyliigaottelu/kansainvälinen ottelu, 135,20 €

Liikuntaseurojen harjoitukset junioriryhmät, 16,50 €

Liikuntaseurojen junioreiden ottelu/kilpailumaksu, 33,80 €

Yksityiset ja yritykset, 166,40 €

Bandyliigaottelu ulkopaikkakuntalaiset, maaottelu, 400,40 €

Tekojääkaukalo

Tuntihinnat:

Liikuntaseurojen harjoitukset aikuiset, ammattioppilaitokset, 37,44 €

Liikuntaseurojen aikuisryhmien pelit, turnaukset ja kilpailut, 66,56 €

Liikuntaseurojen harjoitukset junioriryhmät, 16,50 €

Liikuntaseurojen junioreiden ottelu/kilpailumaksu, 33,80 €

Yksityiset ja yritykset, 86,32 €

Hiekkatekonurmet Vanha kenttä, Kispuisto, Ratsumestari

Tuntihinnat:

Liikuntaseurojen harjoitukset aikuiset, ammattioppilaitokset, 34,32 €

Aikuisten SM-sarjaottelu, 114,40 €

Muun tason aikuisten ottelut, pelit, turnaukset ja kilpailut 54,34 €

Liikuntaseurojen harjoitukset junioriryhmät, 13,00 €

Liikuntaseurojen junioreiden ottelu-/kilpailumaksu, 33,80 €

Yksityiset, 114,40 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 13,00 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan
  

Kimpisen ja Lauritsalan stadion sekä Joutsenon urheilukeskus

Yleisurheilu tuntihinta:

Liikuntaseurojen ja muiden järjestöjen varattu harjoitusvuoro, (aikuiset ja juniorit), 13,00 €

Yleisurheilukilpailut (piirik., alue ja kansalliset), 211,64 €

Eliittikisa, kansainväliset yu-kilpailut (kertahinta), 2 202,20 €

Junioreiden kansalliset kilpailut, 39,00 €

Yksityiset liikuntatilaisuudet, koko kenttä, 114,40 €

Yksityiset liikuntatilaisuudet, juoksuradat, 40,04 €

Muu tilaisuus, koko urheilukenttä sopimuksen mukaan

SM-kilpailut aikuiset ja juniorit sopimuksen mukaan

 

Jalkapallo / amerikkalainen jalkapallo

Tuntihinta:

Liikuntaseurojen aikuisryhmien harjoitusvuoro, 34,32 €

Aikuisten kansalliset ottelut, 80,08 €

Veikkausliiga, Ykkönen, Vaahteraliiga, kansainvälinen ottelu, Suomen Cup, 114,40 €

Liikuntaseurojen harjoitukset junioriryhmät, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 39,00 €

Muu tilaisuus koko urheilukenttä sopimuksen mukaan

 

Kimpisen ja Lauritsalan alakentät, Joutsenon raviradan kentät, Joutsenon koulukeskuksen kenttä, Amiksen kenttä, Sammonlahden kentät

Jalkapallon tuntihinnat: 

Liikuntaseurojen aikuisryhmien harjoitusvuoro (1.5.-30.11.), 34,32 €

Liikuntaseurojen aikuisryhmien harjoitusvuoro (1.12.-30.4.), 62,40 €

Aikuisten kansalliset ottelut (1.5.-30.11.), 60,06 €

Aikuisten kansalliset ottelut (1.12.-30.4.), 135,20 €

Liikuntaseurojen junioriryhmien harjoitusvuoro (1.5.-30.11.), 13,00 €

Liikuntaseurojen junioriryhmien harjoitusvuoro (1.12.-30.4.), 16,50

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 33,80 €

Yksityiset, yritykset, 85,80 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 13,00 €

 

Harapaisen, Ratsumestarin ja Joutsenon Tapsan nurmikentät

Tuntihinnat:

Liikuntaseurojen aikuisryhmien harjoitusvuoro, 26,31 €

Aikuisten kansalliset ottelut, 54,34 €

Liikuntaseurojen harjoitukset junioriryhmät, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 33,80 €

Yksityiset, yritykset, 74,36 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 13,00 €

 

Hiekkapallokentät ja kiekkokaukalot

Tuntihinta: 

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 34,32 €

Kaikki aikuisottelut ja kilpailumaksut, 54,34 €

Huhtiniemen talviurheilukeskus, Joutsenon keskusurheilukenttä

Tuntihinnat:

Huhtiniemen ensilumenladun kausimaksu 1.10.2024 alkaen, 25 €

Hiihtokeskus, seurat, 13,00 €

Hiihtokeskus, yksityinen liikuntatilaisuus, 120,12 €

Seurojen aikuis- ja juniorikilpailut, 72,07 €

Ulkopelit tennis, padel, beach volley

Tuntihinnat:

Beach volley- ja kestopäällysteisten tenniskenttien varausmaksu, 5,20 €

Kimpisen massatenniskentät varausmaksu aikuiset, 16,64 €

Kimpisen massatenniskentät varausmaksu juniorit, 5,20 €

Kimpisen massatenniskentät varausmaksu tennisseuran jäsenet, 10,40 €

Padelkentän varausmaksu, 8,32 €

 

Sisäliikuntatilat

Lappeenrannan urheilutalo

Tuntihinnat:

Yksityiset ja yritykset urheilutalolla

Palloiluhalli 4-lohkoa – liikuntatilaisuus, 165,88 €

4-lohkoa – muu tilaisuus sopimuksen mukaan                    

1 lohko, 42,38 €

Sulkapallokenttä, 19,45 €

Urheilutalon lajitilat, 40,04 €

Liikuntaseurat ja muut järjestöt urheilutalolla

Junioreiden harjoitusvuoromaksu lajiharjoitustiloissa, 8,84 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu yleisurheilutila,  13,00 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu jumppasali, 13,00 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu palloiluhallissa / lohko, 3,33 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu koko palloiluhalli, 13,00 €

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu lajiharjoittelutiloissa, 20,59 €

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu palloiluhallissa / lohko, 10,87 €

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu koko palloiluhalli, 43,47 €

Koulut ja päiväkodit lajiharjoitustiloissa, 10,30 €

Koulut ja päiväkodit palloiluhallissa / lohko, 4,16 €

Koulut ja päiväkodit / koko palloiluhalli, 16,64 €

Eläkeläis- vammaisjärjestöt palloiluhallin 1 lohko / aulatila, 6,86 €

Aulatila, 8,84 €

Ensiapuhuone / hierontatila, 6,24 €

Lajitilojen kuukausimaksut

Ampumarata/jousiammuntarata, 330,72 €

Ampumarata/siluettiampujat/tunti, 21,16 €

Miekkailutila, 120,12 €

Luentotila

Kokoustila Oksman, 23 €

Ottelu- ja kilpailumaksut

Tuntihinnat:

SM-tason ottelu, Suomen Cup-ottelu, maaottelut, kansainväliset sarjaottelut, 114,40 €

Muut sarjatasojen ottelut, harjoitusottelut, 68,64 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelu, 39,00 €

Eläkeläis-, vammaisjärjestöt, asukasyhdistykset, 39,00 €

Sulkapallo, ammunta-, tanssi- ja muut kilpailumaksut 

Päivähinta

Kansainvälinen kilpailu, maaottelu ja SM-kilpailu, 800,80 €

Kansallinen kilpailu ja muu kilpailu, 423,28 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan      

Ampumakilpailut ampumaradalla, 131,56 €

Junioreiden kilpailutapahtumat/tunti, 39,00 €

Eläkeläis- vammaisjärjestöt, 39,00 €

Uimahallien kuntosalien ja urheilutalon lajitilojen liput

Hinta kassalta / lippuautomaatista

Kertalippu

Aikuiset,  5,50 / 4,95 €

12- 18 -vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät,  3,85 / 3,50 €

10 kerran sarjakortti

Aikuiset,  46,20 / 44 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 33 / 30,80 €

50 kerran kuntosalikortti, saatavissa vain kassalta

Aikuiset, 220 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät,  156,20 €

Kuukausikortti, saatavissa vain kassalta

Aikuiset, 66 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 46,20 €

6 kuukauden kuntosalikortti kaikille asiakasryhmille, 176 €

12 kuukauden kuntosalikortti kaikille asiakasryhmille, 264 €

 

Joutsenohalli (ja Sammonlahden halli valmistuessaan)

Tuntihinnat

Yksityiset ja yritykset 1 lohko, 41,91 €

3 lohkoa – yksityiset liikuntatilaisuudet, 125,84 €

3 lohkoa – muu tilaisuus sopimuksen mukaan                 

Sulkapallo, 19,45 €                            

Koulut ja päiväkodit palloiluhallissa/1-lohko, 4,16 €

Koulut ja päiväkodit / koko palloiluhalli, 12,48 €                   

Junioreiden harjoitusvuoromaksu palloiluhallissa / lohko, 4,37 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu koko palloiluhalli, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut, 33,80 €

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu 1-lohko, 12,58 €

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, koko sali, 37,75 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 62,92 €                  

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt, 1-lohko,  6,86 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt, koko sali, 13,00 €

Joutsenohallin ja Sammonlahden liikuntahallien kuntosalit sekä Joutsenohallin yleisurheilutila

Kertamaksut

Aikuiset, 5,50 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 3,85 €

Kuntosalin järjestöhinta/tunti, 35,20 €

10 kerran sarjakortti

Aikuiset, 46,20 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 33 €

50 kerran kuntosalikortti

Aikuiset, 220 €

12-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 156,20 €

Kuukausikortti

Aikuiset, 66 €

12- 18 -vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, 46,20 €

6 kuukauden kuntosalikortti kaikille asiakasryhmille, 176 €

12 kuukauden kuntosalikortti kaikille asiakasryhmille, 264 €

Joutsenohallin yleisurheilutila

Liikuntaseurojen aikuisten vuoromaksu, 20,02 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 8,84 €

Koulut ja päiväkodit, 9,36 €

Muut asiakasryhmät, 54,08 €

Kourulan ja Pallon liikuntahallit

Tuntihinnat

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, 26,31 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 54,34 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 33,80 €

Yksityiset liikuntakäyttö, 72,07 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan             

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt, asukasyhdistykset, 13,00 €

Pallon liikuntahallin auditorio, 23 €

                            

Koulujen liikuntasalit

Tuntihinnat

Pienet salit (alle 350m²)

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, 13,73 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 18,30 €

Yksityiset liikuntatilaisuus, 20,59 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 8,84 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 15,08 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 8,84 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan            

Keskisuuret salit (350-500m²)

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, 20,59 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 31,46 €

Yksityiset liikuntatilaisuus, 40,04 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 26,52 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 13,00 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan  

Suuret salit (yli 500m²), tuntihinnat

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, 26,31 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 54,34 €

Yksityiset liikuntatilaisuus, 72,07 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 33,80 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt sekä asukasyhdistykset, 13,00 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan

Huhtiniemen salibandyhalli ja monitoimihalli

Seurojen aikuisharjoitusvuoromaksu, 43,47 €

Seurojen aikuisottelu/kilpailumaksu, 65,78 €

Yksityiset liikuntatilaisuus, 120,12 €

Junioreiden harjoitusvuoromaksu, 13,00 €

Junioreiden sarja- ja harjoitusottelut sekä kilpailut, 39,00 €

Eläkeläis- ja vammaisjärjestöt, asukasyhdistykset, 13,00 €

Koulut ja päiväkodit, 13,00 €

Muu tilaisuus sopimuksen mukaan

       

Ylämaan kuntosali

Vuoden käyttömaksu, 82,50 €

 

Kahilanniemen liikuntatalo

Tuntihinnat:

Kuntosali

Järjestöt, liikuntaseurat, 25,30 €

Yritykset, yksityiset, 52,25 €

Kahilanniemen vapaaharjoittelukortti / kausi, 33 €

Kuntosalin omatoiminen käyttö vapailla ajoilla / kuukausi, 66 / 46,20 €

Kuntosalin omatoiminen käyttö vapailla ajoilla / 10x sarjakortti, 46,20 / 33 €

Telinevoimisteluhalli

Liikuntaseurojen ja järjestöjen aikuisten harjoitusvuorot, 26,31 €

Seurojen junioreiden ja eläkeläis-/vammaisjärjestöjen harjoitusvuorot, 13,00 €

Junioreiden kilpailumaksu, 36,40 €

Koulut ja päiväkodit, 15,60 €

Yritykset, yksityiset, 65,52 €

Lappeenrannan ja Lauritsalan uimahallit

kassalta / lippuautomaatista

Uintiliput 

Kertaliput

Aikuiset, 6,95 / 6,60 €

Lapset 6 vuotta tai alle, 1,65 €

7 - 18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 4,10 / 3,85 €

Ladattava älykortti (lunastettava kassalta sarja- ja käyttöoikeuskortteihin), 6,60 €

Perhelippu / 2 aikuista ja 3 lasta (lisälapset 1,65 €), 13,20 €

10 kerran sarjakortti

Aikuiset,  62,70 / 59,40 €

Lapset 6 vuotta tai alle, 15,40 €

7-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 37,40 / 35,20 €

50 kerran sarjauintikortti tai 6 kk:n henkilökohtainen käyttöoikeus, saatavilla vain kassalta

Aikuiset, 293,70 €

Lapset 6 vuotta tai alle, 73,70 €

7-18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät,  171,60 €

50 kerran sarjauintilippuvihko

Aikuiset, 322 €

7-18 vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 196 €

Kuntosali-uintiliput

Kertaliput

Aikuiset,  8,25 / 7,95 €

12– 8-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 5,50 / 5,20 €

10 kerran sarjakortti

Aikuiset, 74,80 / 71,50 €

12 - 18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 48,40 / 46,20 €

Kuukausikortti, saatavissa vain kassalta

Aikuiset, 82,50 €

12 - 18-vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 55 €

50 kerran sarjakortti tai 6 kk:n henkilökohtainen käyttöoikeus

Aikuiset, 333 €

7-18 vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 222 €

50 kerran sarjakuntosalilippuvihko

Aikuiset, 379,50 €

12- 18 -vuotiaat, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät, 253 €

Muut maksut 

Uimapuku, pyyhe, 5,50 €

Laudeliina, 1,50 €

Ratamaksu/tunti, 23,10 €

Hyppyaltaan vuokra / tunti, 31,90 €

Koko hallin vuokraus omaan käyttöön sopimuksen mukaan

Uintikilpailut / päivä

Kansalliset uintikilpailut, 615,94 €

Liittotason uintikilpailut, 729,56 €

SM-tason ja kansainväliset uintikilpailut tai sopimuksen mukaan, 956,80 €

Seurojen ja järjestöjen harjoitusvuoromaksut

Aikuisten harjoitusvuoro/henkilö, 3,85 €

Uimaseuran junioreiden kausimaksu 6kk, 58,50 €

Vauvauintivuoro / 3 tuntia / seura, 268,84 €

Lasten uimakoulukurssi ja sukellusseura Norppien juniorit / 15x,  24,75 €

Lappeenrannan uimahallin tilaussaunat

Takkahuone + tilaussauna 1 + uinti / 2 tuntia, 140 €

Tilaussauna 2 + uinti / 2 tuntia, 71,50 €

 

Myllysaari

 

Myllysaaren avanto

Kausimaksu 1.10.2024 alkaen, 25,00 €

Myllysaaren esiintymislava

Tuntihinta, 11,72 €

 

Vuokratilojen kausimaksut

Kuivaushuone, 720,72 €

Varastotila, 503,36 €

Häkkivarasto pieni 3m, 210,50 €

Häkkivarasto iso 6m, 408,41 €

Pukuhuone/ urheilutalo, 1 892,80 €

Toimistotila/ jäähalli, 2 080,00 €

Pukuhuone/ jäähalli, 3 276,00 €

Tekojään pukutilavuokra (siirtokoppi), 1 892,80 €

Pallokenttien  vuokrakopit (Amis, Sammonlahti, Vanha kenttä), 223,60 €

Vuokrattavat välineet ja palvelut

Moottorikelkan lainaus kisoihin/vrk, 171,60 €

Latukoneen käyttö latujen teossa (tilauksesta)/ tunti, 114,40 €

Moottorikelkan käyttö latujen teossa (tilauksesta)/ tunti, 62,92 €

Urheilutalon suojamattojen vuokra talon ulkopuolelle/ vrk, 208,00 €

Urheilutalon irtotuolien vuokra talon ulkopu€olelle/kpl/ vrk, 4,58 €

Liikuteltavat katsomot/vrk, 114,40 €


Ohjatut ryhmät

Hinnat 31.7.2024 asti / 1.8.2024 alkaen

Senioreiden kausimaksu /kausi /ryhmä, 33 / 34,32 €

Työikäisten kausimaksu /kausi /ryhmä, 48,50 / 50,44 €

Vesiliikuntaryhmien kausimaksu, 33 / 34,32 €

Korvenkylän liikuntaryhmän kausimaksu, 48,50 / 50,44 €

Joutsenon kuntosaliryhmän kausimaksu, 66 / 68,64 €

Sotaveteraanit maksutta

Kahilanniemen vapaaharjoittelukortti / kausi, 33 /34,32 €

Lasten liikuntamaa, lapsi, 2,50 / 2,60 €

Vesijumpan ohjausmaksu, 2,50 / 2,60 €

Liikunnanohjaus / tunti, 66 / 72,60 € 

Inbody-mittaus, 27,50 / 28,60 €

Kriteeriperusteiset liikuntakortit

BMI-kortti, uinti+kuntosali, 12 kk, 71,50 €

BMI- kortti, kuntosali, 12 kk, 27,50 €

Tsemppikortti uinti, lapset ja nuoret, 12 kk, 33 €

Tsemppikortti uinti ja kuntosali, yli 15- vuotiaat, 12 kk, 44 €

Seniorikortti 65+, 6 kuukautta, 66 €

Seniorikortti 65+, 12 kuukautta, 110 €

Erityisryhmien uintikortti, aikuiset, 12 kk, 71,50 €

Erityisryhmien uintikortti, alle 18-vuotiaat, 12 kk, 33 €

Erityisryhmien kuntosalikortti, 12 kk, 22 €

Ulkopaikkakuntalaisilta kaksinkertainen hinta erityisryhmien korteissa sekä Tsemppi ja BMI-korteissa